Jo yhden pyöräilypäivän jälkeen tajusin, miten on järkevintä pakata

Jo yhden pyöräilypäivän jälkeen tajusin, miten on järkevintä pakata

Ensimmäinen etappi on nyt takanani. Lähdin eilen yhden aikaan päivällä polkemaan etelää kohti Kööpenhaminasta. Minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, vaan halusin vain katsoa kuinka pitkälle jaksan. 50 kilometriä ainakin, pohdin mielessäni. Kööpenhaminasta ulos suunnistaminen ja varsinaiselle pyöräilyreitille pääseminen vei minulta ainakin yli tunnin. Tärisevin käsin ohjasin painavaa kuormaa, joka tuntui liian suurelta hallittavaksi. Minulla oli ensimmäistä kertaa jalassa pyöräilyshortsini, jotka saivat satulan tuntumaan taivaallisen pehmeältä.

Tuskallisen suunnistamisen ja jatkuvan liikennevaloihin pysähtelyjen jälkeen pääsin vihdoin rannan tuntumaan. Sileä asfalttitie viisti rannikkokaislojen välissä, sadat pikkulinnut, hanhet, lokit, joutsenet ja ankat huusivat ja lauloivat pyöräillessäni ohi. Lampaat kulkivat vapaina ja aitauksista örahteli alamaan karja. Reissu tuntui todella alkaneelta. Myötätuuli puhalteli lempeästi selkääni ja hetken aikaa etenin vauhdilla.

Pyöräillen halki Euroopan

Ensimmäinen vastoinkäyminen sattui parinkymmenen kilometrin jälkeen, kun kovassa töyssyssä puhelimeni tippui Ortliebin tankolaukusta. Eivät panssarilasit taikka suojakuoret siinä auttaneet, vaan näyttö räsähti säröille. Onnekseni puhelin kuitenkin toimii vielä, ilman sitä olisin pulassa. Moka oli täysin minun; laukun kansiläppä oli raollaan, sillä taitoin pahinta nälkää napostelemalla pähkinöitä edetessäni. Harmistuneena jatkoin pyöräilyä kohti Kobea.

Saavuttaessani kaupunkia, noin 50 kilometriä pyöräiltyäni, oli alaselkäni, pakarani sekä nivuseni jo todellisella koetuksella. Kaupungin ruuhka kuitenkin ahdisti minua, ja päätin etten pysähdy aivan keskustassa, vaan vaikka seuraavalla huoltoasemalla. Ja kas kummaa, yhtäkkiä olin maaseudun keskellä, eikä seuraavaa huoltoasemaa tullutkaan. Jatkoin sitkeästi polkemista, katsoen kartasta seuraavan kylän. Kyliä tuli ja meni, mutta ne koostuivat maksimissaan 10 talosta, eikä missään näkynyt kauppaa saati ravintolaa. Popsin taateleita ja pähkinöitä jatkuvalla syötöllä, jotta saisin pidettyä verensokerini ylhäällä. Tajusin pian, ettei kylistä löydy ruokaa, vaan minun täytyy suunnata kaupunkiin. Seuraava ja lähin kaupunki kartallani oli paikka nimeltä Faxe. Sinne oli 23 kilometriä matkaa pisteestä jossa tuolloin olin. Hylkäsin pyöräreitin seuraamisen ja lähdin mutkittelemaan peltojen keskellä. Pyöräilin rankkaan vasta/sivutuuleen, ja välillä voimani ehtyivät niin, etten pienimmälläkään vaihteella tuntunut etenevän ollenkaan. Viimeiset pari kilometriä ennen Faxeen saapumista olin jo niin lopussa, että meinasin luovuttaa ja alkaa taluttaa pyörääni.

Ruokatauko pyöräreissulla

Laahustin sisään ensimmäiseen auki olevaan ravintolaan, ja kielimuurista huolimatta sain tilattua lasagnen ja kokiksen. Söin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa aamupalan jälkeen. Kello oli seitsemän illalla, ja takanani n. 80 kilometriä matkaa. Syömisen jälkeen olisin voinut nukahtaa ravintolan pöytään, eikä teltan pystyttäminen tuntunut lainkaan houkuttelevalta. Onnistuinkin löytämään lähistöltä bed & breakfast -paikan, jonka tyyristä hintaa sain tingittyä 200 kruunua alemmas, ja täten pääsyn suihkuun, pehmeään sänkyyn ja virtalähteiden äärelle. Lihakseni olivat mössöä. Erityisen paljon matka tuntui pakaralihaksissa ja lonkankoukistajissa. Koitin venytellä parhaani mukaan illalla, mutta väsymys vei lopulta voiton.

Aamulla järjestin pyörälaukkuni uudelleen. Jo yhden päivän reissaamisen jälkeen tajusin, miten on järkevintä pakata. Retkeilykamat omiin laukkuihinsa, vaatteet ja tekniikka omiinsa. Täten esimerkiksi hostelleissa yöpyessä minun tarvitsee irrottaa pyörästä vain kaksi laukkua kaikkien neljän sijaan. Aamupalan, pakkauksen ja verryttelyn jälkeen jatkan matkaani kohti Rodbyhavnia, satamaa josta lähtee lautta Saksaan. Matkaa sinne on n. 90 kilometriä ja toivon pääseväni perille tänään. Katsotaan miten väsyneet lihakseni jaksavat.

Polkupyörän huolto reissussa

Kommentit