Olen ollut 365 Klubin toiminnassa mukana alusta alkaen. Kun puolisentoista vuotta sitten aloimme klubin ohjelmaa ja toimintaa suunnittelemaan, kukaan ei oikein tiennyt kuinka se otettaisiin vastaan tai miten retkeilijät lähtisivät mukaan. Nyt, noin 37 000 jäsentä myöhemmin voidaan todeta, että hienosti, yli varmasti kaikkien odotusten.
Oma roolini Klubissa on ollut vaellusten vetäminen. Olemme tehneet ensimmäisen puolentoista vuoden aikana kymmenkunta päiväretkeä, toiset kymmenen viikonloppuretkeä sekä kolme pidempää vaellusta Kebnekaiselle, Sarekiin ja talvella Oulankaan. Tänä aamun pakkasin varusteet kahdeksi viikoksi jälleen Kebnekaiselle, elokuussa lähdemme Islantiin ja syyskuussa taas Sarekiin. Ensi vuoden suunnitelmat ovat jo työn alla, eli ulkoilutarjontaa riittää jatkossakin.
On ollut ilo huomata, että ensimmäisen vuoden aikana Klubi on alkanut toteuttamaan itseään ja sitä ajatusta, joka ainakin minulla siitä jo alussa oli. Että se on oikeasti ja aidosti klubi, ei ainoastaan lista kanta-asiakkaita, jotka tilaavat uutiskirjeen ja jäävät odottamaan tarjouskuponkeja sähköpostiinsa. 365 Klubi on alusta alkaen ollut ulkoilijoiden yhteinen foorumi, jonka sisällä on päässyt kokeilemaan uutta, tapaamaan uusia ihmisiä ja tekemään yhdessä asioita. Klubilaiset ovat aktiivisia ja siten myös pitävät meidät tekijät varpaillamme, koska haluamme pystyä vastaamaan heidän (Teidän) tarpeisiinsa.
Vaellusoppaana minulla on ollut kunnia olla seuraamassa useaa kehityskaarta, missä klubilaiset ovat ensin tulleet kuuntelemaan luentoa retkeilyn alkeista, jonka rohkaisemana he ovat lähteneet ensin päiväretkelle ja sen jälkeen – ehkä elämänsä ensimmäistä kertaa – yön yli vaellukselle mukaan. Heistä moni on tänä kesänä mukanaä pidemmillä vaelluksilla, vaikka eivät vielä viime syksynä olleet kantaneet rinkkaa kertaakaan selässään. Heidän innostuksensa on tarttuvaa! Vaelluksilla on mukana myös jo kokeneempia klubilaisia, jotka puolestaan auttavat ja neuvovat ensikertalaisia matkalla ja siitä juuri 365 Klubissa on kyse! Eikö kaikissa klubeissa? Ihmiset antavat toisilleen jotain yhteisen tekemisen nimissä. Minä puolestani pyrin tarjoamaan heille turvallisen ympäristön sen tekemiseen.
Retkille ja vaelluksille on alkanut muodostua oma yhteisönsä. Omia arkiaan elävät klubilaiset eivät ehkä siviilissä tapaa, mutta tietävät, että lähtiessään reissuun, siellä on muitakin metsätuttuja mukana ja joka retkellä tapaa myös uusia kasvoja. Parhaimmillaan ystävyydet etenevät siihen, että klubilaiset alkavat retkeilemään myös keskenään. Olen aina sanonut, että parasta palautetta minulle on se, jos törmään ulkoillessani asiakkaisiin, jotka ovat tavanneet minun retkelläni ja lähteneet yhdessä sen jälkeen metsään. Heitä on ensimmäisen vuoden aikana tullut poluilla vastaan useita.
Suosikkitarinani klubin ensimmäisen vuoden varrelta on Nuuksiosta, missä järjestimme retkeilyn alkeet -päiväretken. Mukana oli kaksi vanhempaa rouvaa, jotka kokoontuessamme Haukkalammen parkkipaikalla tunnistivat toisensa vuosikymmenten takaa. He olivat vanhoja opiskelukavereita, joilla yhteys oli hävinnyt jo vuosia sitten, kunnes yhtäkkiä he seisoivat molemmat kansallispuiston portilla, koska molemmilla oli herännyt ajatus ulkoiluharrastuksen aloittamiseen. Jälleennäkeminen oli iloinen ja päivän päätteeksi he tulivat kertomaan minulle, että olivat sopineet yhteisen ensimmäisen retken muutaman viikon päähän!
Teijossa törmäsin asiakkaaseen, joka oli ollut mukanani viikonloppuretkellä ja oli lähtenyt nyt ensimmäistä kertaa yksin ulos nukkumaan. Viime viikolla hän ilmoittautui Sarekin vaellukselle syyskuulle! Luonnon päivänä vastaan tuli klubilainen, joka pysähtyi kiittämään siitä kipinästä, jonka oli luennoltani saanut ulkoiluun.
Olen nähnyt kuinka ihminen ylittää itsensä moninkertaisesti yrittäessään Kebnekaisen huipulle, olen saanut olla mukana, kun syöpädiagnoosin saanut klubilainen ponnistaa itsensä tunturien yli ja olen saanut istua vieressä katsomassa, kun joku maistaa ensimmäistä kertaa nokipannulla keitettyä kahvia. Ne hetket on jaettu uusien ystävien kesken varusteet märkänä, varpaat jäässä, tukka sekaisin ja valtava hymy kasvoilla.
Ennen vaellusoppaaksi ryhtymistä tein 15-vuotisen uran musiikkialalla järjestäen tapahtumia ja keikkoja klubeilta festareille. Mietin jossain vaiheessa, että paljoa kauemmaksi ei olisi voinut niistä hommista lähteä kuin tähän, mitä teen nyt, kunnes jossain vaiheessa tajusin, että ammattien ydin ja sydän onkin itse asiassa sama: Halu tarjota elämyksiä. Jos joskus sain kiksini siitä, kun tuhat ihmistä loppuunmyydyssä Helsingin Nosturissa huutaa buukkaamani artistin nimetä, nyt se sama fiilis tulee siitä, kun saan katsoa niitä hymyjä nuotion äärellä erämaassa.
Rinkkani odottelee pakattuna tuossa olohuoneen nurkassa. Se on lähdössä huomenna maailman parhaiden klubilaisten kanssa kahdeksi viikoksi Ruotsin vuorille vaeltamaan. Mukana kahdessa ryhmässä on uusia ja vanhoja tuttuja, nuoria ja vanhoja vaeltajia, kokeneita ja kokemattomia. Ihmisiä, joille tuleva viikko on kesän kohokohta. Sitä se on myös minulle. Kiitos klubilaiset, että teette työstäni parhaan ammatin maailmassa!
