Lähes paljain jaloin Vibram FiveFingersit jalassa

Lähes paljain jaloin Vibram FiveFingersit jalassa

”Mitkä ihmeet sulla on jalassa”, ihmettelin, kun Sasu reilu vuosi sitten astui Partioaittaan Vibramin Fivefingersit jalassaan. Pienen esittelyn jälkeen selvisi, että kyseessä on kengät, joilla käveleminen vastaa paljain jaloin kävelyä. Ihmettelyäni ei yhtään vähentänyt se, että Sasu kertoi myös juoksevansa noilla ”kengillä” pitkiä lenkkejä. Hän vaikutti olevan ihan innoissaan kengistä, mutta taisin kuitenkin ajatella, että ei tuosta koskaan mitään laajempaa ilmiötä tule… kävellä nyt lähes paljain jaloin ympäri kaupunkia!

Kunnes kohta asiakkaat alkoivat kysellä, että onko sellaisia paljasjalkakenkiä myynnissä. Sitten tänä keväänä eräänä päivänä Fivefingersiä tuli iso laatikollinen meille Hämeenlinnan myymälään. Laatikosta paljastui kokolajitelmat kahta eri Fivefingers-mallia: Speed ja Treksport. Joissain Partioaitan myymälöissä ja verkkokaupassa on lisäksi tarjolla mallit Spyridon ja Bikila. Näistä neljästä mallista Speed on suunniteltu juoksuun ja kuntokävelyyn tai casual-käyttöön. Bikila on erikoismalli juoksuun, ja Treksport sekä Spyridon soveltuvat hyvin myös maastokäyttöön.

Kokeilin Speed-mallia, ja se tuntui niin hauskalta jalassa, että eräänä päivänä pujottelinkin varpaitani omiin Speedeihini. Kenkien jalkaan saaminen vaatii jonkin verran harjoittelua, jotta jokainen varvas menee omaan osastoonsa. Aika pian varpaat kuitenkin alkavat löytää oman paikkansa. Suositus on, että kenkä laitetaan lattialle ja työnnetään varpaat paikalleen lattiaa vasten.


Vibram Fivefingersejä voidaan käyttää varvassukkien kanssa tai ilman sukkia.

Fivefingerseillä kävelyn ja juoksemisen pitäisi vahvistaa jalkoja, koska jalan lihakset joutuvat tekemään enemmän töitä ja ylläpitämään tasapainoa, kun kenkä ei juurikaan tarjoa jalalle tukea. Paljasjalkakengillä liikkuminen stimuloi sellaisia jalan lihaksia, jotka eivät ole joutuneet töihin perinteisempiä kenkiä käytettäessä. Siksi paljasjalkakenkiin suositellaan varovaista totuttelua. Se voi olla esimerkiksi kenkien käyttämistä aluksi vain pari tuntia kerrallaan silloin tällöin tai lyhyiden kävelylenkkien tekemistä.

Vibramin nettisivuilla on vinkkejä Fivefingersien käyttöön ja totutteluun, muun muassa varvas- ja nilkkajumppaohjeet. Jalkojen tottuminen paljasjalkakenkiin on yksilöllistä, ja joka tapauksessa kannattaa antaa kehon päättää, mikä on itselle sopiva tahti paljasjalkaliikunnan aloittamisessa.

Tiesin, että Fivefingerseihin kannattaa totutella varovasti, mutta silti pidin niitä jalassa ensimmäisenä päivänä koko seitsemäntuntisen työpäivän. Ne vaan tuntuivat niin mukavilta. Illalla kotona huomasin, että kummassakin jalassa nilkan etupuoli tuntui väsyneeltä ja ”treenatulta”. Sama kohta rasittui viime vuonna Fjällräven Classic -vaellustapahtumassa käveltyäni 110 km kolmessa päivässä. Nilkan etupuoli taitaa siis olla jalkojeni heikko kohta, ja vaikuttaa siltä, että Fivefingerseillä kävely voisi vahvistaa sitä. Kunhan maltan rauhassa totutella niihin.

Kävellessäni Fivefingerseillä pieniä kävelylenkkejä huomasin selvästi, että kantapäässä ei ole paksuutta, saati varsinaista vaimennusta. Askel muuttui tämän vuoksi kevyemmäksi ja joustavammaksi. Speed-mallin pohja suojaa jalkapohjaa hyvin hiekkatiellä tai lenkkipolulla. Metsäpolullakin niillä meni mainiosti, kun vähän katsoi mihin astuu. Terävät kivet ja juuret tuntuivat pohjan läpi, mutta eivät kuitenkaan sattuneet. Maastossa jalkapohjille antaisi vielä parempaa suojaa Treksport tai Spyridon.

Yksi pikku huomio Fivefingersien käytöstä on ollut se, että housujen lahkeet laahaavat helposti maata, koska kantapää on pari senttiä matalampi kuin perinteisemmissä ulkoilukengissä. Asia korjaantuu käärimällä hieman lahkeita, ja caprien tai shortsien kanssa ongelmaa ei tietenkään ole. Toisaalta jos vaatekaapista löytyy housuja, joiden lahkeet ovat jostain syystä hieman lyhyet, saavat nuo housut uuden elämän Fivefingerseillä…

Kirjoitan lisää kokemuksia Fivefingerseistä sitten, kun olen käyttänyt niitä enemmän. Hyvin alkaneeseen sisäänajovaiheeseen tosin tulee nyt pieni tauko, koska nyrjäytin nilkkani kiipeilyssä. Jossain vaiheessa pääsen siis testaamaan Fivefingersien tehokkuutta nilkan kuntouttamisessa ja vahvistamisessa.

Tavoitteenani on totuttaa jalkani Fivefingerseillä juoksemiseen ja juosta niillä Hämeenlinnassa noin kuuden kilometrin mittainen Rantareitti, joka seurailee Vanajaveden rantaa keskustasta Aulangon rautatiesillalle ja takaisin keskustaan historiallisen Hämeen linnan ohi.

Kommentit