Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Kerrospukeutuminen syysretkelle

        Teemu Suominen on 365-klubin ja Matkatoimisto Aventuran vaellusopas ja viettää ulkona noin kolmasosan vuodesta. Hän on kiertänyt Suomen ja Pohjoismaiden retkeilyalueita kelissä kuin kelissä useiden vuosien ajan. Mitkä ovat Teemun luottovaatteet ruskaretkelle?

        Syksyn myötä kylmenevä, ja etenkin vaihteleva sää asettaa haasteita vaeltajan pukeutumiseen. Lämpimät päivät, viileät illat ja hallaiset yöt vaativat suunnittelua mukana kulkevaan vaatetukseen, mutta muutamalla yksinkertaisella vinkillä ruska-aikaan liikkumisesta on helppoa tehdä mukavaa.

        Kolmella perussäännöllä pääsee jo pitkälle:

        1. Merino, merino ja merino – Kaikki, mikä ihoa koskettaa on merinovillaa.
        2. Liiku softshelleissa tai G-1000-vaatteissa – kalvolliset kuorivaatteet päälle vain sateella!
        3. Kevytuntuvatakki ja pipo pelastavat illat.

        Syksyinen pukeutuminen kannattaa pohjata neljään kerrokseen, eli alusasuun, kevyeen välikerrastoon, kuoriasuun ja tauoilla puettavaan eristävään kerrokseen. Kerrospukeutumisen tarkoitus on pitää vaeltaja kuivana ja lämpimänä sekä liikkeessä että leirissä, ja oikein suunniteltuna sitä on helppo säätää nopeasti olosuhteiden mukaan. Oikeiden vaatteiden lisäksi tärkeää on niiden sijoittaminen oikein rinkkaan helposti saataville.


        Aluskerros

        Itselläni on muutama pyhä perussääntö, jotka tekevät elämästä syksyllä mukavaa. Ensinnäkin kaikki, mikä suoraan ihoani koskettaa (bokserit, sukat, aluspaita ja mahdolliset pitkät kalsarit) on merinoa, joka lämmittää kosteanakin ja kuivuu nopeasti. Merino ei myöskään sido hajuja ja sen voi pestä tuulettamalla. Tämä helpottaa myös pakkaamista. Jos useamman päivän aikoo ulkona olla, mukaan ei tarvitse ottaa kuin yksi aluskerros päälle ja toinen reppuun. Näitä voi sitten tuuletella ja vaihdella vaikka päivittäin. Katso vaatteet aluskerrokseen »

        Välikerros

        Merinovillaiset vaatteet toimivat hyvin myös välikerroksena. Itse vaihtelen keskipaksun merinohupparin ja ohuen, huokoisen fleecen välillä. Katso vaatteet välikerrokseen »

        Kuorikerros

        Toinen sääntö on, että kalvollinen kuoriasu on vain sadetta varten. Vettä pitävät kalvot ovat erinomainen keksintö, mutta kuivalla kelillä ne kastelevat lähinnä sisältäpäin rajatun hengittävyyden takia. Kevyt vedenpitävä takki ja vedenpitävät housut kulkevat rinkan päällimmäisessä taskussa, mistä ne ovat nopea nakata päälle, jos rankkasade yllättää. Muuten liikun softshell-vaatteissa, jotka hengittävät paremmin, mutta hylkivät vettä ja tuulta. Reppuun pakattavissa kuorihousuissa kannattaa suosia koko lahkeen mittaisia vetoketjuja, ja pakata housut aina vetoketjut auki! Kun keli yllättää, ei ole aikaa alkaa ottamaan kenkiä pois tai availemaan lahkeita, jos aikoo pysyä kuivana. Katso vaatteet kuorikerrokseen »

        Eristyskerros

        Kolmas sääntö on, että pidän repussa tai rinkassa helposti saatavilla aina kevytuntuvatakkia ja ohutta pipoa. Vanha sääntö sanookin, että jos laittaa pipon päähän, pärjää leirissä vaikka shortseissa! Kevytunsikalla korvaa kaikki ylimääräiset paidat, säästää tilaa ja painoa repussa ja se pitää lämpimänä tauoilla ja illalla leirissä. Katso vaatteet eristyskerrokseen »

        Vältä yleisimmät virheet

        Yleisin virhe, jota vaelluksilla näkee, on se, että ihmiset pakkaavat liikaa vaatteita mukaan. Syksyllä riittää pidemmällekin reissulle hyvin yksi vaihtoalusvaatekerta, villasukat, kevytfleece tai vastaava välikerros, softshell-asu, kevyet kuoret reppuun, untuvatakki, sormikkaat ja pipo. Ei paina paljoa, ei vie tilaa ja taatusti pysyt kuivana ja lämpimänä!

        Hyviä ruskahetkiä kaikille!

        Teemu Suomisen luottovarustus ruskaretkelle 
        Naisten vaatteet ruskaretkelle 

        Paleletko helposti?

        Jos olet todellinen vilukissa ja palelet helposti myös liikkeellä ollessa, tai jos keli on poikkeuksellisen kylmää, kannattaa pukea kahdet aluskerrastot eli housut ja paidat. Ihoa vasten ohuempi kerros ja mielellään verkkomainen rakenne kuten Aclima Woolnet. Verkkorakenne tekee ihoa vasten lämpöisiä "ilmataskuja" ja siirtää hyvin kosteutta seuraavaan kerrokseen, joka voi olla normaali aluskerrasto kuten Icebreaker 200 Oasis -sarjaa. Numero 200 tarkoittaa kankaan paksuutta (painoa eli grammaa neliöllä). 200 on normaali, kun 150 on jo tuntuvasti ohuempi ja 260 jo paksumpi ja lämpimämpi.

        Taukotakiksi kannattaa ottaa mukaan kevytuntuvatakkia paksumpi untuvatakki, jolla varmasti pärjää. Jalat kylmenevät myös helposti ja tauoille hyvä lisä on topattu hame, myös miehille! Se on helppo pukea päälle myös kengät jalassa ja lämmittää jalkoja reisien kohdalta mukavasti.

        Kylmä hohkaa maasta, joten on tärkeää että jalassa on lämpimät kengät ja laadukkaat, paksut sukat. Sukkien tulee olla merinovillaiset, jolloin ne lämmittävät myös vaikka kastuvat - hiestä tai vedestä.

        Helposti palelevalle naiselle 
        Helposti palelevalle miehelle 

        Oletko lämminverinen?

        Jos olet lämminverinen etkä ole kylmyydestä moksiskaan, kannattaa pukeutumisessa ensin lähteä riisuutumaan välikerroksesta. Aluskerroksen päälle voi pukea housut ja takin. Mukaan kannattaa kuitenkin ottaa ohut välikerros, jonka voi tarvittaessa pukea päälle, esimerkiksi merinovillainen paita tai ohut fleece. Aluspaitana voi käyttää pitkähihaisen kerrastopaidan sijasta lyhythihaista. Ihoa vasten on joka tapauksessa hyvä olla merinovillaa. Jos iho kastuu hiestä tai sateesta, niin ihoa vasten on hyvä olla lämmittävä villakerros niin ettei kylmä ilma pääse puremaan suoraan kosteaa ihoa.

        Taukotakkia ei kannata koskaan jättää kotiin eikä siinä tule säästää painossa. Keli voi yllättää syksyllä ja luvatun lämpimän kelin sijaan illat ja yöt voivat pudota yllättäen hyvinkin kylmäksi.

        Helposti hikoilevalle naiselle 
        Helposti hikoilevalle miehelle 

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite