Los Gigantes, jättiläisiä etsimässä

Los Gigantes, jättiläisiä etsimässä

Bussilla Los Gigantesiin Argentiinassa

Hevonen

Bussi jätti minut pienelle hiekkatielle muutaman kymmenen kilometrin päähän Cordobasta, maakunnan pääkaupungista. Edessäni kohosi Los Gigantesin vuoriryhmä. Vuoret olivat suosittuja paikallisten kalliokiipeilijöiden keskuudessa, mutta tällä kertaa tarkoituksenani oli vain vierailla alueella ja kiivetä polkua pitkin alueen korkeimmalle huipulle. Selässäni oli täyteen pakattu rinkka (Osprey Xenith 88), mutta tulin siihen tulokseen, että joutuisin joka tapauksessa yöpymään vuoren juurella, joten päätin lähteä liikenteeseen pelkällä päivärepulla. Piilotin rinkan kivenkoloon, täytin vesipullon ja lähdin etsimään jättiläisiä.

Polku oli onneksi merkattu kiveen maalatuilla tähdillä, joten eksyminen oli hankalaa. Sää oli aurinkoinen ja ilma välillä jopa tukahduttavan lämmin. Onneksi polku laski välillä joen uomaan ja isojen kivenlohkareiden alle. Sain täytettyä juomapulloni ja kasteltua hiukseni, joka viilensi oloa huomattavasti. Noustuani takaisin polulle huomasin, että opasteet loppuivat kuin seinään. Missään ei näkynyt enää tähtiä, jotka olivat opastaneet minut tänne asti.

Ilmeisesti virallinen polku päättyi tähän, eteenpäin oli tarkoitus jatkaa ainoastaan oppaan kanssa. Kokeiltuani muutamaa eri polkua löysin kuitenkin oikeaan suuntaan kulkevan polun. Kulku ei varsinaisesti vaikeutunut, joten päätin jatkaa niin pitkälle kuin pääsisin. Olin korkeimman huipun juurella ja valmiina nousemaan kun huomasin ensimmäiset vesipisarat. Oletin sateen olevan lyhyt kuuro ja etsin luolan, jonne asetuin syömään hetkeksi eväitä. Pian sade lakkasikin ja pääsin jatkamaan matkaa, halusin edelleen päästä vuoren huipulle. Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan kun lämpötila lähti laskuun. 

Maisema Los Gigantesissa

Iso kivenlohkare Los Gigantesissa

Los Gigantesin vuoristoa

Luola Los Gigantesissa

Idästä alkoi vyöryä pilvimassoja, kauempana kalliot kiilsivät märkinä ja sinistä taivasta oli turha etsiä. Tiedossa ei ollut mikään kuuro, vaan rehellinen kaatosade. Olin jo kerennyt patikoimaan pari tuntia, joten en millään enää kerkeäisi sadetta pakoon.

Sateen jo ropistessa päälleni etsin pienen kalliosyvennyksen, jonne jäin kyhjöttämään. Reppuni ei mahtunut suojaan, joten se oli pian läpimärkä. Onneksi olin pakannut kameran, kännykän ja muut arvotavarat vedenpitäviin säkkeihin. Pystyin huoletta käyttämään reppua sateenvarjona, mutta se ei kuitenkaan toiminut aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Olin aiemmin lähettänyt kaikki sadevaatteeni Suomeen painoa ja tilaa säästääkseni. Olin tullut siihen tulokseen, että tropiikissa vaatteet kuivuvat tarpeeksi nopeasti ja sade on yleensä vain tervetullut virkistys. Hytistessäni pienen kielekkeen alla tulin toisiin ajatuksiin, mutta tässä vaiheessa oli turha ruveta vikisemään.

Taivas synkkeni entisestään ja jylinästä päätellen myös ukkonen lähestyi. Hetken kuluttua ukkonen jysähteli vieressäni. En yleensä pelkää ukkosta, mutta myönnettäköön että olo oli melko turvaton pienessä kivenkolossani. "Sateenvarjoreppuni" ei enää toiminut ja totesin, että vuorenhuippu jää tällä kertaa valloittamatta. Päätin lähteä ukkosta pakoon. Reilun tunnin kuluttua alkaisi hämärtämään, eikä yöpyminen vuorella ilman varusteita juurikaan houkutellut. 

Saadakseni lämmön ylle lähdin pinkomaan alas niin lujaa kuin uskalsin. 

Pienet purot olivat muuttuneet kuohuviksi ja vedenpinta noussut puoli metriä. Onneksi kenkäni olivat jo märät, joten pystyin kahlaamaan purojen läpi sen suuremmin asiaa miettimättä. Lopulta saavuin rinkalleni, vaihdoin kuivat vaatteet päälleni ja pystytin teltan. 

Aivan kuin pilkatakseen minua päivä päättyi kauniiseen auringonlaskuun.

Pilvi

Kasvi

Heinäsirkka

Yöpyminen Los Gigantesissa

Tähtitaivas

Kommentit