Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Rinkan huolto

        Rinkkaakin on syytä huoltaa


        Kuten kengät ja vaatteet, myös rinkka on syytä käydä läpi heti retken jälkeen ja tarpeen mukaan huoltaa. Näin työ tulee tehtyä ja uudelle retkelle on helppo lähteä, kun varusteet ovat valmiina odottamassa, eikä reissussa tarvitse herätä epäkuntoisten varusteiden aiheuttamaan päänvaivaan.

        Puhdistus


        Irtolian, suuremmat roskat ja kuivuneet mutakokkareet voi irrottaa esimerkiksi juuriharjalla kevyesti harjaamalla. Tahroja voi poistaa suihkuttamalla päälle vettä ja hankaamalla kevyesti rätillä jonkin pesuaineen, kuten mäntysuovan kanssa. Saumat on hyvä pitää puhtaana ja niiden eheys on syytä tarkistaa, jotta mahdolliset purkautumisen alut nähdään ajoissa ja takaiskuilta maastossa vältytään. Vetoketjujen kunto on tärkeää tarkastaa ja vetoketjut kannattaa puhdistaa esimerkiksi hammasharjalla hankaamalla. Vetoketjut kuluvat todella nopeasti, jos väleissä on hiekanjyviä tai muuta irtolikaa, joten harjaus on syytä tehdä säännöllisesti ja vetoketjuihin voi myös sumuttaa hieman silikonia. Tuotteen kannattaa antaa kuivua huoneenlämmössä ja poissa auringon valosta.

        Rinkkoja ja telttoja voi myös kyllästää esimerkiksi Nikwaxin Solarproof -kyllästeellä, joka parantaa tuotteen vedenhylkivyyttä sekä suojaa UV-säteiltä, pidentäen koko tuotteen käyttöikää.

        Huolto


        Rikkoutuneet saumat ja osat rinkassa on syytä vaihtaa. Jos esimerkiksi muoviklipsi on rikki, voi sellaisen vaihtaa parhaimmillaan itse uuteen ja suutari vähintäänkin kykenee homman tekemään. On mahdollista, että uutta, täysin vastaavan näköistä klipsiä ei löydy, mutta se ei haittaa, kunhan uusi klipsi on sopivan levyinen kiristysnauhaan, johon se kiinnitetään. Jos rinkan saumoja tarvitsee ommella, tai korjata jonkin nauhan kiinnitys, on tärkeää varmistaa, että tehdyt ompeleet ovat tarpeeksi lujat kestämään täyteen pakatun rinkan paino ja heiluminen kannettaessa retkellä. Vetoketjua vaihdettaessa on syytä varmistua, että vetoketju on tarpeeksi jykevää tekoa kestämään retkeilyn rasitus ja rinkan paino.

        Videolla Joppe Ranta kertoo ja näyttää hyviä oppeja rinkan korjaukseen ja huoltoon.

        Suositut rinkat 

        Suosituimmat tuotemerkit

        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite