Hyvä telttapaikka on aina kompromissi

Hyvä telttapaikka on aina kompromissi

Tunnustan, että ajaessani autolla parkkipaikalle, etsin ja kiertelen kauankin, ennen kuin tökkään autonperän ruutuun. En osaa päättää. Onko tästä lyhyt matka kaupan ovelle? Entä tuleeko lähelle liian ahtaasti ajettuja autoja, jotka estävät sujuvan pääsyn takaisin kuskipukille? Pääsenkö ajamaan joustavasti pois, kun lähden parkkialueelta. Elämä on täynnä ratkaisujen hakemista ja kompromissien tekoa.

Olen ihan yhtä toivoton leiripaikan valinnassa, sanovat retkeilykaverini, sillä saatan arpoa teltanpaikkaakin hyvin pitkään. Mistä tuulee, mistä aurinko nousee, mistä saa vettä ja onko tämä nyt varmasti tasainen paikka? Monen monta pulmaa on ratkaistavana tässäkin.  

Suuresti arvostamani Olli Aulio kirjoitti Suuressa Retkeilykirjassa, että ”leiripaikan valintaan kannattaa kiinnittää huomiota jo eräretkeä suunniteltaessa”. Hän jatkaa, että kartalta pystyy melko hyvin päättelemään, missä yön viettäminen saattaisi olla mukavaa.

Aulio saa asian tuntumaan hyvin yksinkertaiselta, sillä hän listaa neljä asiaa: kuiva ja tasainen maaperä, tuulensuoja, vettä ja polttopuuta. Jos käyttää keitintä, voi jättää polttopuut pois, joten jäljelle jää kolme kohtaa. Miksi minä sitten en saa paikkaa valittua?

Olli Aulio jatkaa, ja huomiot ovat täyttä asiaa, että savi- ja multamaa muuttuu sateella kehnoksi ja kivikot sekä kosteikot ovat muuten vaan huonoja teltanpaikkoja. Olli ohjeistaa, että puun alle ei saisi mennä, sillä sieltä putoilevat roskat voivat saada teltan vuotamaan. Toisaalta jos ei telttaa pystytä puun varjoon, voi aamuaurinko tehdä majoitteesta tukalan kuuman.

Olli Aulio muistuttaa vielä vesipaikan tärkeydestä. Se ei saa olla liian kaukana leiripaikasta. Samoin hän tähdentää, että ennen teltan pystyttämistä paikka on puhdistettava, eli poistettava sieltä kaikki irtokivet, risut ja kävyt.

Telttaleiri

Kaltevalle paikalle pystytetty teltta

Teltta keskellä koivikkoa

 

Vanhan kommando tietää mistä puhuu

Vuonna 1995 ilmestyi Hugh McMannersin eloonjäämisopas suomeksi nimellä Luonnossa selviytyjän käsikirja. Iso koko ja upeat värivalokuvat tekivät siitä uskomattoman tyylikkään kokonaisuuden. Siinä oli niksejä retkeilijän ahmittavaksi ja opeteltavaksi. Kirjoittaja on entinen sotilas ja Falklandin sodan veteraani.

Leiripaikan valintaan on käytetty kokonainen aukeama ja sen keskellä on suuri valokuva maastopienoismallista. Dioraamassa on vuorenrinteet, metsäinen kohta niiden juurella sekä kiemurteleva joki. Teltta on pystytetty joen läheisyyteen ja käymälä rakennettu pensaiden taakse.

Pienoismallimaastosta lähtee nuolia, joiden päässä on Hugh McMannersin antamia lyhyitä neuvoja. Vettä hänkin pitää tärkeänä, mutta huomauttaa sulavan lumen aiheuttamasta tulvavaarasta. Samoin hän ohjeistaa selvittämään tuulen suunnan ja pystyttämään teltan niin, että oviaukko on tuulen alapuolella. Käymälän hän kehottaa kaivamaan myös tuulen alapuolelle. 

Vettä McManners neuvoo kerättävän eläinten juomapaikan yläpuolisesta virrasta. Tiskit ja vaatteet hän ohjeistaa pesemään kannetulla vedellä, eikä virrassa. Huuhtelukin ämpärissä ja mieluiten kaikki  pesu ilman pesuainetta. Se kun voi olla kaloille vaarallista.  

McMannersin leirissä ruokia ei säilytetä teltassa, vaan kolmen metrin korkeudessa puunoksassa roikkumassa, ettei karhut ja apinat pääse niihin käsiksi. Sateen sattuessa teltan ympärille kaivetaan ojat ja kengät kuivataan maahan iskettyjen keppien päässä, jottei pienet eläimet pääsen ryömimään niihin.

Vanha kommando summaa vielä, että leiri on laakson reunalla, vaan ei pohjalla. Alue on tasainen ja kuiva sekä suojassa tuulelta. Toisaalla hän mainitsee, että jos liikkeellä on hyönteisiä, on vältettävä kosteaa maaperää ja etsittävä leiripaikka korkealta tuuliselta alueelta. 

Telttaleiri tunturissa

Teltta tunturilla

Telttoja veden äärellä

Kirja kertoo myös, että leiripaikan valintaan vaikuttavat monet tekijät. Reissu on suunniteltava niin, että hyvissä ajoin ennen pimeää on ryhdyttävä leiriytymään. Ehkä paras, varsinkin minun mieltäni lämmittävä ohje kuitenkin on: 

”Hyvän paikan etsimiseen käytetty aika ei ole koskaan hukkaan heitettyä”

Niinhän se kuitenkin on, ettei Olli Aulio tai Hugh McManners mitenkään väärässä ole leiriytymisohjeineen. Ongelmana ovat ne täydelliset paikat. Ei sellaisia oikeasti juuri ole. Ne ovat enemmän ja vähemmän kompromisseja kaikki tyynni. Kun jotain osuutta korostetaan, laskee toinen väistämättä.

Tähän itsekin törmään jatkuvasti. Joudun pohtimaan, että pystytänkö teltan alavalle paikalle, puiden suojaan. Tuuli ei pääse tuivertamaan, mutta itikat häiritsevät ikävästi. Ylempänä teltta olisi tuulessa, joka veisi hyttyset tiehensä. Alempana virtaa sopiva puro ja vesihuolto olisi lähellä. Se tuo myös kosteutta ilmaan ja pahimmassa tapauksessa märän sumun. Kosteus taas tuo kylmyyden.

Tunturin rinteellä olisi kuivempaa, mutta vesi täytyisi hakea kauempaa. Tuulikin viilentää, mutta oikealla pukeutumisella pysyy lämpimänä. Oikein aurinkoisella kelillä avomaastossa voi olla tukalan kuumaa, kun taas suojaisten puiden katve tarjoaa miellyttävän viilentävän varjon.

Jos aurinko kiertää, niin saman tekee myös tuuli. Kuumaa aamuaurinkoa voi päästä pakoon, kun asettaa telttansa oikein, mutta suuntaa vaihtavan tuulen kanssa on vaan elettävä. Useamman oviaukon teltassa voi aina valita sen tuulen alapuolisen sisäänkäynnin, mutta lepattavaan telttakankaaseen iskevän viiman meteli voi pitää yöpyjän hereillä koko yön.    

Pehmeän kostea maa voi olla pakon sanelema telttapaikka, kun toinen vaihtoehto on vaikka kivikko. Jos lohkareiden välistä ei teltan mentävää tasaista paikkaa löydy, täytyy valita pienempi paha. Sammalpeti on mukava, mutta saattaa nostaa kosteutta makuupaikalle. Juurakkoisessa maassa epätasaisuudet ahdistavat jopa makuualustan läpi. Turvallisuudesta ei kuitenkaan kannata tinkiä, vaan valita epämukavakin paikka mieluummin kuin antautua vaaraan.

Kotateltta metsässä

Ryhmäteltta leirikylässä

Telttapaikka kivikossa

Avoimeen maastoon pystytetty teltta

Valitsen telttapaikkani pitkälti myös mielialan mukaan

Olen joskus joutunut nukkumaan kivenkolossa avotaivaan alla, kun kahden hengen teltoille ei vaan sopivia paikkoja löytynyt. Sen sijaan paikalla oli mukavat istumakivet koko porukalle illanviettoa varten ja luonnon muovaama graniittipöytä keittimelle sekä ruuille. Läheinen tasaisin vaihtoehto oli rantatörmän tunturikoivikko. Siitä olisi ollut hankala raivata sopivaa tilaa ja yöstäkin olisi tullut hyvin kostea.

Kun revontulet oli katseltu ja oli nukkumaan menon aika, rohkaisin vaelluskaveriani, että taivasalla nukkuminen on kokemus. ”Mä uskon, että koen jokaisen sekunnin ensi yöstä”, hän sanoi makuupussistaan hampaat kalisten.

Kerran Narvikissa osoittautui kartasta valitsemamme leiripaikka haastavaksi. Lopulta tunneliteltalle löytyi kivisestä maastosta hieno tasainen paikka. Ilta oli sateinen, mutta se ei haitannut teltassa. Sade yltyi ja satoi jo kolmatta tuntia, kun huomasimme sisäteltan alla virtaavan puron. Olimme pystyttäneet telttamme tunturilta valuvan veden reitille. Emme sitä kuivalla ilmalla tajunneet, mutta koimme sen karvaasti rankkasateessa. Pimeässä yössä, otsalamppujen loisteessa, irrotimme kiilat ja nostimme teltan purosta pois. Loppuyö meni kehnosti, sillä uuden telttapaikan alla oli kiviä, jotka painoivat kylkeä ja hartioita.      

Jotenkin minulle on luonnollista, että teen leirini metsikön reunaan. Mieluummin tunturikoivikon laitaan, kun ihan avomaastoon. Ei kuitenkaan ihan tiheään umpimetsään, vaan mieluusti ilmaa ympärille. Minulla on tapana ripustaa rinkka puuhun, ettei se makaa maassa tai ole turhana täytteenä teltassa. Sille kaipaisin leiripaikaltani vähintään tukevan tunturikoivun. Makuupussin voi ripustaa oksaan tuulettumaan tai levittää teltan katolle.  

Jos on mahdollista valita paikka niin, että voi samalla katsella maisemia, niin se on luksusta. Mikäli voin välttää aamuauringon, teen sen varmasti. Kylmääkin yötä ikävämpää on herätä tukalaan kuumuuteen ja joutua sen takia nousemaan ylös. Tarpeilla käymisen takia katson teltan läheisyydestä sopivan puskan. Veteen saa olla hieman matkaa, ettei joki kohise tai puro pulputa ihan lähellä. Makuusijani yritän katsoa mahdollisimman tasaiseksi. Siitä tulee joskus lähes neuroosi, kun kävelen ja kävelen, enkä osaa valita tasaisinta kohtaa. Tavoitteena on aavistuksen vino alusta, jossa pääpuoli on viistosti kohollaan.

Leiripaikan valinnassa painaa myös majoite. Tukevalla vaellusteltalla voi leiripaikan katsoa tuulisemmastakin paikasta, kun taas kevyt avomajoite on pystytettävä suojaiseen paikkaan. Vaikka Olli Aulio ja Hugh McManners esittelevät kirjoissaan täydellisen leiripaikan valinnan speksejä, ei niitäkään voi orjallisesti noudattaa.

Leiripaikan valinta ei ole pelkästään faktojen määrittelyä, vaan sopiva paikka riippuu myös mielialasta. Joku kohde voi vaan tuntua niin hyvältä, joten siihen reppu lasketaan. Kaunis maisema voi mennä käytännöllisemmän ja toimivamman leiripaikan edelle. Silloin pitää vain hyväksyä, että tärkeysjärjestys ei ole järkipohjainen, vaan perustuu lähinnä tunnesyihin. Koskaan ei leiripaikkani kuitenkaan ole täydellinen. Aina olisi jotain parannettavaa. Kun tietää mitä itse tarvitsee ja näkee mitä on tarjolla, voi niistä rakentaa sopivan kompromissin. Sellaisen mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä ja täyttää omat tarpeet.

Lähes täydellinen paikka teltalle

Lähes täydellinen paikka teltalle.

 

Teltan purku. (Videon katselu vaatii lisäosan selaimeen: Firefox)

teksti ja kuvat: Joppe Ranta

Kommentit