BLOGI, PERHERETKEILY

Mitä ja miten pakataan, kun suuntana on Pohjois-Norja?

Viikot ovat huvenneet hurjalla tahdilla samalla kun epämääräiset tavarakassit ovat vallanneet kodinhoitohuoneen ja eteisen. Tällä hetkellä suurin osa matkaan lähtevistä tavaroista on Ikean kasseissa ilman sen suurempaa suunnitelmallisuutta. Mökin kunnostukseen liittyvät remppakamat ovat osittain vielä hankkimatta, mutta oikeastaan muutoin kaikki mukaan lähtevä, vaatteita lukuun ottamatta, on enempi tai vähempi kasassa. Lopulta määrittelen tavaran määrään ja laadun; pakkaan sopivalla tavalla ja mietin sijainnin autossa. Äiti, jos kuka (ainakin meillä) on perillä tavaroiden sijainnista riippumatta siitä ollaanko kotona vai reissussa.

Anoppi on tuonut oman panoksensa mankeloimalla lakanat; 10 aluslakanaa, 10 pussilakanaa ja 10 tyynyliinaa mahtuvat tällöin pienempään tilaan. Yksi vaihtokerta reissun aikana ei tee pahaa viime vuoden kokemuksen perusteella; lakanat ja kaikki vaatteet alkavat tuoksua merelle (suolalle ja merilevälle) muutamassa päivässä.

Varustelista ja muistilista auttavat ettei yksikään tärkeä tavara unohdu matkasta.

Varustelista ja muistilista auttavat ettei yksikään tärkeä tavara unohdu matkasta.

Norway-kangasmerkki

Norway-kangasmerkki on repussa valmiina edellisiltä reissuilta.

Useamman kerran Norjassa reissanneena tiedän jo, että muutamiin asioihin kannattaa panostaa, jos haluaa matkasta hieman mukavamman kaikkien kannalta ja samalla säästää omiakin hermoja. Meillä takakontissa on sähköinen kylmälaukku, jolloin mukana kulkee aina hieman tuhdimpaa evästä ja samalla matkaa voi taittaa vuorokaudenajasta riippumatta. Usein matkalla ruokaillaankin ilman sen suurempia pysähdyksiä ja takapenkin jalkatilassa on vielä viileälaukku kymäkallen kera. Omenat, banaanit, rusinat, smoothiet, välipalapatukat, keksit, voileivät, popparit, karjalanpiirakat ja pillimehut ovat vakiokattausta ja nopeita ja helposti syötäviä. Lapsille on omat vesipullot, joista on helppo juoda; penkit ja vaatteet pysyvät puhtaina eikä autossa ole vajaita pillimehuja, kun usein halutaan vain pieni hörppy. Muonaa kannattaa olla enemmän kuin arvioi menekin olevan; yllättävä ruuhka tai vaikka rengasrikko voi muuttaa ajosuunnitelmaa ja nälkäisenä myös aikuisten pinna lyhenee. Eli muutaman karkkipussin jemmaaminen penkin alle ei ole yhtään huono ajatus.

Auton huolto ja kattotelineiden asennus

Kattotelineiden asennus paikalleen.

Itse menopelin eli auton osuutta en myöskään vähättelisi. Tiloilla on merkitystä perheen matkatessa ja tavaraa olisi aina enemmän kuin mukaan mahtuu. Asensimmekin hetken poissa olleen normaalia jämäkämmän koiraverkon paikalleen, jolloin tilan saa hyödynnettyä paremmin ja samalla kolarin sattuessa turvallisuus lisääntyy. Kattokaiteet laitettiin myös paikallaan ja suksiboksi odottaa asennustaan vielä viimeisellä viikolla. Suksiboksiin laitetaan kaikki ylimääräiset kengät, teltta, makuupussit, retkipatjat, kalastusvälineet, osa vaatekasseista ja liinavaatteet jos vain mahtuu. Samalla kun autoa varustelee matkalle, on hyvä tarkistaa kaikkien mahdollisten latureiden toimivuus ja riittävyys ja varmistaa, että auton huollot ovat ajan tasalla. Viime kesänä kilometrejä kertyikin melkein 5 000.

Tyhjä auto odottamassa pakkausta

Tyhjä auto odottamassa pakkaamista.

Lastenistuimien koeajo

Istuimiin kannattaa ottaa tuntumaa jo hyvissä ajoin ennen ajomatkaa ja tehdä mukavat säädöt valmiiksi.

Missä sitten voi nipistää pakatessa? Meillä ei juuri ole leluja reissussa eli yhdet unilelut kulkevat takapenkillä kevyiden vilttien ja tyynyjen kera. Toki muutamat saippuakuplapullot, paperilehtiöt ja kynät pakataan, mutta eipä juuri muuta. Itselleni pakkaan myös hyvin kohtuudella ja alla listaukseni, millä ajattelin pärjätä 3 viikkoa reissussa:

  • Kumpparit, vaelluskengät ja sandaalit
  • Matkalle vaatekerta (mukavat ja ns. ”ihmisten ilmoille” sopivat)
  • Kuoritakki ja –housut
  • Villapaita ja tekninen alusasu
  • Oleskeluhousut x 2
  • Villasukat ja sukat x 5
  • Erilaisia paitoja x 4
  • Pipo ja hanskat

Todennäköisesti vaelluskengät ja sandaalit matkaavat vänkärin jalkatilassa, samoin villasukat, pipot, kuoritakki ja hanskat jokseenkin käden ulottuvilla etupenkillä. Samoin iso käsilaukku on sylissä tai lattialla ja oma kempparilaukku on pakattu isoon laukkuun. Rahat, puhelin ja avaimet ovat erillisessä pikkulaukussa, joka on helppo ottaa mukaan pysähtyessä. Äitinä siis oma mukavuus ei pääse top kymppiin reissatessa, vaan tavaroiden helppo saatavuus ajon aikana ratkaisee. Meillä isä keskittyy ratin takana siihen, että matka taittuu turvallisesti ja äiti yrittää taata mahdollisimman tasapuolista mukavuutta kaikille osapuolille.

Mukaan lähtevät kengät

Mukaan lähteviä kenkiä.

Viimeisiä viikkoja viedään ja to do -listat pyörivät pöydällä, sääennusteita tarkkaillaan (eilen mökillä oli +1 aste) ja koirakin on jo viety hoitoon. Trangia pitää kaivaa esille ja lapsille ostaa dvd- laitteet autoon (niitäkin pitäisi hieman vertailla). Löysimme uuden mielenkiintoisen kohteen reitin varrelta; Polar Park. Laitamme tämän mietintään, onko vierailun arvoinen paikka lasten kanssa. Samoin Narvikin kalatorille olisi kiva mennä. Onkohan kärppä mellastanut mökillä? Mökille ajamme sunnuntaina eli kaupat ovat kiinni, pitää varautua ruokapuoleen tarkemmin. Muistaako kukaan miten teltta kasattiin? Perhovieheet pitää vielä käydä läpi, samoin etsiä taskurapujen ja simpukoiden valmistusohjeet, jos onni suosii ja niitä saadaan. On se jännä juttu, että toiset suuntaavat vuodesta toiseen etelään ja toiset pohjoiseen. Tähän asti meidän perheen suuntana on ollut pohjoinen.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 0 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Perheretkeily"