Pyöräilyä yöttömässä yössä

Pyöräilyä yöttömässä yössä

Aika tuntuu pysähtyneen, kaukaisten vuorten lipuessa hiljakseen ohitse ja meren levätessä tyynenä rantakiviä vasten. Lasken karkeasti, että vuoret jotka näen ovat meren takana viidenkymmenen kilometrin päässä.  Yötä vasten kaikki on levollisempaa. Liikenne on rauhoittunut, linnut ovat hiljentyneet ja tuulikin on laantunut. Lähempänä meren pintaa hento usva hiipii pelloilta tien päälle. Kesäkuisen yön lämpötila on silti viileä, alamäkeä ajaessa kylmä viima leikkaa luuhun asti. On pakko pukea kuoritakki päälle ja vetäistä putkihuvi peittämään kasvot.

Viimasta huolimatta, yöttömässä yössä pyöräily on maagista. Pienen hetken ajan tuntuu kuin ympäröivät vuoret ja vedet ovat olemassa ainoastaan minua varten. Harstadin kaupunkiin suuntaava autoilija rikkoo illuusion. Nuoret ovat menossa kaupungin yöelämään omille seikkailulleen. Pakenen takaisin illuusiooni ja otan ensimmäisen pikkutien joka kulkee rannan viertä. Nyt jos koskaan tunnen olevani yksin tien päällä.

Keskikesän keskiyö Lofooteilla

Saavun Harstadin kaupunkiin aamulla yhden jälkeen. Tien päällä ollessa viikonpäivät ovat mennettäneet merkityksensä, mutta juhlatunnelmasta ei ole vaikeaa päätellä, että saavuin keskelle viikonlopunviettoa. Huolimatta Harstadin kuvankauniista sijainnista, meno on kuin Helsingin päärautatieasemalla lauantaisena iltana. Vaikka tekisi mieli kävellä lähimpään kuppilaan juomaan pullollinen viiniä, kulttuurishokki on minulle liikaa. Haluan vain päästä mahdollisimman nopeasti humusta pois. Tilaan grilliltä vajaan viidentoista euron hampurilaisen ja virvoitusjuoman. Grilliä pyörittävä nuori herrasmies kyselee, että haluanko päästä suihkuun. Näytän kuulemma olevan sen tarpeessa. Kohteliaasti kieltäydyn ja jatkan matkaani rantaa kohti. Ryvettynyt olemuksni ja täyteen lastattu pyörä vetävät puoleensa kummastuneita ja paheksuvia katseita. Paikalliset eivät selkeästi aina välitä turisteista. Ymmärrän kyllä miksi. Turisteja on kaikkialla, jatkuvasti.

Harstad ei alun perin kuulunut reittini varrelle. Vielä pari tuntia aikaisemmin seisoin tienristeyksessä joista toinen tie jatkui etelään kohti Åta ja toinen pohjoiseen kohti Harstadia. Valitsin Harstadin pakottavasta syystä. Olin aivan lopussa. Päivittäinen polkeminen taakan kanssa oli osoittautunut raskaammaksi kuin osasin kuvitella. Sykkeeni ei meinannut laskea edes levossa enkä saanut riittävästi ruokaa pakotettua alas. Lepäsin jo vuorokauden mutta muutaman kymmenen kilometrin pyöräilyn jälkeen tilanne tuntui jälleen tuskaiselta. Harstadista lähtisi aamulla laiva joka suuntaa Lofoottien eteläistä kärkeä kohti. Suunnitelmani oli hypätä laivan kyytiin ja levätä pari päivää.

Jani, pyöräilijä Lofooteilla

Rättiväsyneenä laahustan hampurilainen kourassa pyöräni kanssa rantaan. Istahdan merenrannassa olevan kerrostalon seinää vasten syömään jo kylmettynyttä hampparia. Avoin meri, vuoret ja lähellä horisonttia lipuva aurinko pakottavat minut hymyilemään. Näky on huumaava. Minulla on vielä monta pitkää tuntia aikaa ennen kuin Hurtigruten laiva saapuu satamaan. Nukahtaa en uskalla, tuijotan vain mereen ja ajantaju katoaa täysin. Havahdun nähdessäni liikettä vedessä. Kaksi selkäevää nousee pintaan kymmenen metrin päässä edessäni. Hieraisen epäuskoisena silmiäni ja evät ovat kadonneet. Näin varmaan näkyjä. Tunnen sydämen hakkaavan rinnassa ja korvissa vinkuu. Kaksi evää nousee jälleen pintaan. Pyöriäiset liikkuvat rauhallisesti takaisin horisonttia kohti. Minulla on kamera kädessä mutta en edes yritä ottaa niistä kuvaa. Tämä hetki on vain minua varten.

Pyöräilijä ja kirjoittaja Jani Heinonen vetää 365 Klubi-illan tästä aiheesta 18.10.:

Pyöräretki Lofooteille Klubi-ilta Itiksen myymälässä 18.10.

Kommentit