Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        TALVIKÄSINEIDEN VALINTA

        Talvivaelluksella ja -retkillä käsineiden valinta vaikuttaa retkellä viihtymiseen ja vaelluksen onnistumiseen, mutta usein myös suoraan talviretkeilyn turvallisuuteen. Erilaisia talvisiin aktiviteetteihin tarkoitettuja hanskoja, lapasia, rukkasia ja sormikkaita on saatavilla eri mallisia ja eri hintaluokissa. Valinta voi olla vaikea.


        Kun valitset hanskoja talvivaellukselle, kiinnitä ensisijaisesti huomiosi hanskojen toiminnallisuuteen siinä ympäristössä ja niissä keleissä, joissa tulet retkeilemään. Onnistunut valinta takaa, että kädet pysyvät vaelluksella lämpiminä ja toimintakykyisinä. Hanskojen ulkonäkö on sivuseikka ja toimivuus tärkeintä. Itsellesi sopivat hanskavalinnat löydät parhaiten testaamalla erilaisia käsineitä eri olosuhteissa ja aktiviteeteissa.

        Suoraan ei voi suositella yhtä tai kahta tapaa käyttää hanskoja talvivaelluksilla, tai käyttää tiettyjä hanskoja, koska olemme kaikki vähän erilaisia retkeilijöitä. Meillä jokaisella on erilainen lämmönsäätelykyky ja käsien ääreisverenkierto. Lisäksi talvivaelluksella ääritilanteessa lämpötila voi muuttua vesikelistä hyisiin, -30 asteen pakkasiin.

        Tästä oppaasta saat kuitenkin vinkkejä, mitä käsineyhdistelmiä sinun kannattaa kokeilla, että löydät itsellesi ja omille vaelluksillesi sopivimmat. Opasta varten on haastateltu sekä harrastuksena että työkseen talvella vaeltavia.

        Suosituimmat Käsineet 

        Käsineet ovat talvivaelluksella samalla vaatteita ja varusteita

        Jos talviaikaan taajama-alueella siirtyy vain sisätilasta toiseen, hanskoissa tärkeintä on ulkonäkö ja että ne mahtuvat taskuun. Talvivaelluksella erämaaolosuhteissa käsineet ovat enemmän varusteita, ne pitävät lämpöä ja suojaavat käsiä, mutta antavat myös pitoa ja mahdollistavat muiden retkeilyvarusteiden käsittelyn erilaisissa säätiloissa.

        Käsien toimintakyky on ehdoton edellytys talviretkeilyssä. Hanskat vaikuttavatkin suoraan turvallisuuteen talviretkillä. Sinun täytyy pitää kädet riittävän lämpiminä ja liikkuvina, että voit hoitaa teltan pystytyksen, makuualustan ja makuupussin avaamisen, ja että pääset suojaan sulattamaan vettä, lämmittämään ruokaa ja vaihtamaan tarvittaessa kuivat vaatteet yllesi.

        Hanskojen pukemisen ja riisumisen pitäisi olla sujuvaa kaikissa tilanteissa ja käsineiden pitäisi toimia takkiesi ja paitojesi hihojen kanssa. Mieti ja kokeile jo ostaessa, puetko hanskojen suut hihojen alle, päälle vai sopivatko ne vierekkäin. Kokeile myös, mahtuuko mahdollinen rannetietokoneesi hanskojen ja hihojen alle vai painaako se rannetta.

        Hanskojen pitäisi pysyä kuivina tai ne pitäisi voida kuivattaa leiriolosuhteissa myös teltassa. Hanskojen pitää pysyä tallessa myös, kun ne eivät ole kädessä. Monissa hanskoissa tai niiden lisäosina onkin saatavina lenkkejä ja pidikkeitä.

        Vaelluksella on hyvä olla mukana 3-4 hanskaparia eri olosuhteisiin. Lisävarahanskoja ei tarvita.


        Hanskoissa on hyvä olla rannelenkki, jolloin hanskat eivät vahingossa tipu lumihankeen tai riisuessasi ne hetkeksi.


        Usein paras ja lämpöisin yhdistelmä on pukea ohuet sormikkaat, joiden päälle paksummat rukkaset.

        Sopivat hanskat retkihiihtoon, skinnaukseen ja muihin rauhallisiin liikuntamuotoihin talvella

        Luonnollisesti riippuu aina säästä, tuulesta, pakkasesta ja ilmankosteudesta, että kuinka lämpimät hanskat tarvitset liikkuessasi. Liikkuessa keho tuottaa lämpöä, ja käsiin kannattaa varata ohuemmat hanskat.

        Osa suosii tumppumallisia hanskoja myös liikkeellä ollessaan, toinen pitää aina viisisormihanskoja, eli sormikkaita. Lapas- tai tumppumallisissa hanskoissa, joissa kaikki sormet ovat yhdessä, kädet pysyvät paremmin lämpiminä. Sormikkaissa säilyy parempi sorminäppäryys. Jos olet tilanteessa, jossa tarvitset kännykkää esimerkiksi suunnistamiseen, kannattaa valita sormikkaat, joissa on sormenpäissä materiaalia, joka mahdollistaa puhelimen kosketusnäytön käytön.

        Yksi kriteeri sopivien ohuempien hanskojen valintaan voi olla, että saat kosteat hanskat kuivatettua yön aikana joko vaatteiden alla, makuupussissa, teltassa, tulen ääressä tai tuvalla. Toinen on, että lumi ei tartu niihin, jos kaadut tai muuten peuhaat lumen kanssa. Villaan lumi paakkuuntuu ja lapasia on käytännössä mahdoton saada kuivaksi retken aikana, jos paakut sulavat ja villa kastuu läpi.

        Se, mitä hanskat kädessä tekee – pitelee hiihtäessään sauvan päätä vai jäähakkua, vaikuttaa myös valintaan. Kiinnitä hanskavalinnassasi huomiota pito-otteeseen eli grippiin, jos sinun täytyy saada puristusote köydestä, hakuista tai sauvoista vaelluksellasi. Viisisormihanskassa eli sormikkaissa käden puristusvoima ja liikkuvuus tulee paremmin käyttöön. Jos taas hiihtelet sauvoja vain löyhästi puristaen, tätä ei tarvitse ottaa huomioon.

        Kun liikut hitaasti tasamaalla, pakkanen on kireä ja tuulee, tarvitset paksummat ja tuulenpitävät hanskat myös liikkumiseen. Keho ei silloin tuota riittävästi lämpöä ja kädet alkavat palella. Voit silloin joko vaihtaa hanskat kokonaan paksumpiin rukkasiin tai pukea kädet kerroksittain lisäämällä yhdet lämpimämmät hanskat päälle.

        Ja päinvastoin, vältä liikkuessasi käsien hikoilua, varsinkin jos pakkanen kiristyy myöhemmin päivällä tai hanskojen kuivaaminen ei onnistu seuraavaksi päiväksi. Usein aamulla pakkanen on kireämpi, mutta kevättalvella keskipäivän auringossa lämpötila voi olla jo plussan puolella ja aamun hanskavalinta voi olla suorastaan kuuma.

        Hyviä hanskavalintoja liikkumiseen

        • Ohuet villalapaset tai sekoitesormikkaat, joihin ei tartu lumi.
        • Ohuet vuorelliset softshell-hiihtohanskat
        • Ohuet vuorelliset nahkahanskat
        • Ota kuorirukkaset tai yhdet paksummat hanskat lähelle repun taskuun tai ahkion päälle, että saat ne nopeasti puettua, jos tulee kylmempi

        Vältä

        • Topattuja lasketteluhanskoja, joita et saa kuivattua leiriolosuhteissa
        • Neopreenihanskoja
        • Vedenpitäviä hanskoja, joissa kädet hikoavat
        Ohuemmat sormikkaat 

        Sopivat hanskat leirissä toimimiseen

        Leirissä ei tarvitse välttämättä vaihtaa hanskoja, jos hiihto- tai vaellushanskasi ovat riittävän kuivat ja sopivan paksuiset leirissä toimimiseen. Leirissä touhutessa käsittelet telttaa ja keitintä, avaat ja suljet vetoketjuja, solkia ja solmuja. Siksi hyvät leirikäsineet ovat riittävän lämpimät, että käsien toimintakyky säilyy, ja riittävän näppärät, että voit työskennellä niiden kanssa.

        Jos lähdet vaativalle talvivaellukselle avotunturiin tai vuoristo-olosuhteisiin, on välttämätöntä opetella hoitamaan leiriaskareet hanskat kädessä. Olosuhteet ovat ajoittain luultavasti sellaiset, että et voi teltan ulkopuolella riisua käsineitä.

        Yksi hyvä vaihtoehto olosuhteissa, joissa paksummat käsineet voi riisua, ovat kynsikkäät tai näpikkäät eli kalastajanhanskat. Tässä hanskamallissa sormenpäät jäävät paljaiksi. Villakynsikkäät mahtuvat useimpien lapasten ja nahkasormikkaiden alle. Kun sorminäppäryys ei riitä, voit riisua päällimmäiset hanskat hetkeksi ja näperrellä kynsikkäissäsi. Samaan tarkoitukseen sopivat myös ohuet liner-hanskat, eli ohuet merinovillaiset tai sekoitekankaasta valmistetut sormikkaat. Liner-hanskoissa sormiosat kuitenkin kostuvat ja kostea hanska on kylmä. Kynsikkäissä paljaat sormen päät ovat kuivat ja veri kiertää niissä. Kynsikkäät voivat olla käytössä lämpimämmät kuin linerit.

        Moni käyttää leirissä myös rautakaupan työhanskoja. Työhanskoja saa useita eri malleja myös talvikäyttöön. Valitse leiriin topatut, mutta riittävän ohuet hanskat, että saat hyvän otteen käsitellessäsi esimerkiksi kirvestä. Hestran nahkaiset työhanskat ovat kestävä klassikko.

        Leirissä kädet voivat alkaa palella, koska liikumme siellä vähemmän ja hitaammin. On tyypillistä, että työskentelyn joutuu kovalla pakkasella hetkeksi keskeyttämään ja lämmittämään käsiä. Voit kokeilla pitää paksumpia rukkasia lähelläsi ja lämmittää käsiä hetken niissä tai laittaa paljaat kädet hetkeksi kaulan alueelle ihoa vasten lämpiämään.

        Hyviä hanskavalintoja leirissä toimimiseen

        • Vuorelliset nahkasormikkaat
        • Vuorelliset softshell-hanskat
        • Vuorelliset talvityökäsineet
        • Linerit rukkasten tai sormikkaiden alle
        • Kynsikkäät eli kalastajanhanskat rukkasten tai sormikkaiden alle.
        • Riittävän ohut lobster- eli kolmisormihanska
        • Helposti puettavat ja riisuttavat vuorelliset nahka- tai tekokuiturukkaset, jotka voit vetää toisten hanskojen päälle, jos kädet palelevat.

        Vältä

        • Pörröisiä villalapasia, joihin lumi paakkuuntuu työskennellessä.
        • Fleecesormikkaita, jotka kostuessaan menettävät lämpöarvonsa

        Pidä kädet lämpimänä kovilla pakkasilla ja paikoillaan ollessasi

        Talvivaelluksilla istutaan harvoin paikoillaan – iltatoimet, vedensulatus ja ruokailu leirissä vievät usein koko illan. Kun on aikaa hengähtää, puetaan paksut leirivaatteet. Kaikilla talvivaelluksilla on silti hyvä olla mukana yhdet lämpimät lapasmalliset rukkaset. Nahkapäällysteinen rukkanen, jossa on karvavuori, on monen suosikki. Nahkarukkanen on toimiva, jos käsittelet esimerkiksi kuumia nokipannuja ja –kattiloita tulilla istuessasi. Tekokuiturukkaset sulavat ja palavat puhki, joten valitse nahkahanskat, jos käsittelet tulia.

        Paksut laskettelurukkaset sopivat hyvin koviin pakkasiin ja oleskeluun. Rukkasmallit, jossa on irrotettava sisävuori ovat toimivia muutenkin kuin paikoillaan ollessa. Voit säädellä lämpimyyttä esimerkiksi hiihtäessäsi ja toisaalta kuivattaa vuoren erikseen, jos se pääsee kostumaan.

        Untuvarukkaset ovat hyvä ratkaisu palelevalle. Kaikkien rukkasten alla voi pitää kynsikkäitä tai ohutta lineria, jos rukkaset pitää välillä riisua tai on hyvin kylmä. Käsien kerrospukeminen on oleskeluun toimiva ratkaisu.

        Miten kerrospuet kädet?

        Käsien kerrospukeminen on hyvä ratkaisu talvivaellusten hanskavalintoihin. Perusmalli, jossa alle tulee ohut kosteutta läpäisevä kerros, väliin villaa ja päälle tuulelta ja kosteudelta suojaava kerros, toimii myös käsiä puettaessa. Lue lisää kerrospukeutumisesta Partioaitan oppaasta: Kerrospukeutumisen perusteet.

        Kun valitset hanskoihin alinta kerrosta, visioi etukäteen omia käyttötapojasi erilaisilla talviretkillä. Jos hanskoille tulee kovaa kulutusta esimerkiksi jääkiipeilyssä tai muissa aktiviteeteissa, ohuet merinolinerit menevät nopeasti puhki. Tekokuituinen liner voi olla kestävämpi. Linereiden hyvä puoli on, että ne kuivuvat nopeasti ja helposti. Voit sujauttaa ne tauolla paidan alle ja ottaa yöksi makuupussiin kuivumaan.

        Erinomainen ensimmäinen kerros ovat myös kynsikkäät, jotka voivat olla kädessä koko retken ajan ja ympäri vuorokauden. Villakynsikkäät lämmittävät kosteanakin, veri kiertää paljaissa sormenpäissä lämmittäen niitä, ja kynsikkäät kuivuvat helposti käsissä puettunakin. Kynsikkäiden päälle voi pukea lapaset, sormikkaat tai rukkaset.

        Pue toiseksi kerrokseksi hengittävää ja lämmittävää villaa. Kynsikäs-lapanen-yhdistelmä toimii hyvin myös pakkassäässä liikkuessa. Lapasen paksuutta ja materiaalia vaihtelemalla saat toimivan yhdistelmän eri keleihin. Paksu villalapanen toimii hyvänä eristeenä ja pitää vähän myös tuulta. Ohuempi villa- tai sekoitelapanen linerin tai kynsikkään päällä toimii leudommassa ja tuulettomassa talvisäässä.

        Päällimmäinen kerros on tuulelta ja märältä suojaava kalvorukkanen. Kalvorukkasissa on myös pitkä varsi. Ne voi vetää hihan päälle ja toimivat vesikelistä koviinkin pakkasiin, kun alla on lämmittävät liner- ja villakerrokset. Väli- ja päällyskerroksen asiaa ajaa myös vuorellinen nahkarukkanen, jossa vuori toimii välikerroksena ja nahkarukkanen kalvon tapaan.

        Hyviä hanskavalintoja kerrospukeutumiseen

        • Merino- tai tekokuitulinerit, sormikasmalli
        • Kynsikkäät eli näpikkäät
        • Villalapaset
        • Villafleecelapaset
        • Kuorirukkaset
        • Nahkarukkaset irtovuorella
        • Vuorelliset nahkarukkaset

        Vältä

        • Topattuja lasketteluhanskoja, joita et saa kuivattua leiriolosuhteissa
        • Neopreenihanskoja
        • Vedenpitäviä hanskoja, joissa kädet hikoavat
        Haluatko sovittaa talvikäsineitä? Etsi lähin myymälä, jossa retkeilyn asiantuntija auttaa valitsemaan oikean tuotteen.

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite