Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        KEITINLAATIKON RAKENTAMINEN

        Usean talviretkeilijän varustukseen kuuluu keitinlaatikko. Keitinlaatikko helpottaa bensakeittimen käyttöä sekä lisää turvallisuutta. Useat talviretkeilijät ovat muokanneet työkalulaatikoista keitinlaatikoita tai valmistaneet laatikon itse. Pohdin pitkään, voisiko keitinlaatikon rakentaminen onnistua kotona. Käytössä ei ollut kanttikonetta, eikä kunnollista työtilaa. Alumiinin käsittely ei myöskään ollut entuudestaan tuttua. Useisiin erilaisiin malleihin tutustuttuani innostuin kokeilemaan.


        Keitinlaatikkoni muodostuu viidestä kappaleesta. Sivukappaleiden yläreuna taivutetaan kaksin kerroin, mikä vahvistaa rakennetta merkittävästi. Muut taitokset ovat 90 asteen kulmassa.

        Useissa keitinlaatikoissa etureuna laskeutuu alas, mutta päätin jättää tämän ominaisuuden pois. Ainoastaan 9 cm korkea laita ei alas taitettaessa toisi juurikaan lisätilaa ja omassa laatikossani laskutilaa löytyy runsaasti sisäpuolelta.

        Valitsin materiaaliksi 0,7 mm paksun alumiinin ja yksi 1000 x 500 x 0,7 mm levy riitti koko keitinlaatikon valmistamiseen. Ohut materiaali on kevyttä ja myös helpompaa työstää. Alumiini naarmuuntuu ja lommoutuu varsin helposti, joten sitä on hyvä käsitellä pehmeällä alustalla. Naarmut eivät vaikuta keitinlaatikon käyttöön.

        Alumiinin leikkaaminen osoittautui kotioloissa hankalimmaksi tehtäväksi. Leikkaaminen onnistui rauhallisella tahdilla käyttäen monitoimityökalua ja timanttiterää. Leikatut saumat siistin viilalla.

        Alumiinin kanttaus 90 asteen kulmaan onnistui puristamalla levy kahden puupalikan väliin ja naputtamalla kuminuijalla alumiini oikeaan muotoon. 

        Kun laita on taivutettu ensin 90 asteen kulmaan, saa sen naputettua kuminuijalla kaksin kerroin.

        Laidat, pohja, väliseinä sekä sarana kiinnitettiin vetoniiteillä. Kuva pohjasta, johon laita on niitattu kiinni.  

        Keitinlaatikon mitat

        Keitinlaatikon mitat ovat 29 cm x 48 cm x 9 cm ja painoa tyhjälle laatikolle kertyi 1100 grammaa. Keitinlaatikkooni ei myöskään tullut lainkaan salpoja. Huomasin laatikon sulkeutuvan tiiviisti ilman niitä, joten en kaivannut turhia ulokkeita, jotka voivat hangata ahkiossa.

        Käytettävä keitinmalli vaikutti lopputulokseen. Keittimenä toimii hieman vanhempi Optimus Nova. Päädyin sijoittamaan keittimen sekä pullon niin, että polttoaineletku ja säätimet ovat etureunassa. Lisäsin lopuksi ketjut kannelle. Ketjut sekä keitin kiinnitettiin pienillä pulteilla, prikoilla ja muttereilla. Keitin on pulteissa kiinni siipimuttereilla, jotta sen saa tarvittaessa helposti irti.

        Ketjut kiinnitettiin pienillä pulteilla laitaan sekä kanteen. Keitin kiinnitettiin pohjaan samaan tapaan.

        Keitinlaatikon koko määräytyi käytetyn kattilasarjan mukaan. Halusin Trangian kattilasarjan sekä polttoainapullon pakkautuvan laatikon sisään ja samalla sisäpuolelle jäisi laskutilaa kattilalle. Kyseiset kattilat ovat varsin pieniä suurien lumimäärien sulattamiseen. Reilusti suurempaa kattilaa voi tarvittaessa kuljettaa mukana, mutta se ei pakkaudu laatikon sisään.

        Keitinlaatikko omien mittojen mukaan

        Kun keitinlaatikon valmistaa itse, voi sen suunnitella täysin omien käyttötarpeiden mukaan. Tämä keitinlaatikkomalli sopii omille retkilleni ja esimerkiksi retkikuntakäyttöön kannattaa ehdottomasti valmistaa sellaisissa olosuhteissa hyväksi havaittu malli. Kun oman keitinlaatikon suunnittelun aloittaa, löytyy vinkkejä paljon sosiaalisesta mediasta sekä blogeista. Näihin kannattaa tutustua huolella, jotta omaan keitinlaatikkoon saa kerättyä kaikki haluamansa ominaisuudet. Alumiinin työstämiseen tarkoitetuilla työkaluilla saa parempaa jälkeä, mutta keitinlaatikko on mahdollista rakentaa myös yksinkertaisemmilla menetelmillä.

        Pata Degermanin vinkit keittimen valintaan

        Katso Pata Degermanin vinkit keitinlaatikon käyttöön sekä bensakeittimen käyttöön ajasta 8:29 alkaen.

        Keitinlaatikon turvallisuus

        Keitinlaatikko on hyvä tuulensuoja, joten keittimen liekki palaa hieman tehokkaammin ja polttoainetta säästyy. Tämä voi tosin olla hyvin marginaalista, tämän varaan ei kannata laskea ja säästää polttoaineessa vaelluksella.

        Keitinlaatikko lisää turvallisuutta, koska bensakeittimen roihahtaessa, voi kannen sulkea kiinni ja tukahduttaa liekin. Avaa kansi varovasti ja poispäin itsestäsi. Odota myös hetki, että mahdolliset kaasut haihtuvat ennen kuin sytytät mitään tulta.

        Keitintä ei voi suositella käytettäväksi teltan sisällä, vaikka useat retkeilijät niin tekevät. Opettele käyttämään omaa keitintä huolella ja tiedosta häkämyrkytyksen riski. Tässä keitinlaatikossa pohjaa ei ole tiivistetty, eikä polttoainepulloa ole täysin eristetty muusta laatikon sisällöstä.

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite