REISSUKUUME (JA TAVARAMÄÄRÄ) KASVAA – MISTÄ APUA TÄHÄN KROONISEEN SAIRAUTEEN?

REISSUKUUME (JA TAVARAMÄÄRÄ) KASVAA – MISTÄ APUA TÄHÄN KROONISEEN SAIRAUTEEN?

Villasukat pyörivät jaloissa, kun yrittää hillitä vaellusvarpaiden kiihkoa päästä taipaleen päälle. Onneksi asiat kuitenkin etenevät vääjäämättömästi kohti ensimmäisiä askelia Portugalissa. Tulevalle Caminolle lähden 18-vuotiaan esikoistyttäreni kanssa. Yhteinen vaellus on lahjani täysi-ikäistymisen ja ylioppilaslakin johdosta, mutta ennen kaikkea annan lahjaksi kuukauden kahdenkeskistä aikaa ennen hänen pyrähtämistään maailmalle. Suuria elämänviisauksia Paulo Coelhon tapaan minulla tuskin on jakaa, mutta äidin rakkautta sitäkin enemmän. Kesällä kirjoitamme molemmat vaeltamisen lomassa teille kuulumisiamme tänne blogiin, joten pääsette kurkistamaan, millaiseksi meidän yhteinen Caminomme muodostuukaan.

Portugali-Lissabon oppaat

Lentolippujen ostaminen on konkreettinen todiste tulevasta reissusta. Taloudelliset resurssini älähtivät katsoessani suoria lentoja Lissaboniin, joten muutaman päivän hintavertailun ja raivokkaan nettisivujen selailun jälkeen löysin juuri meille sopivan yhdistelmän. Lennämme aamulla aikaisin Lontooseen ja vietämme päivän tutustuen brittikulttuuriin ja erityisesti tyttäreni suureen suosikkiin Baker’s Streetiin. Eiköhän Lontoosta jotakin muutakin näkemisen arvoista löydy (vinkkejä vastaanotetaan). Aikaa valloittaa pala saarivaltakuntaa on 12 tuntia ja yötä vasten lennämme Lissaboniin. Näin hullunpitkällä vaihtoajalla olevat lennot eivät kustantaneet kuin reilun satasen per nainen.

Vaeltajan tärkein varuste on kengät ja Janinalle valitsimme suhteellisen tukevat vaelluskengät eli Asolon Tacomat ja minä päätin kokeilla tällä reissulla kevyempiä gore-tex-kalvollisia Merrellin Grassbow-kenkiä. Nyt on pari kuukautta vielä aikaa ajaa kunnolla kengät sisään. Kuoripuvuksi Janina valitsi Fjällrävenin Kebin Eco-Shellin kierrätysominaisuuksien ja upean istuvuuden vuoksi. Itselläni kuoripuvun uusiminen oli myös ajankohtaista ja edellisten reissujen märkä selkä tuoreessa muistissani valitsin parhaimman mitä valikoimasta löytyy eli Arcteryxin W Beta parivaljakon. Reppuna Janinalla on Vauden 26-litrainen kantamus ja minä luotan uskollisesti vanhaan 33-litraiseen Ospreyhini. Kokemuksia näistä tuotteista saatte kuulla sitä mukaan, kun matkamme etenee.

Fjällräven Keb Eco-Shell

Opaskirjoja matkalle on valikoitunut kaksi, toinen on lähinnä karttaopus (pieni, kevyt ja kätevä) ja toinen saman kirjoittajan hieman laajempi opas Portugalin reitille. En ole yleensä kantanut mukana minkäänlaisia paperisia muistiinpanovälineitä, vaan kirjoitellut huomioitani näihin opaskirjojen pieluksiin. Fiilikset tallentuvat myös suoraan matkan päältä tänne blogiin, joten voin niitä itsekin myöhemmin sieltä selailla ja muistella ihania kohtaamiani ihmisiä ja maisemia. IPhone on toiminut muistiinpanovälineenäni ja kamerana, joten sen merkittävää osaa vaelluksellani päätin tänä vuonna suojella uudella täysin vedenpitävällä suojakuorella ja uudella latauspiuhalla. Suojakuori oli aika hintava (yli 60 euroa), mutta olen kuullut siitä hyviä käyttäjäkokemuksia. Siitäkin saatatte kuulla myöhemmin omia mielipiteitäni. Janinalla on Sonyn puhelin, joka on itsessään pölyn ja veden kestävää materiaalia. Huomattavan kätevää.

Pikkutavaraa Compostelaan

Kaikenlaista pikkutilpehööriäkin on tarttunut kevään aikana varustekasaan. Vielä ennen lähtöä grammanviilaajan unelmailtapäivänä laitan keittiövaa’an laulamaan ja sitten päänsisäinen väittely kukin varusteen tarpeellisuudesta / tarpeettomuudesta käyköön kuumana kuin amerikkalaisten oikeussalidraamojen juonenkäänteet. Harkinnassa mukaan otettavaksi ovat ainakin bluetooth-selfietikku (äärimmäisen tarpeellinen, koska matkalle lähtee kaksi näin viehättävää neitokaista), kinesioteippirullat (voisiko tämä korvata ideal-siteen, olisiko monikäyttöisempi ja tästähän voi leikata palan jollekin kanssavaeltajallekin) ja erikoispehmustetut välipohjalliset kenkiin.

Irene Taurinen

 

Kommentit