Nestehuolto

Nestehuolto

Vesihuollon suunnittelu on tärkeä osa retken etukäteisvalmistelua. Sillä on merkitystä jopa retki- tai vaelluspaikkaa valittaessa.

Suurin osa ihmisestä on vettä. Tätä suhdetta ei ole syytä järkyttää, sillä nestehukka vaikuttaa sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Retkeilijän on syytä kiinnittää vesihuollossa huomiota kahteen asiaan: ensinnäkin veden puhtauteen ja toiseksi riittävään ja säännölliseen juomiseen.

Puhdasta ja raikasta

Usein retkeilijä kummastelee kirkkaasta purosta otetun veden sameutta. Järvien ja purojen vesissä on aina jonkin verran humusta - sitä ole syytä pelästyä. Vesi on yleensä aivan juomakelpoista ja raikasta, vaikka se näyttääkin laihalta teeltä.

Suomessa järvien ja jokien vedenlaatu on hyvä. Juomapullon voi täyttää melkein missä tahansa. Seisonutta vettä ei kuitenkaan sovi juoda. Ympäristökeskuksen vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan 80,2 % maamme järvien pintavesistä oli laadultaan hyviä tai erittäin hyviä.Jos veden puhtautta kuitenkin epäilee, kannattaa kääntyä viranomaisten puoleen.

Ulkomailla veden puhtauteen ei valitettavasti voi suhtautua yhtä luottavaisesti. Monissa paikoissa vesistä löytyy sekä pieneliöitä että kemikaaleja. Turvallisinta on selvittää huolella matkakohteensa vedenlaatu ja hankkia kaiken varalle vedenpuhdistustabletteja tai -laite.

Tabletit puhdistavat helposti vedestä mikrobit ja alkueläimet, mutta kemikaaleihin niillä ei ole suurtakaan vaikutusta. Aktiivihiileen sekä keraamisiin suodattamiin perustuvat noin maitotölkin kokoiset vedenpuhdistuslaitteet puhdistavat vedestä myös monet kemikaalit. Niillä lätäkön kuravedestäkin saadaan juomakelpoista.

Suullinen säännöllisesti

Kaupungissa juominen on niin helppoa, ettei asiaa tule ajatelleeksi. Hörpimme pieniä määriä vettä, mehua ja limsaa koko ajan. Maastossa juomiseen on kiinnitettävä huomiota. Siellä emme kulje jatkuvasti hanojen ohi ja yleensä liikumme paljon. Vedentarve on meillä kaikilla hyvin yksilöllinen. Yhteistä on se, että kaikkien on tankattava vettä riittävästi.

Juomisen laiminlyöminen aiheuttaa ongelmia kaikkina vuodenaikoina. Kesällä ruumiimme tarvitsee vettä hikoiluun, joka on tehokkain jäähdytyskeino. Talvella juominen suojaa kylmän tunteelta. Joskus yöllinen palelu johtuu liian vähäisestä juomisesta illalla.

Vesihuollossa tärkeintä on säännöllisyys. Vettä kannattaa tankata koko ajan pieniä määriä. Huikan ottaminen kymmenen minuutin välein on paljon hyödyllisempää kuin tuopillisen juominen tunnin kävelyn jälkeen. Juominen pitää aloittaa heti liikkeelle lähdettyä ja sitä on syytä jatkaa myös tauoilla. Pahin virhe vaelluksella on juoda vain janoon. Jos janottaa, niin ruumiissa on jo liian vähän vettä.

Janon tunteen lisäksi retkeilijän on syytä tarkkailla virtsaamistaan. Vesihuollossa on onnistuttu, mikäli tunnin välein voi käydä puskassa. Jos virtsa on aamullakin kirkasta, elimistö ei ole kuivunut. Maastossa virtsaaminen on tytöille poikia vaikeampaa, mutta missään nimessä juomista ei saa välttää tämän takia.

Juomisen on oltava helppoa

Toimiva tapa riittävän juomisen varmistamiseksi on jakaa mukana kulkeva vesi pieneen ja isoon pulloon. Pienemmästä pullosta juodaan kävelyn tai pyöräilyn yhteydessä usein. Se kannattaa kiinnittää paikkaan, josta pullo on saatavissa nopeasti. Tällöin meno ei keskeydy juomisen ajaksi eikä juomattomuutta voi perustella kävelyn katkeamisella. Suuri pullo on vesivarasto, josta pieni pullo täytetään tauoilla. Sen avulla voidaan varautua muutaman tunnin kulkemiseen vesipisteiden välillä.

Perinteisten pullojen rinnalle on viimeisten kymmenen vuoden aikana ilmestynyt erityyppisiä juomarakkoja tai -pusseja. Niissä on pehmeä muovista tehty pussi, joka toimii vesivarastona.

Pussi on helppo laittaa reppuun, jolloin kantaminen käy kevyesti. Pussista lähtee venttiilillä varustettu letku, josta imemällä vesi virtaa pussista suuhun. Letku voidaan kiinnittää repun kantohihnaan, jolloin se ei heilu häiritsevästi valtoimenaan.

Juomapussi on pulloakin kätevämpi tapa juoda. Käden ulottuvilla olevaa letkua ei tarvitse kaivaa rinkan perukoilta, joten meno ei pysähdy. Se on lisäksi koko ajan näkyvillä, jolloin se muistuttaa juomisesta. Juomarakkojen pussi on tyypillisesti kooltaan noin kaksi litraa, joten sitä ei tarvitse täyttää koko ajan.

Kommentit