Kesäisin kauppojen mainokset tuputtavat telttoja ja sosiaalisen median ryhmissä ruoditaan niiden ominaisuuksia. Mikä missäkin mallissa on vedenpitävyyttä mittaavan vesipilarin huippuarvo, entä kankaan käsittely tai repäisylujuus.
Yhtälailla tiukoin sanakääntein arvioinneissa asetellaan vastakkain lasikuituiset ja alumiiniset kaaret, kuka ne on valmistanut ja miten monta kertaa ne menevät keskenään ristiin. Paketin keveys ja tuotteen hinta lyövät toisiaan usein korville, mutta näistäkin esitetään mielipiteistä riippumatonta faktaa.
Usein minusta tuntuukin, että aika monet ovat lähdössä reissuun mahdollisimman huonoon keliin. Ymmärrän toki varustautumisen pahan varalle, mutta missä on luovuus ja vaihtelu. Hankitaanko varusteet vain viikon Lapinvaellukselle tai viikonlopputelttailuun läheiseen kansallispuistoon? Mene ja tiedä.
Suomalaisessa luonnossa on kautta aikain elelty olosuhteiden ja kelien mukaan. Myös meidän neljä vuodenaikaamme sanelivat mitä välineitä majoittautumiseen on valittu. Vanhat retkeilijät ammensivat ideansa perinteisistä opeista ja sovelsivat niitä reissuillaan.
Itse olen ollut aina vankka avotulimajoitteiden kannattaja. Se ei tarkoita sitä, etten arvostaisi kunnollista vaellustelttaa, mutta tilanteen niin salliessa, nukun mieluummin avonaisen taivaan tai laavukankaan alla.
Meillä on upea kesä, josta kannattaa ottaa kaikki irti ja nauttia siitä jokaisella solulla. Suosittelenkin miettimään, kannattaako jokaiseksi retkiyöksi sulkeutua nailonkankaisen kopin sisään.
Suomalainen nukkui perinteisesti tulilla
Nuotioita ei tietenkään saa tehdä minne tahansa, joten kansallisromanttinen tulilla yöpyminen vaatii hieman ponnisteluja. Näin kesäiseen aikaan sitä avotulta ei aina tarvitse, vaan nykylaavustelija käyttää majoitteensa edessä risukeitintä.
Vaellustelttojen eteen ei nuotioita kannata rakennella, mutta katsaus vanhaan retkeilykirjallisuuteen tai käynti hyvin varustettujen retkeilykauppojen majoitehyllyllä auttaa asiaan. Laavuja, louteita ja erätovereita löytyy vielä valmiina, mutta käsistään kätevät voivat tehdä sellaisia myös itse.
Loue on aidosti suomalainen
Ammoisina aikoina kun kangaspressu aseteltiin muutaman metsästä katkaistun rangan varaan, sai kulkija itselleen riittävän suojan majakseen. Kun huipustaan ristiin laitetut puut katettiin ja saatiin puolikasta intiaanitelttaa tai kotaa muistuttava asumus, syntyi ”louekankaalla katettu laavupuoli”, sanoo vanha kirjallisuus.
Tämän majoitetyypin jatkumo on loue, jonka nykymallin kehitti kuuluisa eräkirjailija A.E. Järvinen noin 85 vuotta sitten. Siitä tuli suosittu, ja pitkälti Kullervo Kemppisen ansiosta varsinkin 1960-luvulla, siitä tuli eräretkeilijöiden suosima malli. Partioaittakin valmistutti louteita myyntiin, ja kuvastossa vuodelta 1965 niitä oli jopa kolme erilaista mallia.
Avotulimajoitteita Partioaitan kuvastossa vuodelta 1965.
Itse tutkin louteen historiaa ja löysin Kullervo Kemppisen alkuperäisen louteen Koilliskairan luontokeskuksesta, jossa se oli ollut yli 20 vuotta rinkan sisällä kenenkään tietämättä. Kemppisen mallia on nyt valmistettu uudistuotantona ja se on saatavissa kolmella eri kankaalla.
Museosta löytynyt Kullervo Kemppisen loue.
Loue on parhaimmillaan kahdelle hengelle, sillä siinä nukutaan kylki tuleen päin. Perinteisesti ”makaukset” tehdään puhdistamalla alta risut ja kivet, ennen kattamista paksulla havukerroksella. Sen päälle levitetään aluskangas tai maavaate.
Louteen makauksien rakentaminen.
Jos on mahdollista, niin makuualustana käytetään porontaljaa. Kipinöivän nuotion äärellä nykypäivän keinokuitukankaisen makuupussin pintaan tulee helposti reikiä, mutta louteessa tyylin mukaisesti voi kääriytyä vaikka huopaan.
Lue tarkemmin louteen historiasta Suomen Erätaidot ry:n sivuilta.
Kangaslaavussa on tunnelmaa
Kankaista laavua pidetään suomalaisena majoitteena, mutta sen alkuperä on epäilemättä Amerikassa. Puuvillaisena se löytyy nimellä baker tent jo hyvin varhaisesta eränkäyntikirjallisuudesta ja on ollut kauppojen myynnissä jo yli sata vuotta sitten.
Laavun vanha suomalaisversio on eittämättä havuista rakennettu asumus. Sen korkea etuseinä on avoin ja katto laskeutuu viistosti maahan asti. Mahdollisuuksien mukaan havulaavuun rakennettiin oksista myös sivuseinät. Nykypäivänä havulaavut ovat jo hyvin harvinaisia, mutta näppärät retkeilijät rakentavat vastaavan rautakaupan edullisesta muovisesta kevytpeitteestä.
Kevytpeitteistä rakennetut vastakkaiset laavut, joiden väliin jää tulistelupaikka.
Partiolaiset ja eräretkeilijät suosivat edelleen nailonista kangaslaavua. Sellainen soveltuu neljästä kuudelle hengelle, eikä paina kuin reilun kilon. Pystyttämiseen tarvittavat kepit voi ostaa valmiina tai katkaista metsästä.
Kevyt nailoninen laavu.
Laavussa nukutaan pää tai jalat oviaukkoon päin, joten pakkaskelissä se ei ole niin kätevä kuin loue, missä nukutaan ”kylkipaisteella” eli sivuttain tuleen nähden. Muuten laavu on hyvinkin kätevä majoite suomalaiseen metsämaastoon, melkein missä ja milloin tahansa.
Laavussa ei ole pohjaa, vaan se on itse katettava kankaalla tai hyvässä maastossa pelkkä makuualustakin riittää. Joissain laavuissa on koko etuosan kokoinen ovi tai läppä. Sillä voi sulkea laavun täysin umpeen. Jos laavussa ei ole takana ja etureunassa mitään räppänää, se kerää maasta tulevan kosteuden tiiviisti kankaan sisäpintaan.
Mikäli umpinaisen laavun reunatkin on tiiviisti maassa, on jopa mahdollista, että happi loppuu nukkujilta. Tästä syystä tuulettuva tuplarakenteinen vaellusteltta kiilaa toimivuudessa laavun ohitse myrskyssä tai rankkasateessa. Sen sijaan leppoisat kelit ympäri vuoden ovat mannaa laavuretkeilijälle.
Kankaan alta voi katsella ympäröivää luontoa ja olla osa sitä. Teltassa luonnosta voi nauttia vain kuuntelemalla, ja kuten moni tietää, säikkyä ulkoa kuuluvia ääniä ja kankaan rapinoita. Avotulimajoitteessa nukkuja saa hengittää raikasta ilmaa, mitä telttayöpyjä ei pääse samalla lailla koskaan kokemaan.
Laavussa on helppo ja nopea liikkua sisään ja ulos.
Erätoverille on kymmeniä käyttötapoja
Erätoveriksi sanotaan kangasta, jonka mitat ovat noin 3 x 3 metriä ja sen reunoissa sekä kankaan pinnalla on lyhyet narunpätkät tai kiinnikkeet naruille. Vaikka välillä erilaisista tarpeista, eli kangaskatoksista, käytetään erätoverin nimeä, eivät ne sitä ole.
Erätoverilla on oma vannoutunut käyttäjäkuntansa. Joskus sen väitetään olevan hämäläisten partiolaisten keksintö, mutta jälleen jäljet johtavat amerikkalaiseen eränkäyntikulttuuriin. Kankaan kääntelystä on olemassa kymmeniä erilaisia ohjeita ja versiota. Naruja käytetään kankaan kiinnittämiseen tukipuihin.
Yleisimmin erätoveri käännetään kiilan muotoon ja kiinnitetään kolmijalkaan. Yläkulman voi kääntää alas tai kiinnittää vaikka puuhun. Kätevimmin erätoverissa nukkuu kaksi henkeä.
Tarpista tai ihan tavallisesta kevytpeitteestä voi myös rakentaa itselleen majoitteen. Ne voi ripustaa puiden väliin tai rakentaa puurangoista kevyen kehikon. Tuulisella paikalla pressun reuna laitetaan aina maahan ja kankaan kaltevuutta voi säädellä oman maun mukaan.
Riippumatossa voi nukkua huonossakin maastossa
Meille muutama vuosi sitten rantautunut riippumattoretkeily on myös hyvin suositeltava majoitusmuoto. Kauniilla kelillä riippumatto ei tarvitse edes katosta. Sadekelillä sen ylle pingotetaan tarppi tai erätoveri. Kahden puun väliin viritettävää asumusta voidaan käyttää vaikka kivikossa tai suolla, sillä ilmassa riippuva nukkuja on mukavasti irti maasta.
Riippumatossa nukutaan vähän vinottain, jolloin selän saa suoraksi. Pitkittäin nukuttaessa mutkalla oleva selkä puutuu nopeasti. Sadekelillä täytyy naruja pitkin valuva vesi johtaa maahan, ettei se kastele riippumattoa.
Ylivoimaisesti upeinta on nukkua suoraan tähtitaivaan alla. Kesäisin voi vallan mainiosti kääriytyä makuupussiin suoraan makuualustan päälle, ilman minkäänlaista telttaa tai katosta. Kun raikas yöilma tuntuu pussin suusta pilkottavassa nenässä, maistuu elämä erittäin hienolta.
Kevyesti bivakilla
Muualla maailmassa suosittu bivakki ei vielä ole lyönyt läpi meillä, mutta englantilaiset tuttuni käyttävät sellaista jatkuvasti, joten jotain taikaa siinäkin on. Bivakki on vedenpitävästä kankaasta valmistettu pussi, joka vedetään makuupussin päälle suojaksi. Parhaimmat valmistetaan hengittävästä kankaasta, jolloin nukkujasta haihtuva kosteuskaan ei jää pussin sisäpinnalle.
Bivakissa voi nukkua pikku sateessakin ihan mainiosti, mutta sellaisen voi yhdistää myös laavun, louteen tai erätoverin käyttöön. Jalkopää voi olla sateessa, mutta pään ylle on viritetty suojaava kangas. Vain mielikuvitus on rajana yöpymiseen avotaivaan alla.
Hyttysvaara
Monille suurin kynnys avotulimajoitteessa tai taivasalla yöpymiseen on hyttysvaara. Itikoita pelätään ja siksi hakeudutaan mieluummin suljettuun telttaan. Yhä harvempi tietää, että rankinen takaa rauhallisen kesäyön.
Hyttysharsosta valmistettu tunnetaan muualla maailmassa moskiittoverkon nimellä, mutta se puree myös suomalaiseen itikkaparveen. Suojia on eri kokoisia. Isommat viritetään koko nukkujan ylle, kun pienimmät asetellaan vain makuupussista pilkistävän pään päälle.
Laavuissa ja louteessa rankisen voi ripustaa kangaskattoon ja riippumattoihin on saatavissa irrallisia hyttyssuojia. Kätevät hurauttavat sellaisen nopeasti ompelukoneella itselleen.
Avotulimajoitteet kasvattavat suosiotaan ulkomailla
Euroopassa jylläävä bushcraft-harrastus ja kasvava kiinnostus vanhoista retkeilytaidoista, on nostanut myös avotulimajoitteiden kysyntää. Ulkomaalaiset rakentelevat hätäsuojia risuista ja kankaista, mutta osaavat arvostaa myös alkuperäisiä avotulimajoitteita.
Olin toukokuussa Englannissa The Bushcraft Showssa esittelemässä vanhoja suomalaisia retkeilytapoja ja -välineitä. Esillä oli louteita ja kangaslaavu. Messukävijät olivat uskomattoman kiinnostuneita majoitteistamme ja janosivat tietoja sekä kokemuksia niiden käytöstä ja niissä yöpymisestä.
Joppe Rannan Suomenosasto Bushcraft Show’ssa.
Johan “The Man In The Fjällräven Shirt” Skullman oli myös paikalla Bushcraft Show’ssa ja nautti louteen suojasta.
Mielenkiintoisinta oli huomata, kun brittiläiset pikkuhiljaa tajusivat, ettei avotulimajoitteilla ole vain yhtä pystytystapaa tai käyttötarkoitusta. Teltta on aina teltta ja pystytetään aina samalla tavalla. Louteen voi esimerkiksi pystyttää yhden tukipuun varaan, ripustaa puunoksaan, virittää se takaa käännettävän joustavaan lehtipuuhun, tehdä sille kolmijalka ja niin edelleen.
Louteen voi kelin mukaan pystyttää loivasti sateensuojaksi tai pystyyn, niin kutsuttuun talviasentoon, heijastamaan nuotion lämpö paremmin nukkujiin. Kaavoihin kangistuminen ja luovuuden puute vaivaa meikäläisiäkin usein, mutta Englannissa se oli jo huolestuttavan yleistä.
Meille pohjoismaalaisille nämä asiat tuntuvat niin itsestään selviltä, mutta kokemukseni mukaan ne eivät sitä ole edes täällä Suomessa. Vieraantuminen perinteisistä yöpymistavoista yleistyy uhkaavasti, kun teltat valtaavat avotulimajoitteet pois retkeilijöiden varusteista.
Onkin jännä nähdä, että nostaako eurooppalaisten ja amerikkalaisten kiinnostus vanhoihin varusteisiin ja erätaitoihin päätään myös koti-Suomessa. Perinteiset avotulimajoitteemme olisi jo syytä nostaa niille kuuluvaan asemaan. Onhan niissä kuitenkin hyvin vahvat juuret suomalaiseen luontoon.
Teksti ja kuvat: Joppe Ranta
