Meloen Suomen rannikko päästä päähän, osa 2

Meloen Suomen rannikko päästä päähän, osa 2

 Tuulikone oli käynnistynyt ennen meitä joten ei sitten ylitelty vaan mentiin kiltisti Sanvikin rantaan. Matkalla hätkähdin hereille. Niin sitä voi siis torkahtaa kun meloo, uusi kokemus tämä. Hieno hiekkaranta pystyttää teltta ja suoraan nukkumaan. Iltapäivällä tulikin vieraita käymään leirissä, poikani koiransa kanssa. Siinä sitä vilskettä riitti kun oli koiralla tilaa juosta.

Kuin märkä koira

Aamulla huomasimme että kajakit olikin jo melkein valmiiksi vesillä. Vesi oli noussut paljon enemmän kuin olimme aavistelleet. Otimme pieneniltamelonnan ja majoituimme jotta voimme aloittaa aamulla taas etenemisen todenteolla. Aamusta mentiinkin sitten vauhdikkaasti myötätuulella, oikein piti välillä jarrutella. Menimme läpi tuttujen Saaristomeren maisemien, täällä retkeiltiin viime kesänä. Paraistenportilla ahmimme itsemme ähkyyn lounaspöydästä. Matka jatkui hyvässä melonta säässä, kerrankin.

Seilistä eteenpäin tavoite oli selvä. Niin paljon melotaan kun ehditään, illalla alkaa myrsky. Iltaa kohti sää rumeni mutta me vaan melottiin kun ei löytynyt leiripaikkaa. Hauluodosta se lopulta sumun keskeltä löydettiin. Aamutoimien jälkeen nopeasti Hakkeenpään satamaan jossa kaverini Antti oli vastassa. ”Kelpaisiko sauna, lämmin palju ja grilliruoka?” vastaukseksi marssimme autoon istumaan että joko mennään! Pari tuntia siinä saunottiin ja syötiin. Kiitimme koko Antin perhettä vieraanvaraisuudesta kunnes istuimme tuttuun ohjaamoon ja aloimme meloa eteenpäin. Tuuli oli lähes tyyntynyt joten nyt vaan lykittiin grillipihvin voimalla eteenpäin. Meillä oli yhden pysähdyksen taktiikka, kohteena Vähä-Hylkimys. Nämä on mielenkiintoisia paikannimiä kyllä. Tuulta oli sen verran että vaatteet saataisiin kuivaksi, jos pysyvät narulla.

Ilmat alkoi pikkuhiljaa lämmetä ja tuuli kääntyä myötäiseksi. Tulimme 50 km keskinopeudella 7 km/h mikä on retkilastissa hyvä suoritus, varsinkin kun on melottu jo monta päivää alle. Rauman edustalla leirissä kävi kaverini Toni vierailulla. Meidän etenemistä tunnutaan seurattavan aika tarkasti.

Leiriytymispaikka kalliolla

Nyt alkaa olla vasemmalta puolelta saaret loppu ja näkyy pelkkää merta tai oikeammin horisontti. Eteen alkoi tulla myös pitkiä selän ylityksiä, niitä uskaltaa nyt tehdä kun kelit on hyvät. Tylsiä ne on kun melot tunti kaupalla ja näkymä on vain horisontti. Lisäksi on vaarana että tulee kivi vastaan. Kyllä keskellä merta se on täällä mahdollista. En uskonut ennen kuin ekan kerran sain hepulin, osuttuani hennosti kiveen keskellä ei mitään. Alettiin olla lepopäivän tarpeessa. Porissa levättiin ja treffattiin kaverini Jari. Eteenpäin lähdimme juhannusaattona, retkisatamassa alkoi meno yltyä keskikesän juhlaan.

Kauris uimassa

Aamu oli sumuinen enkä huomannut peuravaaramerkkiä, ihan edestä ui kaurispukki. Pitkä oli silläkin uinti matka ollut, eikä rannassakaan ollut kiire, varmasti oli sen verran väsynyt. Sumu haihtui päivän aikana ja juhannusaatto ilta oli aurinkoinen. Punkkivaaran takia ei tehty juhannustaikoja. Nyt oli kalliot lämpimiä ja sitä lämpöä siirtyi yön aikana makuupussiin. Tämä se on luksusta.

Aamulla kun laitettiin aurinkovoidetta, viestitin kotiin että tänään tulee hieno ilma meloa. Vartti siitä menikin sitten pilveen ja melomaan lähdettiin pitkähihaisilla kun oli hieman kylmä. Näin merellä. Loppupäivästä suunnistettiin GPSn avulla kun ilma oli sumuinen, tuulinen ja sateinen. Kaskisiin päästiin kovalla työllä ja keinumisella. Yllätyksenä oli satamassa Sininen Hetki niminen ravintola. Siellä omistaja Arto Koivisto tarjosi meille savusaunan käyttöön. Saunoimme, söimme, pesimme pyykin ja sai nukkua sisätiloissa. Ehkä tuon takia antoi itselleen anteeksi että oli hieman lyhyempi päivä meloa. Ja sää kyllä oli huono.

Melontaa purjeen avulla

Päivän lounastauolla Juho sanoi että tuon saaren takaa alkaa kivikko. Juu juu niin varmaan alkaa, onhan niitä ollut jo ollut matkan varrella ihan riittävästi. Kapean rännin jälkeen en enää osannut sanoa mitään. Pintakiviä oli silmänkantamattomiin joka puolella, mitä oli pinnan alla en halua edes tietää. Retkisatama oli varsinaisten kivikkojen keskellä, ainakin siitä suunnasta josta me sitä lähestyimme. Taisi olla uusissa kartoissa jo pyyhitty pois, siltä se paikka ainakin näytti. Teltta olikin sitten saunan terassilla sen yön. Juhon teltta oli ruohikossa keräämässä punkkeja. Ei löytynyt.

Aavaa ulappaa ja rannikkoa Itämerellä

Sitten alkoi sataa ja voimalla sittenkin. Tuuli osannut päättää mistä suunnasta pitää puhaltaa joten se vaihtoi suuntaa aivan mielivaltaisesti. Leiripaikan ranta oli liukas kun sade sen oli kastellut. Vahinkoa ei onneksi sattunut vaikka monta kertaa eriskummallisia taitoliikkeitä suoritettiinkin.

Raippaluodon satamassa lounastettiin ja kävellen käytiin kaupassa pari kilometriä mantereelle. Raippaluodon rännissä saatiin myötätuuli ja –aallokko. Siinä GPS kellotti meille reissun kovimmat nopeudet, 12,5 km/h. Kajakki nousi surffiin helposti. Kiviä ei tuntunut sillä kohtaa olevan, ainakaan GPSn mukaan.

Pitkä silta

Hiekkarannalla oli joutsenia tullessamme mutta vaihdoimme paikkaa läpsystä. Rannalla näin niiden räpylän jäljet. Meillä sopisi sama saapas!!! Sen jalka on saman kokoinen kuin minun 45. Huh huh, en olisi uskonut että se on noin suuri lintu.

Melonta alkoi olla tyynessä helppoa, kunhan vaan ukkoskuuroja ehdittiin pakoon maihin. Piti hieman ottaa suuntimaa lähemmäs rannikkoa. Keskellä selkää kun ei oikein pääse suojaan. Ukkoskuuron rajallakin oltiin, kajakin keulassa satoi, perässä ei. Uskomattoman terävä reuna voi sadekuurolla olla. Ja se kohina joka sateesta tulee kun itse olet poudan puolella. Mieletön elämys. Tuon luonnon ihmeen jälkeen pääsimme Kokkolaan jossa olikin ohjelmaa muutamalle päivälle.

Myrskyn enteitä?

Parin päivän levon jälkeen päästiin taas asiaan. Ennen Ohtakaria nousi isoja aaltoja. Hoksasimme että pitää pysyä syvän veden kohdalla ja luovia sitä myöten perille. 15 km matka venyi tämän vuoksi 19 km. Aallot oli melojaa korkeampia joten kaatumisen vaara oli ilmeinen, pystyssä kuitenkin pysyttiin.

Kalajoen hiekkasärkät ohitettiin mutta jäimme jumiin myrskyn takia ennen Siikajokea. Ranta oli kivikkoinen ja siitä olisi mahdoton lähteä aallokossa. Tuuli nousikin yli 15 m/s lukemiin yölläkin. Tarppi painoi telttaa kasaan. Makuupussissa oli pysyttävä ettei teltta lähde tuulen mukaan. Teltan seinät oli toisissaan kiinni ja humina huima. Kolme päivää odoteltiin ja sitten päätettiin lähteä surffilähdöllä liikkeelle. Aukkopeite kiinni jos ehtii, muuten sitten vasta syvemmällä vedellä kun aallot on pienemmät. Juho ehti sopivaan aalto väliin ja sai peitteen kiinni. Minä en, vaan aalto tuli istuma-aukosta sisään. Aallokossa, 15 cm vettä kajakissa, on muuten aikalailla taiteilua edetä yli puolen metrin aallokossa. Tyhjennys tehtiin ja matka jatkui, kunnes tuli sakea sumu. Lähimpään rantaan ja odottamaan. Parin tunnin jälkeen päätettiin sitten lähteä sumuun. Niinhän ei saa tehdä mutta matkan oli jatkuttava, oli odoteltu ihan tarpeeksi. Raahessa pääsimme taas saunaan ja yöksi sisätiloihin.

Kunnon aallokkoa

Hailuodon edustalla huomasimme että pohja on lähellä vaikka matkaa rantaan oli monta kilometriä. Yöpaikka löytyi ja aamusella matka jatkui. Nyt mentäisiin aika suoraviivaisesti isoja ylityksiä. Oli luvattu hyvää säätä ja parissa päivässä voisi homma olla ohi. Sumu kuitenkin yllätti ja sakea sellainen. Pari tuntia siellä edettiin hitaasti mutta sumu hälveni kuin esirippu. Edessä oli upea Santapankki, todella upea hiekkasaari missä ei ole puita eikä pensaita. Vain maksaruohon tapaista kasvia siellä kasvoi. Sen ympärystän vesi oli myös matalaa kilometrikaupalla joka suuntaan. Härkäletosta löytyi hiekkaranta, sinne mahtui kaksi teltaa ja kajakkia, ei muuta. Kompaktia majoitusta melojille.

Rasvatyyni Itämeri

Viimeinen päivä oli lämmin ja lähes tyyni. Hyvä  ilma lopettaa tämä reissu. Hieman liian kuuma taisi Juholle tulla koska jouduimme vielä loppumetreillä ottamaan lukua Vähä-Huiturissa. Mies kuitenkin onnistui nesteytyksessä ja loppumatka oli helpompaa kun ilta jo hieman viileni. Tornion joen vastavirtaa kohti Pulkumin ramppia. Kajakin kolahtaessa rantaa oli pala kurkussa ja kyynelsilmässä – urakka oli tehty.

Hurja urakka suoritettu!

Mitä tämä suoritus siis oli? No se oli todellakin suoritus isolla S-kirjaimella. Valtavasti hienoja paikkoja, joissa olisi ollut hieno oleilla, mutta matkan oli pakko jatkua. Faktoina dataa eli 1283 km, 924 000 melanvetoa, 150 000 kcal ja 150 litraa nestettä.

Kommentit