Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Viikonloppuvaellus Nuuksioon

        Tällä viikonloppuvaelluksella tutustumme Nuuksion syrjäisempiin kolkkiin kansallispuiston itäpuolella, ja nautimme luonnon antimista. Kuljemme koko vaelluksen ajan merkitsemättömiä polkuja pitkin, ja suureksi osaksi järvien rantoja myöten. Kauniin reittimme varrelle osuu hyviä mustikkapaikkoja ja mahdollisesti lakkaakin maisteltavaksi. Pysähdymme myös onkimaan ja kalastamaan paikka paikoin halukkaiden kanssa. Yövymme Pöksyhaaran telttailualueella omin varustein. Tämä retki sopii täydellisesti Nuuksion merkittyjen reittien ulkopuolelle haluavalle seikkailijalle, joka haluaa tulla viettämään reipashenkistä viikonloppua saman henkisessä seurassa!

        MITÄ, MISSÄ JA MILLOIN?

        Yhden yön vaellus Nuuksion kansallispuistoon 3.-4.8.2019. Aloitamme Vaakkoin ulkoilualueen P-paikalta Vanhan Porintien varresta lauantai aamuna klo 10. Lähdemme vaeltamaan Saarijärven rantoja pitkin kohti Pöksyhaaraa pysähdellen kalastamaan ja marjastamaan matkan varrella. Leiriydymme omin varustein muut vaeltajat huomioon ottaen Pöksyhaaran telttailualueelle, ja käymme vielä illalla tutustumassa läheiseen luolaan. Sunnuntaina vietämme rauhallisen ja pitkän aamun pöksyhaarassa ja vaellamme takaisin Vaakkoin parkkipaikalle sunnuntaina klo 15 mennessä. Molempina päivinä vaelluskilometrejä karttuu noin 8km, yhteensä siis 16km.

        Halukkaat voivat ottaa mato-ongen tai virvelin (tarvittavine lupineen) mukaan vaellukselle. Opas neuvoo kalastuksessa ja saaliin käsittelyssä. Kalastuksen aikana voi myös poimia marjoja tai ottaa nokoset riippumatossa.

        MITÄ RETKI KUSTANTAA JA MITÄ HINTA SISÄLTÄÄ?

        Retken hinta on 80e, ja se sisältää arvonlisäveron sekä opastuksen ennen vaellusta ja sen aikana. Maksamalla 20e varausmaksun, varmistat paikkasi retkelle. Varausmaksu on sitova. Loput 60e maksetaan kaksi viikkoa ennen retkeä.

        MITÄ TARVITAAN, JOTTA VOIN OSALLISTUA RETKELLE?


        - Sinun tulee olla 365 Klubin jäsen. Liittyminen klubiin on ilmaista. Mikäli et ole vielä jäsen, voit rekisteröityä täältä.
        - Sinulla tulee olla vaellukselle ja majoittumiseen tarvittavat varusteet sekä omat eväät. Leiripaikassa ei ole tulipaikkaa, joten ruuat valmistetaan omilla retkikeittimillä.
        - Sinun tulee olla perusterve ja jaksaa vaeltaa kantamusten kanssa noin 8km päivämatkat.
        - Sinulla olisi hyvä olla voimassa oleva matkavakuutus.
        - Vaelluksen ikäraja on 15 -vuotta, sitä nuoremmat vanhempien seurassa.

        KUKA RETKEN JÄRJESTÄÄ?

        Retken oppaana toimii luonto-ohjaaja Silja Vuohensilta. Siljalla on yli kymmen vuoden retkeilykokemus niin vesiltä, poluilta kuin lumeltakin. Silja järjestää matalan kynnyksen retkiä helposti saavutettaviin, mutta ainutlaatuisiin luontokohteisiin toiminimellä luontokaipuu. Lisää tietoa oppaasta ja Siljan retkistä: https://www.facebook.com/Luontokaipuu-569897163362762/

        Luontokaipuu on metsähallituksen yhteistyöyrittäjä, ja on sitoutunut toiminnassaan lähiretkeilyn, kestävän luontomatkailun ja roskattoman retkeilyn edistämiseen.

        Siljan uskollinen pieni ystävä, jackrusselinterrieri Käpy, on tottunut kulkemaan Siljan matkassa mukana. Käpy on hyväkäytöksinen, tottunut vaeltaja, jonka mukana olosta ei pitäisi olla harmia kellekään, päinvastoin! Käpy on erittäin sosiaalinen ja iloinen tyyppi, jota voi vaikka lainata vetoavuksi ylämäkiin. Kerrothan kuitenkin, jos koiran mukana olo haittaa esimerkiksi allergian takia.

        ENTÄ JOS...

        ... minulla ei ole omaa autoa? Pyrimme järjestämään kimppakyytejä samoilta suunnilta tulevien kanssa, ja tarvittaessa opas noutaa lähimmältä bussipysäkiltä. Vanhalla Porintiellä kulkee huonosti busseja, mutta esimerkiksi Hämeenkylään kehäkolmosen varrella ei ole pitkä matka aloituspaikalta, josta retkeläisiä voidaan hyvin hakea kyytiin. Autottomuus ei ole siis este osallistumiselle!

        ... en saa ketään kaveria mukaan? Tällä retkellä et varmasti jää vaille juttuseuraa. Ryhmän pieni koko ja yhteinen tekeminen takaavat rennon ja tuttavallisen ilmapiirin. Retkellä on tarkoitus tutustua ja viettää aikaa ryhmänä.

        ... jos en ole varma, jaksanko samaa vauhtia kuin muut? Tällä retkellä pysähtelemme paljon kalastamaan, marjastamaan ja ihailemaan maisemia. Matkat eivät ole pitkiä, ja vauhtimme on hyvin maltillinen. Itse matkanteko on tällä reissulla tavoite, ei niinkään päämäärä.

        ... minulla ei ole omaa telttaa, tai muita varusteita? 365 klubin jäsenenä sinulla on mahdollisuus lainata varusteita osasta Partioaitan myymälöistä. 

        TERVETULOA MUKAAN!

        Paikka: Nuuksion kansallispuisto
        Kokoontuminen: Vaakkoin ulkoilualueen P-paikalta Vanhan Porintien varresta lauantai aamuna klo 10
        Aika: 3.-4.8.2019
        Osallistujamäärä: 4-10 klubilaista
        Hinta: 80e, ja se sisältää arvonlisäveron sekä opastuksen ennen vaellusta ja sen aikana. Maksamalla 20e varausmaksun, varmistat paikkasi retkelle. Varausmaksu on sitova. Loput 60e maksetaan kaksi viikkoa ennen retkeä.

        Viimeinen ilmoittautumispäivä on 27.7.2019

        Tapahtuman tiedot

        Päivämäärä
        03.08.2019
        -
        04.08.2019
        Tapahtuman tyyppi
        Vaellus
        Kokoontumispaikka
        Vaakkoin ulkoilualueen P-paikka Vanhan Porintien varressa (katso Google-kartta).
        Loppuunmyyty
        Suositukset 

        Lisää tapahtumia

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite