Laatua ja perinteitä

Laatua ja perinteitä

Finn-Savotta on valmistanut suosittuja retkeilyvarusteita Keski-Suomessa jo 60 vuoden ajan. Kotimaisuus on yritykselle voimavara, joka takaa hyvän laadun ja tekee asiakkaista tyytyväisiä. 365 kävi tutustumassa Savotan tehtaaseen Karstulassa.

Konttorihuoneen avonaisesta ovesta aukeaa näkymä kahteen pitkään tehdashalliin. Taustalla kuuluu vaimeaa surinaa, rytmikkäitä suhahduksia ja satunnaisia kolahduksia. Äänet tulevat ompelukoneista ja muista laitteista. Olemme Finn-Savotta Oy:n tehtaalla Karstulassa Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajaseudulla. Täällä tehdään Savotan perinteisiä reppuja, rinkkoja, telttoja – ja kaikenlaista muuta.

Tasan 60 vuotta sitten, vuonna 1955, Allan Halme perusti Pylkönmäen Nahkatyö -nimisen yrityksen. ”Ensimmäinen tuote oli tukkisavottamiehille valmistetut nahkarukkaset. Myös reput tulivat tuotevalikoimaan nopeasti, ja ensimmäinen Savottarinkka valmistui jo vuonna 1956”, kertoo Savotan varatoimitusjohtaja Elmo Valkeinen.1970-luvulla yritys muutti Pylkönmäeltä naapurikuntaan Karstulaan. Nimeksi tuli Finn-Savotta tai niin kuin monet sanovat, Savotta. Perustaja Allan Halme oli Valkeisen pappa eli äidin isä. Valkeisen äiti otti yhdessä siskonsa kanssa ohjat yrityksestä vuonna 1994, ja nyt on seuraavan sukupolvenvaihdoksen aika, sillä yhtiö on edelleenkin saman perheen omistuksessa. ”Meitä on tällä hetkellä tehtaalla töissä 29 henkeä. Suurin osa, noin 20, työskentelee tuotannossa ja loput konttorissa.” Merkittävä osa Savotan tehtaalla valmistetuista varusteista menee suoraan puolustusvoimille ja muuhun viranomaiskäyttöön, mutta myös siviilikäyttöön valmistetaan paljon erilaisia tuotteita. Retkeilijöiden suosiossa ovat erilaiset kantolaitteet ja teltat. Tunnetuimpia tuotteita ovat varmasti Savotan perinteiset putkirinkat. Kerron Valkeiselle, että kun oma tyttäreni viime kesänä meni ensimmäiselle partioleirilleen, pakkasi hän tavaransa minun 30 vuotta vanhaan Savotan lasten putkirinkkaan. Se oli tietenkin vähän kulunut, mutta täysin käyttökelpoinen ja ehjä. ”Se tuppaa olemaan vähän niin, että ne kestävät vähän liian hyvin”, Valkeinen sanoo naurahtaen. ”Kuluttajallehan se on hyvä asia, mutta tuotteen kierto on kyllä välillä vähän hidasta.” Klassikot myyvät vieläkin. Vaikka modernit rinkat ja reput ovatkin Savotan suosituimpia retkeilytuotteita tänään, on putkirinkkojakin edelleen mallistossa, ja 1950-luvulta peräisin olevat satulareput ovat Valkeisen mukaan hämmentävän suosittuja tänäkin päivänä.

Varatoimitusjohtaja Elmo Valkeisen pappa perusti Pylkönmäen Nahkatyön vuonna 1955.
Varatoimitusjohtaja Elmo Valkeisen pappa perusti Pylkönmäen Nahkatyön vuonna 1955.

ERIKOISTUMINEN JA LAATU

Suomalaisia retkeilyvarustevalmistajia ei ole enää montaa jäljellä. Mikä on Savotan pitkäikäisyyden salaisuus? ”Erikoistuminen”, Valkeinen tiivistää napakasti. ”Olemme tehneet hyvinkin erikoisia asioita ja olemme voineet tehdä pieniä sarjoja, johon isommat tuottajat eivät ole halunneet lähteä mukaan.” Kotimaisuus on erittäin tärkeässä roolissa Savotan tuotannossa. ”Pappani Allan sanoi joskus, että kaikkia raakaaineita ei saa Suomesta, mutta jos niitä saisi, hankittaisiin nekin täältä.” Tänäkin päivänä Savotan tehtaalla valmistettujen tuotteiden kotimaisuusaste on huikeat 70 prosenttia. Eikö olisi halvempaa ostaa raakaaineet ulkomailta? Valkeisen mukaan kyse ei kuitenkaan ole siitä, että perinteet velvoittaisivat vaalimaan suomalaisia raaka-aineita, vaan kyse on puhtaasta liiketoiminnasta. ”Laatu on meille tärkeää. Meillä on hyviä yhteistyökumppaneita Suomessa, joiden tarjoamien raaka-aineiden laatuun voimme luottaa”, Valkeinen sanoo. Mutta eikö Savotan rinkan voisi esimerkiksi teettää jossain päin Aasiaa paljon halvemmalla? Valkeinen myöntää, että muutama vuosi sitten Savotta siirsi perinteisen 123-reppunsa tuotannon Kiinaan. ”Hinta tuli kyllä alas, mutta niin tuli laatukin.” Kiinanmatka jäi klassikkorepulta lyhyeksi, ja valmistus siirrettiin nopeasti takaisin Karstulaan. Hinnan nousu kotimaisuuden palautumisen jälkeen otettiin Valkeisen mukaan erittäin hyvin vastaan. ”Laatu parantui huomattavasti, ja ihmiset ovat olleet hyvillään.” Ne tuotteet, jotka Savottaa valmistuttaa ulkomailla, esimerkiksi puukot, merkitään nykyään selvästi Savottaimport- merkinnällä. Kotimainen tuotanto on kuitenkin paljon merkittävämmässä roolissa. Kun valmistusta siirtää ulkomaille, menettää kontrollin paitsi laadusta myös ympäristö ja työhyvinvointiasioista eli siitä, miten työntekijöitä kohdellaan ja miten ympäristöasiat otetaan huomioon. ”Hyödynnämme kankaasta 98 prosenttia eli vain kaksi prosenttia menee hukkaan”, Valkeinen kertoo. ”Kun olin lapsi, teimme makuupusseja. Muistan sen, että sekin pieni osa makuupussien vanusta, joka jäi käyttämättä, vietiin koululle askartelutarpeisiin.” Savotan tehtaan merkitys paikallisyhteisölle on myös suuri: Savotta on noin 30 työntekijällään yksi Karstulan suurimmista työllistäjistä.

Savotall raaka-aineet ovat käyneet läpi tarkan seulan.
Savotalla raaka-aineet ovat käyneet läpi tarkan seulan.

Telttojen ja rinkkojen valmistus on käsityötä.
Telttojen ja rinkkojen valmistus on käsityötä.

KOTIMAISUUS VOIMAVARANA JA HAASTEENA

Kotimaisuuden merkitystä kuluttajalle ei Valkeisen mukaan voi vähätellä. ”Suomalaisuus on tärkeä ominaisuus tuotteessa.” Finn-Savotta Oy ei Valkeisen mielestä olisi Savotta, jos ei tuotteita valmistettaisi Karstulassa. ”Silloin se olisi vain tuotemerkki, jonka alla tuotaisiin maahan tavaraa.” ”Ihmiset tekevät Savotan. Savotta on ne ihmiset, jotka tekevät täällä töitä”, Valkeinen kiteyttää. Valkeisen mukaan kotimaisuus on sellainen seikka, joka erottaa Savotan muista valmistajista. ”Eihän täällä ole paljonkaan vastaavaa teollista toimintaa retkeilytarvikealalla.” Valkeisen mukaan, kun Suomessa vielä 1980-luvulla oli ompeluteollisuutta, oli Savotta kummajainen, koska se ei valmistanut vaatteita, vaan pelkästään kantolaitteita, telttoja ja muita retkeilyvarusteita. ”Silloin meitä pidettiin pienenä, kun meitä oli vain 30–40 henkeä. Nykyään meitä pidetään entistä oudompina, koska Suomessa ei ole ompelevaa teollisuutta lähes ollenkaan jäljellä, mutta toisin kuin aikaisemmin, nykyään olemme todella iso ompelimo.” Ammattitaitoista henkilökuntaa on kuitenkin Valkeisen mukaan vaikea löytää, sillä Suomessa ei kouluteta enää ompelijoita teollisuutta varten, koska työpaikat ovat kadonneet. ”Haasteenamme on työvoiman ikääntyminen. Onneksi meillä on myös tosi hyviä nuoria työntekijöitä, joita koulutamme.”

Tämä 1950-luvulla valmistettu putkirinkka on nähnyt maailmaa.
Tämä 1950-luvulla valmistettu putkirinkka on nähnyt maailmaa.

Vanhat kaavat roikkuvat vielä tehdashallissa. Nykyään käytetään tietokonemalleja.
Vanhat kaavat roikkuvat vielä tehdashallissa. Nykyään käytetään tietokonemalleja.


PERINTEITÄ JA PITKIÄ TYÖURIA

Kävelemme Savotan tehdashallin läpi. Joka puolella näkyy kankaita, putkia, solkia, kangasrullia – ja ihmisiä leikkaamassa ja ompelemassa kankaita ja työstämässä nahkoja. Erikoisimpia ovat ehkä puolustusvoimille valmistettavat tuotteet. Mutta niistä olemme saaneet tarkat ohjeet: niitä ei saa kuvata. Telineessä on rivi putkirinkan runkoja. Valmistetaanko nekin täällä? ”Ulkomaalainen vieras pyysi meitä kerran näyttämään robotin, joka valmistaa näiden putkirinkkojen aihiot”, Valkeinen kertoo. ”Menimme toisella puolella pihaa sijaitsevaan rakennukseen ja näytin heille: ’tuossa on Timo’.” Löydän Timo Pesosen eli ”robotin” putkirinkkojen takaa tehdashallista puhdistamasta trenssin sisuksia siveltimellä. Trenssi on eräänlainen ompelukone, jolla ommellaan esimerkiksi kiinni paksuja remmejä kankaaseen. Timo Pesonen on ollut töissä Savotan tehtaalla 25 vuotta. ”Hyvä porukka täällä on. Lähes kaikki ovat pitkäikäisiä työntekijöitä. Tunnemme toisemme niin hyvin, että tiedämme melkein, mitä toinen ajattelee”, Pesonen kertoo. Hänen vastuullaan on kaikkea osien valmistuksesta koneiden kunnossapitoon. Varusteita tehdään Valkeisen mukaan edelleenkin käsitöinä, koska kaikkea ei voi automatisoida, ainakaan, jos tuotteen laatu on tärkeää. Rinkkojen ja telttojen valmistamisessa on kyse myös käsityöläisperinteestä ja -kulttuurista. ”Kun sen kadottaa, ei sitä noin vain voi tyhjästä rakentaa takaisin. Täällä on todella paljon hiljaista tietoa”, Valkeinen harmittelee. Mutta Savotalla tehdäänkin pitkää uraa. Pisin työura on ollut 50 vuotta, sen lisäksi on myös 45 vuotta ja 40 vuotta olleita. Jatkamme toisella puolella pihaa sijaitsevaan metallityöpajaan. Isoissa telineissä on erittäin jykeviä putkia. Varatoimitusjohtaja Elmo Valkeisen pappa perusti Pylkönmäen Nahkatyön vuonna 1955.

Tarja Oikari on työskennellyt Savotan tehtaalla vuodesta 1978.
Tarja Oikari on työskennellyt Savotan tehtaalla vuodesta 1978.

Finn-Savotan tehtaalla on ommeltu telttoja ja valmistettu rinkkoja jo 60 vuoden ajan. Vaikka kellokorttikone on historiallisen näköinen, on se edelleen jokapäiväisessä käytössä. Telttojen ja rinkkojen valmistus on käsityötä. ”Olemme 1970-luvulta lähtien tehneet yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Nuo ovat kenttäsairaalan osia”, Elmo Valkeinen kertoo. Savotan kookkaimmat tuotteet ovat juuri SPR:n kenttäsairaalatelttoja. Savotan pienin tuote on kypärän taakse asennettava, tulitikkurasian kokoinen tasapainopussi. Seinällä roikkuu palomiehille tarkoitettuja erikoiskantolaitteita. Viranomaiskäyttöön menevissä tuotteissa kilpaillaan kansainvälisten toimijoiden kanssa. ”Emme ole halvin vaihtoehto, eli meidän on pakko pärjätä laadulla. Mitä vaikeampia juttuja tehdään, sen parempi meille.” Savotan tehtaalla on kahvitauko. Yksi tällä hetkellä pitkäaikaisimmista työntekijöistä, Tarja Oikari, istuu tehtaan kahvihuoneessa syömässä eväitä. ”Aloitin täällä ompelijana lokakuussa 1978 ja periaatteessa olen ollut täällä yhtäjaksoisesti siitä saakka. Puoli vuotta kokeilin kerran toisessa paikassa, mutta se ei tuntunut hyvältä.” Syitä Oikarin viihtymiseen on useita: ”Työ on todella monipuolista. Teemme kaikkea teltoista rinkkoihin, ja työvaiheita on paljon erilaisia.” Oikari pitää erityisesti siitä, että itse tekemiseen voi vaikuttaa paljon itse. ”Saa itse pähkäillä ja suunnitella. Meitä kyllä kuunnellaan.” Kello pärähtää soimaan. Päivän toinen kahvitauko on päättynyt. Oikari hymyilee. Kaikkein parasta työssä on Oikarin mukaan työyhteisö: ”Täällä ollaan mukavia toisilleen. Kun isäni äskettäin sairastui, sain muilta paljon tukea. Täällä ollaan kuin isossa perheessä.”

Kommentit