Saaristolaiskeitto merilevästä

Saaristolaiskeitto merilevästä

Lounaaksi merileväkeittoa? Kyllä vain, ja se on myös herkullista! Eräällä melontareissullani saaristossa kiipesin kallioille valmistelemaan lounasta. Retkellä mukanani oli pullo vettä, liemikuutioita, pilkottua sipulia, vihreitä papuja, muutama ruokalusikallinen seesamöljyä, pilkottua vihreää chiliä, sitruunanlohko, pilkottuja herkkusieniä ja suolaa. Kaikki samassa astiassa.

Rakkolevää

Laitoin veden kiehumaan ja kun vesi kiehui, sekoitin joukkoon kaikki ainekset yhdellä kertaa. Meloessani olin kerännyt mukaani rakkolevää. Rakkolevästä kerätään vain levän latvat. Sekoitin levän keittoon hieman ennen kuin otin keiton tulelta, niistä tuli hetkessä herkullisen kirkkaan vihreitä. Keiton voi tehdä lähes mistä aineksista tahansa; siihen sopii rakkolevän kanssa yhtä hyvin kanansuikaleet, vihannekset tai katkaravut. Mielestäni rakkolevän seuraksi sopivat erityisen hyvin seesamöljy, lime ja inkivääri, aasialaiset maut siis. Keittoa voisi testata myös italialaiseen tyyliin maustettuna.

Herkullista saaristolaiskeittoa

Epäilet ehkä rakkolevän makua, mutta se todellakin on hyvää! Rakkolevää löytyy helposti, sitä on saatavilla runsaasti ja se on helppo poimia. Keiton valmistaminen on hauskaa puuhaa merellä tai rannalla ollessasi. Tarkista vielä Wikipediasta, miltä rakkolevä näyttää: rakkolevä.

 

Kanootti

Kommentit