BLOGI, MATKAILU, OUTDOOR-URHEILU

Matkalla Alpeille – näin valmistaudut

Minä matkustan paljon. Vuodessa kertyy keskimäärin noin 150 matkustuspäivää, mikä koostuu töistä ja vapaa-ajasta sopivassa suhteessa. Niinpä minulle on myös syntynyt varsin hyvät rutiinit reissuun lähtöön, oli kyse sitten viikonloppukeikasta Suomessa tai kuukauden matkasta Nepaliin. Tai kuten tässä tekstissä, kymmenestä päivästä Alpeille. Alkavan kevään blogeissa kerron erilaisia vinkkejä onnistuneeseen matkailuun ja aloitan Innsbruckista.

Matka alkaa jo kotona

Jokainen matka alkaa jo kotona ja fiilis nousee heti, kun klikkaa lentolipun ostoskoriin tai mökkivaraus tipahtaa inboksiin. Ensimmäinen asia on tietenkin päättää, mitä matkallaan aikoo tehdä. Onko kyseessä laskettelureissu, kiipeilyä, vaellus vaiko esimerkiksi rantaloma? Ohjelma kohteessa määrittää koko valmistautumisen ja ainakaan itse en osaa lähteä reissun päälle tietämättä mitä perillä tapahtuu edes suunnilleen. Ennakkoon ohjelman suunnittelu ja selvittäminen luo myös turvallisuutta, sillä hyvin valmistautumalla pystyy välttämään ainakin pahimmat sudenkuopat matkalla.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Rakastan listoja, rakastan hyviä varusteita ja etenkin rakastan varustelistoja. Minulla on tallessa kymmeniä erilaisia listoja erilaisille matkoille, joiden pohjalta ryhdyn jo hyvissä ajoin kasaamaan mukaan tarvittavaa arsenaalia. Yleensä heti matkan varattuani ja toiminnan perillä päätettyäni teen kohdetta varten oman listansa, jolloin näen, onko jotain mitä mukaan pitää vielä hankkia.

Pääasiassa pyrin varmistamaan, että minulla on kaikki kamat jo lähtiessä, ettei perillä tarvitse pää kolmantena jalkana heti ensimmäisenä päivänä etsiä jotain puuttuvia sulkurenkaita, mutta esimerkiksi Innsbruckiin tai muihin vastaaviin Alppikaupunkeihin uskaltaa hyvin säästää hankintoja, kun tietää, että niitä sieltä helposti saa. Alppilajien varusteita löytyy Innsbruckin keskustasta useammasta liikkeestä paremmin kuin Suomesta ja tällä kertaa jätin kevyen 30-metrisen köyden ja lumilautakenkiin sopivien jäärautojen oston vasta perille. Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, johonkin Tansaniaan vaeltamaan lähtiessä ottaisin jokaisen pienenkin varusteen jo kotoa mukaan.

Huolla varusteet ennen matkaa

Kun varustelista on tehty, tarkistan mukaan lähtevät kamat ja tarvittaessa huollan ne. Lopulta ladon ne kotona kasaan ja pakkaan tavarat yksitellen laukkuihin listasta niitä samalla ylivetäen. Poikani jaksaa nauraa, kun kamat saattavat ilmestyä hiljalleen olohuoneen pianon päälle jo useampaa viikkoa ennen lähtöä. Minulle hyvissä ajoissa aloittaminen on osa lähdön fiilistä!

Laskureissuille otan mukaan ainoastaan lumilautabägin ja repun. Suurimman osan laskuvarusteista ja hardwaresta saa pakattua lautabägiin sisään, jolloin erillinen kassi on turha. Esimerkiksi Finnairilla maksullisen bägin sallittu paino on 23 kiloa, joten sinne voi hyvin työntää kamaa enemmänkin. Selkäreppuun otan ainoastaan arkivaatteet, pipot ja hanskat. Kiipeilyreissuilla ja useamman vaihdon lennoilla yleensä myös ylävuorikengät siltä varalta, että laukku hukkuu matkalle. Ison osan kamoista saa pahimman sattuessa haalittua perilläkin kasaan, mutta uusissa kengissä en suostu vuorille lähtemään. Jokaisella lentoyhtiöllä on kuitenkin omat käytäntönsä lasketteluvarusteista, joten ne kannattaa tsekata ennakkoon. Esimerkiksi Lufthansalla laskukamat saa ilman erillistä veloitusta mukaan, mutta ne pitää muistaa rekisteröidä hyvissä ajoin ennen lähtöä, ilman ennakkoilmoitusta lautabägiä ei yleensä kentällä saa enää kyytiin.

Matkustaminen Alpeille

Innsbruckissa on oma lentokenttänsä, mutta yleensä Alpeille lennetään isompien kaupunkien kautta. Me lensimme Müncheniin, mistä vuokra-auto vei loput 140 kilometriä autobahnia perille. Innsbruckiin ei Suomesta montaa suoraa lentoa ole, joten matka-aika pitenee huomattavasti jos suoraan Tiroliin haluaa. Myös riski varusteiden hukkumisesta kasvaa aina, kun lentoihin tulee vaihtoja ja koska Itävallassa tarvitsimme autoa joka tapauksessa, oli järjestely looginen. Jos ei omaa autoa halua taakakseen, kaikilta Alppien kupeessa olevilta suuremmilta kentiltä on yleensä muutaman kympin hintaan tarjolla erilaisia shuttlepalveluja keskuksiin.

Lentäminen on niin sanottu pakollinen paha matkustaessa, joten käyn yleensä kompensoimassa hiilijalanjälkeäni maksamalla 10 % lentoni hinnasta ympäristön hyväksi. Lisätietoa lentojen ympäristöhaittojen korvaamisesta löytyy osoitteesta www.lentomaksu.fi. Vuokra-autoissa voi nykyään yleensä valita hybridin ja esimerkiksi kymmenen päivän Innsbruckin reissullamme palvellut Seat oli varsin vähäpäästöinen.

Liikkuminen Alpeilla

Oman auton hyvä puoli perillä on se, että liikkuminen hyvän lumen ja sään perässä isommallakin säteellä onnistuu, Alpeilla kun saattaa olla yhdellä puolella vuorta yhdenlainen sää ja toisella puolella jotain ihan muuta. Vuokra-auton hintaa voi myös kompensoida asumalla hieman syrjässä, jolloin hotellitkin ovat edullisempia. Me majoituimme Axamsissa, kahdeksan kilometriä Innsbruckista, ja hotellin hinta oli noin puolet keskustan tasosta. Ja jos kylille halusi, sitä varten oli sitten auto.

Alpeilla, jos suunnittelee liikkuvansa muuallakin kuin keskuksissa, tulee olla olosuhteiden kanssa tarkkana. Tänä talvena lunta on tullut runsaasti ja useat reitit ovat – samalla kun ideaalit offarilaskuun – kovin vyöryherkät. Joka aamu julkaistava päivitetty vyöryvaroitus oli kymmenen päivän reissullamme koko ajan kolmosella tai nelosella viisikohtaisella asteikolla. Riski oli siis pahimmillaan tasolla ”huomattava” ja joka päivä tuli uutisia vyöryjen uhreista pitkin Tirolia. Reittejä voi suunnitella jo ennakkoon kotona esimerkiksi Outdooractive.comin avulla, joka myös näyttää valitun maaston kaikki jyrkkyyskulmat, mikä on oleellista vyöryherkissä paikoissa, lumi kun harvemmin lähtee liikkeelle alle 30 asteen rinteissä. Outdooractiven appi kannattaa myös ladata jo kotona puhelimeen, jolloin sitä voi käyttää offline-tilassa paikan päällä. Joka-aamuiset lumivyörytiedotteet voi (ja pitää!) Tirolissa tarkistaa osoitteesta https://lawine.tirol.gv.at/en/home/overview/

Matkailu on aina yllätyksiä täynnä

Kun varusteet on kasassa, lentolippu taskussa, Outodooractive puhelimessa ja majoitus ja vuokra-auto hoidettuna, saa matka alkaa! Loppujen lopuksi kaikki siitä eteenpäin on improvisaatiota ja homma etenee hetken mukaan. Joskus olen viettänyt 11 tuntia Helsinki-Vantaan kentällä ehjää konetta odotellessa, joskus tapellut autovuokrafirman kanssa Ranskassa, kun maksamaani autoa ei ollutkaan enää jäljellä. Mikään ei ole niin varmaa kuin se, että matkoilla tulee yllätyksiä ja niiden kanssa pitää vain säätää ja mukautua.

Yksi tärkeä osa matkaan lähtöä onkin oppia käsittelemään pettymykset jo ennakkoon, jotta ne eivät pilaa reissua enää perillä. Joskus on huono sää, joskus auto hajoaa, joskus hotelli on luokaton ja joskus se vuoren huippu jää saavuttamatta, deal with it. Mutta yhtä varmaa kuin yllätykset on myös se, että jokaisesta mutkasta matkassa oppii aina jotain ja se loppujen lopuksi on juuri reissaamisen suola!

Varustelista

Alla vielä tarkka varustelistani kymmenen päivän skinnailureissule Innsbruckiin. Hyviä matkapäiviä ja tuoretta vuotta itse kullekin!

  • Lumilauta / Splitboard
  • Laskukengät
  • Kypärä
  • Skinit ja sauvat
  • Piippari, sondi ja lapio
  • Laskureppu
  • Pipo x 2
  • Gogglet
  • Ohuet ja paksut laskuhanskat
  • Liner-hanskat
  • Balaclava
  • Laskuhousut
  • Kuoritakki
  • Taukotakki
  • Tekninen huppari
  • Välikerros
  • Acliman kerrasto
  • huppari ja college
  • Bokserit, sukat, t-paidat
  • Paksummat sukat, laskusukat
  • Verkkarit
  • Otsalamppu ja varapatterit
  • Radiopuhelimet
  • Garmin InRech Explorer+
  • 1l Nalgene + termari
  • Valjaat + hardware
  • Köysi (paikan päältä)
  • Jääraudat (paikan päältä)
  • Hakku
  • Varavirtalähde ja laturit
  • EA-pakkaus
  • Hygieniakamat
  • Kindle ja iPad
  • GoPro + laturi
  • Energiageelit
  • Passi + lentoliput + hotellivaraus + autovuokrakuitti
KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 48 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Matkailu, Outdoor-urheilu"