Maailman laidalta kotiin

Maailman laidalta kotiin

Päivät 31-33

Janinan teksti:

Toinen päivä Finesterrassa oli pilvinen. Omalla tavallaan onneksi, sillä äiti ja espanjalainen ystävämme Monica olivat palaneet eilen auringossa suhteellisen pahasti. Tavallaan silti toivoin aurinkoa, kun pilvinen sää tuntui haikealta ja harmaalta.

Kiertelimme kaupungilla katsellen koruja ja mekkoja ja etsiskellen tuliaisia. Jotain tarttuikin mukaan. Jatkoimme kiertelyä hippibeachiksi kutsutulle rannalle harmaasta säästä huolimatta. Harmikseni rannalla uiminen oli kiellettyä, mitä ihmettelin kovasti, kun aallot olivat lievät ja vesi pitkään matalaa. Jalkoja uitin kuitenkin, mikä on aina hauskaa, etenkin kun ranta on kaunis ja vesi kirkasta.

Päivällä Monica lähti ja jäimme kaksin loikoilemaan äidin kanssa. Itseasiassa ihan päiväunille käytiin, jotenka uudelleen lähdimme ulos vasta iltapäivällä, jolloin taivas hieman alkoi kirkastua.

Finesterra on pieni paikka, eikä tekemistä ole hurjasti. Kiertelimme hieman lisää ja suuntasimme takaisin hippibeachille, sillä ehdottomasti halusin kiivetä aivan rannan vierellä olevalle mäen tai vuoren päälle. Se osoittautuikin yllättävän korkeaksi ja huipulle päästyämme aurinko ja kiipeily lämmittivät viileästä merituulesta huolimatta. Maisemat olivat upeat, kun meri kohisi jossain kaukana alhaalla ja itse näimme pitkälle horisonttiin.

Nälkäisinä toivoimme pääsevämme ruokapaikkaan, jossa vegaaniruokaa oli listalla, mutta mokoma olikin vain viiteen asti auki. Näinpä menimme 2. vaihtoehtoon, syömään kasvispaellaa. Tottahan Espanjassa paellaa on edes kerran syötävä.

Hakeuduimme takaisin hippibeachille auringonlaskun toiveissa, mutta sää harmaantui uudelleen ja taivas peittyi pilvistä. Äiti jäi rannalle istuskelemaan ja itse menin pomppimaan veteen, uudestaan. Ei kai siihen ikinä kyllästy? Ihmeteltyäni vettä ja täysikuun aiheuttamia valtavia vuorovesivaihteluita (aamulla vesi oli kaukana, päivällä ulottui pitkälle rantaan ja nyt oli taas kaukana, mutta olipahan isot aallot).

Valon vähentyessä hippejä alkoi kerääntyä rannalle tuoden jokainen puita mukanaan. He sytyttivät kookkaan nuotion, jutustelivat ja soittelivat akustista kitaraansa. Nautiskelimme siitä ja huomasin miten rannan yhä käydessä pimeämmäksi, tuo nuotio kutsui jatkuvasti lisää porukkaa.

Nukkumaanmenoajoilla ei ole enää väliä kun ei tarvitse herätä kukonlaulun aikaan, kunhan alberguesta lähtee omasta punkasta pois viimeistään aamukymmeneltä. Emme pitäneet kiirettä. Söimme alberguen aamupalan, pakkasimme, nautiskelin tunnelmasta ja musiikista.

Bussi Santiagoon lähtisi kolmelta ja tapoimme aikaa käymällä syömässä vegelinssimuhennosta paikassa, joka eilen oli jo kiinni. Lisäksi taapersimme Finesterran toiselle, isolle rannalle ja vaihteeksi kävelin vedessä, lukuisia näkinkenkiä varoen ja toivoen jatkuvasti, että aika riittäisi uimiseen. Rannalta ostin eräältä korutaiteilijalta hurmaavan käsi(varsi)korun.

Bussimatka Finisterraan oli hirveä, mutta tämä toinen matka poispäin, puolisen tuntia lyhyempi matka, kului sujuvasti nukkuen. Jännä miten voi koko ajan nukuttaa, vaikkei mitään varsinaisesti tee. Kaipane reilut 700 km vaeltamista silti vaikuttaa kroppaan.

Oli ihanaa palata Santiagoon. Finesterra on mukava pieni rantakaupunki, mutta Santiago(n vanha kaupunki) on eläväinen ja kotoisaksi käynyt paikka. Palasimme viimeiseksi yöksi samaan hostelliin, joka tuntuu kuin kodilta.

Teimme loput shoppailut ja sain itsellenikin ostettua korvikset. Lisäksi kävimme viimeiset kaksi etukäteen tsekkaamaani vegepaikkaa läpi, Malak Bistron ja A Tullan. Ensimmäinen oli fancy ja persoonallinen paikka, jossa ruoka oli aivan ihanaa. Toinen oli enemmän espanjalainen pikkuruokapaikka ihan pienellä kadulla, jossa ruoka muistutti enemmän hyvää kotiruokaa. Illan kruunasimme vielä maailman anteliaimmilla jätski- ja sorbettipalloilla.

Yö Bar La Titan hostellissa oli ihana ja tarjosi hyvän alun aamulle sekä kotimatkalle. Vähän tapoimme aikaa kiertämällä puistossa ja ostamalla minulle sekä siskon juhliin kauniin juhlamekon ja sitten viimeisen mangosorbetin. Sitten bussilla lentokentälle.

Kotimatka kesti iltapäivän kello kolmesta yli keskiyön kahteentoista. Pikaiset käynnit tehtiin Brysselissä ja Riikassa. Eipä tosin ollut paljoa aikaa saatika jaksamista. Kotona Suomessa tuli uusi kulttuurishokki. Ihmiset puhuvat suomea ja ulkona on viileää, raikasta ja jossain välissä jopa satoi vettä! On se vesisade jännä, kun viimeisten viiden viikon sisällä satoi pari pisaraa yhtenä ainokaisena päivänä. Kotiutuminen onnistui kuitenkin nopeasti. Ihanaa kun on jotain muutakin vaatetta päällepantavaksi.

Sininen laguuni

Jalanjälkiä rantahietikolla

Taiteilijan näkemys vaeltajasta

Vesileikkejä

Kävelyä rantavedessä

Vegaaniaamiaisella

Diplomi kourassa

 

Irenen teksti:

Päivä 31 eli täysi kuukausi tien päällä koitti hieman haikeissa tunnelmissa. Finisterrassa hyvästelimme Monican, caminoperheemme viimeisen jäsenen, joka lähti omalle kotimatkalleen. Ehdimme onneksi vielä käydä hippibiitsillä kävelemässä yhdessä ja nauttimassa meren kohinasta.

Nyt olimme taas Janinan kanssa kahdestaan. Muita vaeltajia ja albergueita on Finisterrassa yllin kyllin, mutta ilmeisesti molempien sisäinen fiilis siirtyy jo kotia ja perhettä kohden. Enää ei tee niin mieli tutustua uusiin ihmisiin, vaikka iloisesti juttelimmekin saksalaisen ryhmän kanssa joka majaili samassa alberguessa. Kiipesimme viimeiset vaellukset upealle vuorelle ihan hippibiitsin vieressä ja nautimme näköalasta. Aurinko laski pikkuhiljaa kohti horisonttia ja ympärillä vallitsi rauha ja hiljaisuus.

Olimme kuitenkin nälkäisiä, joten hipsimme takaisin keskustaan rantakadulle paellalle (Janinalle vege, mulle mereneläviä). Ja massut pulleina punkesimme vielä takaisin rannalle mukamas katsomaan auringonlaskua, joka tosin hävisi tunnin etuajassa pilvien taakse. No ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, rannalle kokoontuivat "kaikki" vaeltajat ja yhdessä istuimme nuotion ääressä, nautimme pikkueväistä, ihmettelimme hääparia jota kuvattiin meren aalloissa lähes pimeässä ja rentouduimme vaan. Kävelyt on nyt kävelty, pieni hengähdys ja pian kohti kotia.

Seuraavana päivänä sitten aloitimme kotimatkan. Kotiinpaluuseen kuuluu tietenkin tuliaiset, itselleni hankin uuden ja isomman mutteripannun sekä mekon tyttäreni rippijuhliin, Janina osti paikalliselta korusepältä itselleen korun samoihin juhliin. Bussimatka Santiagoon oli iltapäivän tunteina helpompi kuin tulo Finisterraan, reitti oli suorempi, nopeampi ja autossa oli viileää ilmaa puhaltava ilmastointi.

Santiagossa Caminon päättää Compostelan eli todistuksen noutaminen pyhiinvaellustoimistosta, joka on muuten muuttanut paikkaansa hienostohotelli Paradorin (pyhiinvaeltajille erikoisale yöpymiselle: vain  150€ / yö) vierustalle. Me tyydyimme edullisempaan ja kotoisampaan majoitukseen La Titassa (18€ / yö) ja nukuimme halpuuspunkassamme paremmin kuin ikinä.

Hankimme illalla lisää tuliaisia (nämä ovat salaisuus, koska nämä eivät tule meille) ja mielestämme löysimme kivoja pieniä repussakannettavia ylläreitä rakkaimmillemme. Viimeisenä iltana sorruimme hemmottelemaan itseämme viimeisellä hemmotteluilla. Kävimme kalliissa (13€ pääruoka!) vegeravintolassa, mässäilimme ihmisen päänkokoisilla jäätelö/sorbettiannoksilla (3€!), törsäsimme 1,5€ upeasti kitaraa soittavalle katumuusikolle ja yksinkertaisesti vaan tuhlailimme aikaa sulautuen Santiagon rytmiin. Kahdestaan, yhdessä.

Kotiinpaluu koitti seuraavana päivänä. Lähdimme liikkeelle hitaasti, mutta epävarmasti. Tilasin aamupalan alakerran baarissa (paahdettua leipää tuoreella tomaatilla) mutta ei mennyt ihan putkeen (sain paahdettua leipää kahdella paistetulla munalla ja viidellä pekonisiivulla). Ehkä tulen tarvitsemaan tätä energiaa johonkin? Yritin lukita itseni omaan huoneeseeni ja hotellia remontoivat miehet yrittivät korjata suihkua/ammetta samalla kun olen itse siellä. Pieniä mutkia aamussa mutta aamut eivät ole koskaan olleet oikein mun juttu.

Pieni kierros vielä puistossa ja Janinalle mangosorbettia ja sitten bussilla lentokentälle (3€). Kentällä kaikki sujui muuten buenosti, mutta aiemmasta varmistuksesta huolimatta kokoontaitettavia sauvoja ei saanut ottaa mukaan käsimatkatavaroihin. Vueling tarjoaa kaikille vaeltajille ilmaiset ruumaan menevät tavarat, mutta jatkolentoyhtiöni eivät välttämättä ole samaa mieltä. No tikut matkustavat nyt yksinäisenä ruumassa, katsotaan pääsevätkö ne koskaan kotiin asti.

Brysseli yllätti. Kiiruhdimme hakemaan kaksi kepukkaani (jotka  tietenkin tulivat vihoviimeisenä) matkatavarahihnalta, ulos kentältä, takaisin sisään, check-inin olin tehnyt jo aiemmin netissä joten suoraan turvatarkastukseen, jossa yllätykseksi kepit menivät mukisematta läpi skannauksesta, mutta mehiläisrasva ja kenkävaha olivat liikaa, ne heitettiin roskiin. Kai niistä jonkun pommin olisi MacGyver rakentanut. Mutta hyvinpalvelleet ja uudet kumitulpat Santiagosta saaneet kepit pääsivät kuin pääsivätkin kotiin. Ihminen voi olla iloinen pienistä asioista.

Kotiin oli ihana palata. Nukkua omassa sängyssä. Pestä hampaat sähköhammasharjalla. Käyttää omaa, isoa pyyhettä. Hengittää raikasta ilmaa parvekkeella. Juoda kylmää vettä suoraan hanasta. Olla vaan kotona.

Ekologinen jalanjälki?

Illanviettoa rantanuotiolla

Reissun tomut on pyyhitty

Seuraava reissu jo horisontissa?

Irenellä diplomi kädessä

Kotimatka alkaa

 

 

Kommentit