Tee oma risukeitin kulkurityyliin

Tee oma risukeitin kulkurityyliin

Kulkurien kurjuudesta tuli trendikästä

Risukeitin alkaa olla tuttu jo suurimmalle osalle retkeilyharrastajista, ainakin nimensä puolesta. Risukeitinbuumi tuli muutama vuosi sitten Suomeenkin ja moni on itselleen keittimenkin jo rakentanut. Käpykeittimeksikin tituleerattua välinettä käytetään menestyksellä ruuanlaittoon jopa vaelluksilla. Aktiivisempien harrastajien määrä kasvaa koko ajan ja facebookin risukeitin-ryhmässä samat innokkaitten aloittelijoiden kysymykset pyörivät uudestaan ja uudestaan.

Alkujaan risukeittimet tehtiin itse, mutta suosion lisääntyessä huomasivat erilaiset retkeilyvälinevalmistajat markkinaraon ja nykyisin tehdastekoisia valmistetaan kymmenien tuottajien toimesta. Ja kun pienet pajat olivat tehneet pieniä määriä laadukkaita keittimiä myyntiin, ryhdyttiin Kaukoidästä rahtaamaan niitä kaikkein edullisimpia.

Risukeittimen käyttäjiä on maailmanlaajuisestikin tullut jo niin iso lauma, että joukon kärkkäimmät jakelevat tiukkoja ohjeita ja arvostelevat ”väärin tehtyjä” risukeittimiä. Kaikki kiva muuttuu pikkuhiljaa rasittavaksi. Näinhän usein käy, mutta silloin kannattaa pysähtyä ja muistella mistä tässä alun alkaen oikein onkaan kysymys.

Amerikan sisällissodan päättymisen jälkeen suuret määrät ihmisiä kulki kodittomina, töitä etsien. Köyhyys vaivasi ja 1900-luvun alun suuri lama-aika lisäsi köyhien maankiertäjien määrää. Hobo oli yleisnimitys tälle kansanosalle, joka kulki ympäri maata yrittäen hankkia toimeentuloa jotenkin. Kulkurit tulivat tunnetuksi matkustustavastaan, kun he piiloutuivat tavarajuniin ja roikkuivat junanvaunujen akselistoissa henkensä kaupalla.

Resuiset vaatteet ja maallinen omaisuus nyytissä, olalla kulkevan pitkän puukepin eli hobostickin päässä, olivat kulkurien ulkoiset tunnusmerkit. Kerjuulla elävät loivat oman koodikielensäkin, millä opastivat kohtalotovereitaan. Hobosigns-merkistä oli kuin intiaanien maamerkit, joilla tiedotettiin tärkeistä asioista. Kulkurien merkinnöistä selvisi, missä annettiin leipää ja missä oli vihainen koira.

Kulkurit kävelevät junaraiteilla

Kulkureita kävelemässä junaradalla.

Kun ruokaa oli niukalti, hankittiin sitä monin keinoin. Jokien varsilla saattoi nähdä maankiertäjiä onget käsissään. Hoboreel oli melkein mikä tahansa kapula tai tyhjä purkki, jonka ympärille oli kiedottu siimaa. Kun siiman päässä ollut koukku tai viehe lingottiin veteen, purkautui siima kerältä. Onki kieputettiin käsin takaisin rullalle.

Jos kalaa tuli, tai muuten oli saatu ruoka-aineksia, valmistettiin ateria kulkurin keittimellä eli hobo stovella. Se oli yksinkertainen peltipurkkiin tehty pieni nuotio. Siinä paloi kaikki ympäristöstä kerätyt tikut ja pieni puusilppu. Tästä polttoaineesta risukeitin on saanut nimensä. Toki hobot tekivät nuotioitakin, mutta kaupungeissa missä polttopuuta oli hyvin vähän, risukeittimet olivat tehokkaita ja puunkäytöltään taloudellisia.

Polttopurkkia piti vähän muokata, jotta se toimisi paremmin. Se tarvitsi umpinaisen pohjaansa muutaman raon, josta palotilaan pääsisi happea. Jos löytyi hyvä purkki ja tarveaineita, saattoi kulkuri rakentaa pohjalle arinan eli pienen korokkeen, joka piti tulen irti purkin pohjasta. Risukeittiminen käyttäjiä oli paljon ja parhaat purkit kulkivat hobojen mukana.

Varmaa kuitenkin on se, ettei alkujaan ollut mitään tyyppihyväksyttyä kulkurin keitintä. Ei ollut ohjekirjoja sen tekemiseen eikä standardeja kustannustehokkaitten keittimien valmistamiseen. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista nähdä, miten risuretkeily lähti laukalle ja köyhyydestä tuli trendi. Ken meistä tosiaan on oikeutettu sanomaan, että tällainen on aito hobo stove. En minä ainakaan.          

 

Risukeittimen tekeminen on mukavaa puuhaa

Aika usein opetetaan, että risukeittimen valmistaminen on tärkeä selviytymistaito. Survival-harrastajat pitävät myyttiä yllä, mutta käytännössä aihioita on hankala löytää luonnosta. Peltipurkkeja ei juuri ole kuin saksalaisten sotilaiden jättäminä Lapissa ja nekin ovat jo aika lailla ruostuneet puhki. Eikähän aito hobo ollut retkeilijä tai samoilija. Kaupunkien ja kylien liepeillä maankiertäjät elelivät.

Retkeilijän repussa sen sijaan saattaa olla säilykepurkki, josta voi tiukan paikan tullen askarrella risukeittimen. Sellaisen voi tehdä myös kotona ja lähteä sen turvin metsäretkelle. Risukeittimellä on edelleen samat ominaisuudet, kun silloin 1800-luvun lopun tienoilla. Se on taloudellinen, tehokas ja lämpö tuottava. Ympäristöystävällinenkin se on, vaikka siitä ei aito hobo tainnut juuri piitata.

Nykyihmiselle risukeitin on käytännöllinen ja ennen muuta sen elävä tuli on hyvin rauhoittava elementti. Suomalainen on sielultaan tuleen tuijottaja. Ja parempihan se on tuijottaa pieneen nuotioon, niin jää puita muillekin: Risukeittimestä ei myöskään jää maahaan niin ikävää jälkeä, kuin normaalista avonuotiosta.

Olen tehnyt erilaisia risukeittimiä ja kokeillut aika montaa tehdastekoistakin. Rakentelu on hauskaa puuhaa, kun saa käyttää luovuuttaan. Parhaimmillaan risukeittimen tekeminen on terapiaa ja erilaisten jätteitten kierrättäminen risukeittimeksi hyvinkin kannatettavaa puuhaa.

Ajattelin kokeilla rakennella ihan hobo-tyyliin yksinkertaisia asioita. Toimivuuskaan ei olisi pahitteeksi. Tarvikkeiksi valikoin sellaisia perusjuttuja, mitä kuvittelin amerikkalaisten kulkureidenkin voineen löytää käyttöönsä. Mielikuvitusta vaan rajusti peliin.

Tyhjään säilykepurkkiin tein ilmareiät alareunaan naulalla. Jotta purkki ei menisi lyöntien seurauksesta lyttyyn, tein pyöreästä puusta työkalun. Sahasin pöllin päähän loven, jonne naula sai työntyä, mutta reunat pitelivät purkkia kuosissa.   

Rei´itin alareunan ympäriinsä ja iskin naulalla aukot myös yläreunaan. Irtonaiseen kanteen naputtelin reiät ja käänsin reunat ylös. Kun olin pujottanut kaksi naulaa purkin alareunasta läpi, asetin reikäisen kannen niiden päälle. Toiset naulat työnsin purkkiin kannen yläpuolelle. Näin arinani pysyi paikallaan.

Idea tässä oli pitää varsinainen nuotio muutaman senttimetrin päässä pohjasta. Tuli palaisi paremmin, kun hapensaanti olisi varmistettu kunnolla. Ensimmäisen pesällisen jälkeen sen jo havaitsi, kun palamisjätettä ei jäänyt juuri lainkaan.       

Keittimelleni syntyi kattila pienemmästä säilykepurkista. Kiersin siihen sangan ohuesta rautalangasta. Löin kahvalle naulalla pienet reiät purkin yläreunaan. Tällaista kattilaa piti normaalisti roikotella keittimen päällä kolmijalassa, mutta olin joskus saanut Yhdysvalloista metalliset pohja- ja päälliskappaleet risukeittimeen, joten kokeilin nyt myös niitä. Keitin pysyi erinomaisesti pystyssä ja kattilalle oli hyvää laskutilaa keittimen päällä.

Oman risukeittimen tarpeet

Näistä "tuunataan" oma risukeitin.

Sahataan puuhun kolo

Sahataan puuhun kolo.

Lyödään naulalla purkkiin reiät

Lyödään naulalla purkkiin reiät.

Tehdään reiät myös purkin yläreunaan

Tehdään reiät myös purkin yläreunaan.

Tehdään kanteen reiät ja käännetään reunat

Arina lepää kahden naulan varassa

Arina lepää kahden naulan varassa ja on myös lukittu kahdella naulalla.

Naulat asennetaan ristiin

Naulat asennetaan ristiin JA varotaan teräviä päitä.

Valmis risukeitin peltipurkista

Valmis risukeitin peltipurkista.

Kuva risukeittimen sisältä

Kun alhaalla on hyvä ilmarako, palavat puutkin hyvin.

Lisävaruste pohjaan

Lisävaruste risukeittimen pohjaan.

Kattilantuki on lisävaruste

Kattilantuki on lisävaruste.


Kattilan teko

Tarpeet kattilan tekoon     

Tarpeet kattilan tekoon.

Rautalankakahva

Rautalankakahva kiedotaan ohuesta langasta käyttäen apuna nauloja.

Reunaan reiät ja pujotetaan kahva paikoilleen

 

Kulkurin kalastusvehkeet helposti

En ole vapaa-ajankalastaja, enkä edes allergian takia syö kalaa, mutta silti oli hauska rakennella hobo reeliä eli kulkurin heitto-onkea. Heittelinhän minä nuorena usein mökkilaiturilla virveliä. Saalista ei tullut, kun vieheen tilalla oli rautanaula. Tähän projektiin löysin palan putkea tallista ja jääkaapista pienen puolityhjän balsamico-pullon. Siiman ja vieheen lainasin poikani kalapakista.

Isomman putken sahasin lyhyemmäksi. Balsamico-pullon pesin hyvin sisältä ja irrotin etiketin. Siiman läpivienti tehtiin niin, että se ei liu’u läpi, vaikka miten iso kala pyristelisi koukussa. Siiman kiersin putken päälle ja ohuempi pullo tulisi olemaan kalastusvälineeni kädensija. Putken päähän jäi tyhjä tila, jossa viehe kulkisi haavoittamatta ketään. Pienen balsamico-pullon sisällä oli kiva pieni varasto varavieheelle, painoille tai siimakiepille. Nämä pakkasin kulkurinnyyttiin ja lähdin lähikallioille samoilemaan. Päät kääntyivät vastaantulijoilla, kun kulkurinkeppi olalla kuljin koiran kanssa kohti auringonlaskua....

Tarvikkeet itse tehtyyn onkeen

Tykötarpeet itse tehtyyn onkeen.

Putkesta sahataan liiat pois

Sahataan putkesta liiat pois.

Pyöristetään putken reunat

Pyöristetään putken reunat.

Jätetään siima putken ja pullon väliin

Työnnetään pullo putken sisään siten, että siima jää väliin.

Tehdään siimalle hahlot

Tehdään siimalle hahlot molempiin päihin.

Viehe kulkee putkessa

Viehe kulkee kätevästi putkessa.

Pikkupullon sisälle mahtuu kaikkea tarpeellista

Pikkupullon sisällä voi kuljettaa kaikkea tarpeellista kuten varauistimia, painoja ja siimaa.

Valmis "hobo reel" eli kulkurin kela

Valmis "hobo reel" eli kulkurin kela.

 

Katso kulkurin nyytin eli hobostickin käyttö tästä videosta:

 

teksti ja kuvat: Joppe Ranta

Kommentit