Itä-Helsingin jäät

Itä-Helsingin jäät

18. tammikuuta herään hyytävän kylmään pakkasaamuun. Mittari kotona näyttää -25, yö on ollut vielä kylmempi. En pelkää pakkasta, siihen voi varautua pukeutumalla kunnolla. Ainoa ongelma on kamerat, ne hyytyvät ja huurtuvat nopeasti.

Kyllä tämä tästä, auto lähtee käyntiin ja haen sukset. Päätin ottaa eräsukset, sillä ladut ovat ihmisten tekemiä, jos niitä on. Luotan vahvasti teräskanttisiin tunturisuksiin, Madshus Glittertind pitopohjilla. Ne ovat ketterät, helposti hiihdettävät ja suuntavakaat.

Puen ylleni merinovillaisen aluskerraston, fleecehaalarin, kuorihousut ja -takin, jonka sisätaskuihin mahtuu kameroiden akut, jolloin ne eivät jäädy. Käsiin laitan Hestran Army Leather -hanskat, jotka taatusti pitävät näpit lämpimänä. Ulkona paistaa aurinko! Ei ole totta! Äkkiä aurinkolasit mukaan ja menoksi.

Suuntaan kohti Itä-Helsinkiä. Ei kestä kauan ennen kuin olen Itäkeskuksessa, josta on enää kolme liikennevaloa ja olen perillä. Pysäköin autoni Puotilan venekerhon taakse, se on hyvä lähtöpiste. Auton saa pysäköidä 4 tuntia ja matkaa rantaan ei ole kuin parikymmentä metriä.

Viime talvena rannasta alkoi retkiluistelurata, joka oli ahkerassa käytössä. Nyt sitä ei ole vielä aurattu kunnolla. Jää on pakkaslumen peitossa ja jäällä ei ole ketään. Sukset jalkaan ja menoksi. Tuntuu jännältä hiihtää jäällä samoja reittejä, joita on kesällä melonut. Hiihdän jonkin aikaa kuunnellen lumen narinaa, kun yhtäkkiä kuuluu kahden koiran haukuntaa. Kaksi saksanpaimenkoiraa, Nätti ja Namu, ovat omistajansa kanssa kävelyllä jäällä. Otan pari kuvaa koirista ja juttelen hetken omistajan kanssa jäätilanteesta. En ollut varma miten paksu jää on, joten mittasin sen sauvalla pilkkireiästä. Jää ei ollut kuin 20 cm. Pelkäsin pahoin, että virtaavissa paikoissa se olisi paljon ohuempi. Onneksi olin ottanut mukaan jäänaskalit. Kun katsoin taakseni näin metron kulkevan sillalla ja kaupunkivilinää. Kun katsoin eteenpäin näin ainoastaan saaristoa ja tyyntä lumimaisemaa. Vasemmalla pilkkijät kokeilivat verkkojaan. Oliko tämä tosiaan Helsinki? Olihan se! Enkä ollut kaukana kotoa.

Hiihdin Ramssinselältä kohti Vuosaarta. Kova pakkanen ei haitannut, kun aurinko lämmitti kasvoja. Päätin istahtaa laiturin nokkaan katsomaan laivaväylän liikennettä.

Suuntasin takaisin samaa reittiä. Kun palasin rantaan näin kuinka Liikuntaviraston miehet aurasivat retkiluisteluradan. Nyt pääsee helposti luistelemaan, kun ei tarvitse vahtia lumitilanteita. Saavun kotiin, happiväsymys houkuttaa minua torkuille. Ei ollut huono päivä.

Tom Nylund

Kommentit