Viidakon keskeltä takaisin ihmisten pariin

Viidakon keskeltä takaisin ihmisten pariin

Ensimmäinen kuukausi ja rapiat reissustamme ovat nyt kuluneet. Matkamme on jatkunut viidakon keskeltä takaisin ihmisten pariin kahden suomalaisen ystävämme, Aleksin ja Artun, kera. Viimeiset päivämme Junglassa olivat erityisen ikimuistoisia, kun pääsimme juhlimaan vuoden vaihdetta rannalla vanhojen ja uusien ystäviemme seurassa aina auringonnousuun asti.  Juhlatunnelmaa pitivät yllä ilmaiset herkut sekä juomat tutuille ja tuntemattomille sekä tietysti latinolaiset tanssirytmit paikallisten vietävinä.

Riippumatossa auringonlaskussa

Meinasimme kuitenkin lopulta menettää sisäisen rauhamme surffikuumeen kasvaessa päivä päivältä, joten oli pakkoa sanoa haikeat heiheit Junglan rauhalle. Alueen aallot ja oma taitotasomme eivät täysin vielä kohdanneet. Seuraava kohde valikoituikin varmojen sekä monipuolisten aaltojen sekä lukuisten paikasta saamiemme suositusten ansiosta. Matka kävi siis kohti Nicoyan niemimaata ja Santa Teresaa. Matka kesti kokonaisen päivän ja taittui useiden bussien, laivojen sekä yhden lava-auton kyydissä pitkin Tyynenvaltameren rannikkoa.

Pääsimme vihdoin paikalle hostelliimme puolenyön aikoihin kaikkemme antaneina. Paikan päällä saimme kuulla, että vastaanotto oli sulkenut ovensa vajaa tunti sitten eikä yövartija harmikseen voinut auttaa meitä mitenkään. Ensimmäinen ideamme olikin etsiä Aleksille ja Artulle uusi hostelli yhdeksi yöksi, minkä jälkeen voisimme itse ripustaa riippumatot rannalle palmujen alle ja odottaa oman hostellin respan avautumista. Kylä oli kuitenkin lomakauden takia tupaten täynnä, joten pojat eivät löytäneet paikkaa, johon painaa päänsä yön ajaksi ja ottaa säilöön meidänkin varusteemme.

Pari tuntia kylää ympäri kierreltyämme päätimme vielä koittaa suomalaisen charmimme sekä vaaleiden pellavapäiden voimaa, ja käydä uudestaan räpyttelemässä ripsiämme yövartijalle. Emme tiedä puriko charmimme vai saimmeko vain säälipisteitä nuutuneen olemuksemme ansiosta, mutta päädyimme lopulta hänen johdattamanaan yöksi läheiseen työkaluvarastoon. Tässä vaiheessa meillä ei ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin tarttua hänen sängynkorvikkeeksi tarjoamaan suurehkoon pahvilaatikkoon ja kääriytyä mahdollisimmaan pieneen tilaan riippumattojemme alle lämmön pitelemiseksi.

Tilanne oli hyvin absurdi, sillä teimme kaiken tämän hipihiljaa, emmekä esimerkiksi saaneet käyttää edes taskulamppuja, jottei vartija jäisi kiinni valtuutensa ylittäneestä avuliaisuudesta. Sovimme hänen tulevan herättämään meidät ennen auringonnousua. Aikaa yöunille jäi parisen tuntia, jotka menivät enimmäkseen mahdollisimman pehmeän asennon etsimiseen betonilattialla sekä tilanteen ihmettelyyn. Ennen auringonnousua vartija tuli sopimuksemme mukaan herättämään meidät. Kampesimme ylös lattialta, väänsimme parit vitsit karanteeniyöstämme ja lähdimme odottelemaan respan avautumista.

Ilmeet

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saippua ja puhtaat lakanat tuntuvat karanteeniyön jälkeen luksukselta, ja elämä Santa Teresassa on muuttanut karun alun jälkeen paljon ruusuisempaan suuntaan. Herätyskello herättää meidät aamuisin 5.30 aamuaalloille, jonka jälkeen kokkaamme ja syömme hitaasti nautiskellen aamupalan. Päivä jatkuu ympäristöä tutkiessa, auringosta nauttiessa sekä uusia aaltoja metsästäessä. Neitien on pakko myöntää, että vaikka ylpeitä pitkästä jääkiekkourastamme olemmekin, ei noiden vuosien aikana reisiin hankittu voima paljoa auta surffilaudan päällä meloessa. Kädet ovat aivan spagettia päivän jälkeen.

Kuitenkin surffaus on ollut kaiken sen odottamisen ja hehkutuksen arvoista, mitä olemme sille viime kuukausien aikana suoneet. Aika paljon saa tapahtua, että meitä saisi pysymään poissa aalloilta. Etenkin ne hetket, kun aurinko nousee eikä ympärillä näy kuin pari muuta ihmistä, muistuttavat, miksi tänne lähdettiin ja miksi tästä on unelmoitu.

Keinu Costa Rican rannoilla

Rantakävely Costa Ricassa

Joulukala

Selkämaalaukset

Leijonanharja

Costa Rican ranta

Rio Claro

Kommentit