Tarjoamme myös tänä kesänä mahdollisuuden vaeltaa Norjan korkeimmalle huipulle. Järjestämme 365-klubilaisille yhdessä Matkatoimisto Aventuran kanssa mahdollisuuden kivuta Norjan korkeimman tunturin, Galdhøpiggenin, laelle. Viisipäiväisellä matkalla pääsemme tunturin huiputuksen lisäksi tekemään muitakin hienoja vaelluksia Jotunheimenin kansallispuistossa sekä sen lähialueilla.
Mukanamme pääset unohtumattomalle vaellusretkelle silmänkantamattomiin ulottuvien jäätikkömaisemien ja sammaleenvihreiden laaksojen keskelle. Lähde mukaan seikkailulle yhteen Norjan vanhimmista kansallispuistoista, joka on houkutellut tuntureilleen vaeltajia ja kiipeilijöitä jo useiden sukupolvien ajan.
Vaellus toteutetaan 2.8.–6.8.2025. Matka alkaa lentämällä Helsingistä Osloon, josta hyppäämme tila-autoon ja lähdemme n. 4,5 tunnin mittaiselle ajomatkalle kohti Jotunheimenin kansallispuistoa. Matkan varrella pysähdymme lounaalle Lillehammeriin. Pysähdyksen aikana on mahdollista hankkia myös ruokatarvikkeita sekä retkikeittimen kaasua tulevia päiviä varten.
Perillä perustamme Krossbun tunturihotellin leirintäalueelle telttaleirin, jossa tulemme yöpymään neljän yön ajan. Käytössämme ovat leirintäalueen suihkut ja vessat. Leirin valmistuttua katselemme säätiedotusta, ja valitsemme olosuhteiltaan parhaan mahdollisen päivän Galdhøpiggenin huiputukselle sekä suunnittelemme retkiä muille päiville. Krossbun alue toimii tukikohtana monille hienoille päivävaelluksille. Ryhmän kiinnostuksen mukaan voimme vierailla esimerkiksi Lustrafjordenin vuonomaisemissa tai Smørstabreanin jäätiköllä.
Galdhøpiggenin huipulle nousu on maisemiltaan upea ja elämyksellinen, mutta vaatii osallistujilta sinnikkyyttä, seikkailumieltä sekä hyvää fyysistä kuntoa. Vaellus on 13 kilometrin mittainen, ja nousumetrejä kertyy 1520. Käytämme päivän retkeen yhteensä 9–10 tuntia. Maasto on vaihtelevaa, ja sisältää polkujen lisäksi pitkiä osuuksia lumella ja kivikossa. Vaelluksen aikana kannetaan ainoastaan n. 30–40 litran päiväreppua.
Annamme mielellämme lisätietoja vaelluksesta, mikäli kysymyksiä herää vaellukseen liittyen.
Osallistujilla tulee olla omat vaeltamiseen soveltuvat varusteet (makuupussi ja makuualusta, otsalamppu, retkikeitin, rinkka, vaelluskengät ja säänmukainen vaatetus) sekä oma teltta (tarvittaessa saat teltan lainaan Aventuralta tai Partioaitalta). Tarkemman pakkauslistan saat oppaalta.
Oppaana matkalla toimii Matkatoimisto Aventuran vaellus- ja kiipeilymatkoista vastaava
Kari Heimonen. Karilla on mittava kokemus niin Norjan jäätiköillä kouluttamisesta kuin isoilla vuorilla opastamisesta. Kari on opiskellut oppaaksi Uudessa-Seelannissa Sir Edmund Hillary Outdoor Education Centerissa. Hän on myös norjalaisen Norsk Fjellsportforumin sertifioitu kouluttaja (breinstruktør/veileder) sekä Wilderness First Responder (WFR)
Pidämme n. kuukausi ennen matkaa Teams-etätapaamisen, jossa käymme läpi käytännön kysymyksiä ja varustelistaa, sekä tutustutaan vaelluksen reittiin ja maastoihin.
Osallistujat eivät ole vakuutettuja järjestäjän toimesta, joten voimassa oleva matka- tai tapaturmavakuutus on välttämätön.
InfoPaikka: Galdhøpiggen, Jotunheimenin kansallispuisto, Norja
Kokoontumispaikka: Helsinki-Vantaan lentoasema
Aika: 2.8.–6.8.2025 (tarkka matka-aikataulu ilmoitetaan myöhemmin)
Hinta ja erittely: 1 390 €/hlö , kahden hengen majoituksessa sisältäen opastuksen ennen vaellusta ja sen aikana, sekä lennot sekä kuljetukset kohteisiin
Maksu ja peruutusehdot: 435 € ennakkomaksu erääntyy 7 vuorokautta varauksen tekemisestä. Loppulasku erääntyy 35 vrk ennen matkan alkua.
Peruutusehdot:
• Viimeistään 36 vrk ennen lähtöpäivää, peritään toimistokuluina 400 €/hlö ja käsittelykuluina 35 €/hlö.
• Alle 36 vrk ennen lähtöpäivää, pidätetään 95% matkan kokonaishinnasta ja käsittelykuluina 35 €/hlö.
Minimi ja maksimi osallistujamäärä: Min. 5 osallistujaa, max. 7
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 1.6.2025
Vastaava järjestäjä: Matkatoimisto Aventura Oy, y-tunnus 1654907-3
Lisätietoja voi kysyä oppaalta: kari.heimonen@aventura.fi