Lähde kokemaan pohjoisen erämaan taika, jossa avarat havumetsät ja karut ylängöt luovat ainutlaatuisen maiseman. Tunturien huiput kohoavat yli 500 metrin korkeuteen, ja alueen eläimistö vie sinut syvälle boreaalisen havumetsän sydämeen. Voit havaita piekanan kiitävän korkeuksissa ja maakotkan liitävän erämaan yllä. Täällä vallitsee erämaan rauha – paikka, jossa aika tuntuu pysähtyvän.
Vaelluksen ohjaajana toimii 365-klubin klubiopas sekä kokenut vaellusopas Mika Mannonen. Tämä vaellus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vaeltaa koskemattomassa pohjolan luonnossa ja nauttia kuvauksellisista leiripaikoista. Olosuhteiden salliessa nousemme Hammastunturin huipulla. Käymme vaelluksen sisällön ja aikataulun tarkasti läpi ennen vaellusta. Vaelluksen ajankohdaksi on valittu elokuu, jolloin olosuhteet vaeltamiselle ovat otolliset ja runsain hyönteiskausi alkaa olla ohi.
Päivät rytmitetään niin, että aikaa jää myös luonnosta nauttimiseen sekä palautumiseen. Reitti on osin helppoa polun pohjaa tai tunturiylänköä. Suosittelemme käyttämään omia varusteita, joilla aiot tehdä vaelluksia myös tulevaisuudessa. Opas auttaa mahdollisten puuttuvien varusteiden vuokraamisessa tai opastaa hankinnassa. Kannattaa myös tutustua Partioaitan vuokrauspalveluun. Tukea varusteiden ja ruokien valintaan saat omasta WhatsApp-ryhmästämme, joka on avoinna vain ilmoittautuneille. Suosimme kevyttä varustusta.
Vaelluksen ohjelmaOsallistujilla on käytössään hyvissä ajoin oma WhatsApp-ryhmä, jossa opas on paikalla ja voidaan sopia mm. kimppakyydeistä.
Sunnuntai 18.8.2025 tapaaminen klo 10 Ivalossa. Pakkaamme yhdessä rinkat, siirrymme vaelluksen aloituspisteelle Pasasjärven tuntumaan ja lähdemme kohti ensimmäistä leiripaikkaa. Ensimmäisenä päivänä vaellamme noin 10 km.
Maanantai 19.8.2025. Toisena päivänä vaellamme noin 10-15 km.
Tiistai 20.8.2025. Kolmantena päivänä vaellamme noin 10-15 km.
Keskiviikko 21.8.2025. Neljäntenä päivänä vaellamme noin 10-15 km.
Torstai 22.6.2025. Viidentenä päivänä vaellamme noin 10-15 km.
Perjantai 23.8.2025. Kuudentena päivänä vaellamme noin 10 km. Lopuksi siirrymme takaisin Ivaloon.
Pyrimme olemaan takaisin Ivalossa viimeistään klo 16.
Pidämme oikeuden muuttaa vaelluksen ohjelmaa mikäli se koetaan välttämättömäksi.
Hinta 480 € / osallistuja. Hinta sisältää alv 14 % ja 25,5 %. Hintaan sisältyvät materiaali etukäteen (pdf-ohje sekä WhatsApp-ryhmä) sekä ohjaus maastossa. Hinta ei sisällä matkoja tai majoitusta. Sitova toimisto- ja materiaalimaksu 100 € veloitetaan kun minimiosallistujamäärä täyttynyt. Toimisto - ja materiaalimaksua ei palauteta, mikäli osallistuja peruu osallistumisen.
Kenelle vaellus sopii ja mitä varusteita tarvitsen?Tämä vaellus sopii ensimmäiseksi pidemmäksi erämaavaellukseksi. Olet jo tottunut kantamaan rinkkaa ja kulkemaan pitkiä vaelluspäiviä. Olet kiinnostunut metsäisestä erämaasta sekä luonnon rauhasta.
Tarvitset säähän sopivat vaatteet ja jalkineet. Lisäksi tarvitset teltan, rinkan, makuupussin ja -alustan sekä retkikeittimen. Jokainen ottaa myös omat ruuat. Saat oppaalta ohjeet tarvittavien varusteiden pakkaamiseen, hankkimiseen tai
vuokraamiseen.
Miten matkustan ja majoitun?Matkat ja majoitukset ennen vaellusta ja sen jälkeen hoidetaan itse. Ivaloon pääsee julkisilla kuten linja-autolla. Autamme myös selvittämään kimppakyytien mahdollisuutta. Ennen ja jälkeen vaellusta suosittelemme välttämään pitkää siirtymää. Vaelluksella yövymme omissa teltoissa.
OpasesittelyOppaana toimii
Mika Mannonen, joka on hyvin kokenut vaellusopas höystettynä retkeilykouluttajan humoristisella sekä pedantilla ohjaamisella. Mikalle tärkeimpiä asioita retkellä ovat rauhallisuus, turvallisuus, luonnon kokeminen sekä rentous - luontoon ei lähdetä stressaamaan.
InfoKokoontumispaikka: Ivalon keskusta (tarkempi paikka sovitaan myöhemmin), Ivalontie 1, 99800 Inari
Kokoontumisaika: 18.8.2025 klo 10.00 ja paluu 23.8.2025 klo 16.00
Osallistujamäärä: 4-10 hlö (ei alaikäisiä ilman huoltajaa / ei koiraa mukaan)
Viimeinen ilmoittautumisajankohta: 8.7.2025
Maksu- ja peruutusehdot: Toimisto- ja materiaalimaksu 100 € erääntyy viikko ilmoittautumisen jälkeen tai kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt. Retken loppuosa 380 € erääntyy kun retki on päättynyt. Retken voi perua viimeistään 30 päivää ennen sen alkua. Toimisto- ja materiaalimaksua ei palauteta.
Vastaava järjestäjä: Villi Luonto / Campfire Company Oy, y-tunnus 34803
Kysy apua mieltäsi askarruttaviin asioihin: mika@villiluonto.fi, 050 4412 125