Lähde Partioaitan klubin syysretkelle Muotkan erämaahan kokemaan ruska, äärimmäinen hiljaisuus ja rauha. Pääset paikkoihin, joissa muita ihmisiä käy vain harvoin. Kuljet rauhallisia jokivarsia lapintiaisten tullessa tervehtimään. Nouset ylös tunturiin ainoana seurana uteliaat porolaumat. Koet erilaisia maastoja ja tunnelmia soilta ja tunturikoivikosta avotunturiin, kivisiin kuruihin ja jokiuomia turvallisesti ylittäen.
Vaellamme 11.-15.9.2023 Muotkan erämaa-alueella. Lähtö ja paluu tapahtuvat Giellajohkan lomakeskuksesta, jossa on hyvät majoittautumismahdollisuudet ennen vaellusta ja sen jälkeen. Vaellus on noin 50–60 kilometrin kierros, joka kulkee paikallisten käyttämillä poluilla, kokonaan poluttomassa maastossa jokivarsilla, tunturikoivikossa sekä avotunturissa. Yövymme jälkiä jättämättä itse valitsemissamme leiripaikoissa.
Retki sopii aikaisemmin usean yön vaelluksia tehneelle. Olet valmis siirtymään merkityiltä reiteiltä poluttomaan maastoon ja haluat kasvattaa retkeilytaitojasi vaativammissa olosuhteissa kivassa ryhmässä taitavan oppaan kanssa.
Ohjelma ja varusteetLähdemme Giellajohkan lomakeskukselta ja viiden päivän aikana kuljemme 8–16 kilometrin päivämatkoja eri maastoissa. Maasto on ajoittain haastavaa. Nousumetrejä kertyy lähes kaikkina vaelluspäivinä. Vaellustahti on kuitenkin maltillinen, 1,5–3 km / tunnissa, maaston vaativuudesta riippuen. Päivävaelluksen pituus on noin 6 tuntia. Pidämme lisäksi tasaisesti juoma- ja välipalataukoja sekä kunnollisen lounastauon.
Vaellus vaatii osallistujalta omat kolmen vuodenajan retkivarusteet. Tarkemman pakkauslistan saat oppaalta hyvissä ajoin ennen retkeä. Mikäli sinulta puuttuu varusteita, opas auttaa niiden hankinnassa tai vuokraamisessa. Tutustu myös
365-klubin vuokrapalveluun tästä.Osallistujat saavat kirjalliset ohjeet ja apua vaellukselle valmistautumiseen, varusteiden hankintaan ja ruokien suunnitteluun. Osallistujien kesken järjestetään etätapaaminen ennen vaellusta, jossa käydään läpi vaelluksella tarvittavat varusteet, vaellukselle valmistautuminen ja tutustutaan vaelluksen reittiin ja maastoihin.
OpasesittelyValla Outdoorsin Mia Sinisalo on luontoliikuntaan rakastunut erä- ja luonto-opas sekä melontaohjaaja. Mia Sinisalo on liikkunut pyörällä, suksilla, jalkaisin ja meloen Ruotsin, Norjan ja Suomen kansallispuistojen poluilla sekä tunnettujen reittien ulkopuolella. Mian retkillä edetään rauhallisesti ja nautitaan luonnon ihmeistä, kun niitä löytyy. Jokaisella on aikaa vahvistaa luontosuhdettaan.
InfoPaikka: Muotkan erämaaalue, Inari
Kokoontumispaikka: Giellajohkan lomakylä, Karigasniementie 2920, Kaamanen, 99910, Suomi
Aika: 11.-15.9.2023
Hinta: 490 €, sisältäen arvonlisäveron, opastuksen ennen vaellusta ja sen aikana sekä päivällisen ja saunomismahdollisuuden paluupäivänä.
Maksu ja peruutusehdot: Varausmaksuna maksetaan 100 € viikon sisällä, kun retki on varattu. Varaus on sitova. Retken voi perua 30 pv ennen sen alkua. Pidätämme toimistomaksun 20 € varauksesta. Loput 390 € erääntyy kuukausi ennen matkan alkua.
Osallistujamäärä: 5-10
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 31.8.2023
Lisätietoja voi kysyä oppaalta: mia.sinisalo@vallaoutdoors.com
Vastaava järjestäjä: Valla Outdoors Oy, y-tunnus 3107558-2
Tervetuloa mukaan!