Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Hämärän hyssy kämppäviikonloppu Seitsemisen kansallispuistossa

        Kun illat pimenevät ja sade ropisee ikkunaan, on hämärän hyssyttelyn aika. Hämärän hyssyttelyyn tarvitaan villasukat, lämmin ja kuiva kämppä, tunnelmallinen kynttilävalaistus sekä jotain pientä käsillä tekemistä. Tällä viikonloppuretkellä otamme hämärän hyssyttelystä kaiken ilon irti autenttisessa ympäristössä, sillä majoitumme tunnelmallisessa, vanhassa kamiinallisessa tukkikämpässä ilman sähköä; vain kynttilät ja lyhdyt valonamme. Teemme valoisaan aikaan pienen karpalo- ja sieniretken läheiselle suolle, ja nautimme iltapäivän vapaasta joutilaisuudesta kämpällä hämärässä hyssytellen.

        Hämärän hyssy -kämppäviikonloppu järjestetään lokakuun viimeisenä viikonloppuna Pitkäjärven kämpällä Seitsemisen kansallispuistossa Kurussa, noin tunnin ajomatkan päässä Tampereelta.

        Viikonlopun tarkoitus on rentoutua ja rauhoittua luonnon äärellä, eikä se sisällä vaativaa ohjelmaa. Kaikki ateriat kuuluvat retken hintaan, joten sinun ei tarvitse huolehtia edes ruuanlaitosta. Majoitumme alle kymmenen hengen ryhmän kanssa vanhaan tukkikämppään, jossa on kamiina ja kerrossängyt sekä rantasauna.

        Kokoonnumme lauantai aamuna Pitkäjärven kämpällä aamukahvien parissa, jonne voit saapua joustavasti omien aikataulujesi mukaan. Lähdemme sieniretkelle viimeistään klo 10, mutta olemme niin lähellä kämppää, että mukaan voi liittyä myöhemminkin, jos tulet pitkän matkan päästä Seitsemisiin. Sieni- ja karpaloretken jälkeen teemme saaliistamme lounaan kämpän nuotiopaikalla ja vetäydymme sitten pikkuhiljaa kämpän lämpöön.

        Iltapäivän aikana askartelemme luontoaiheiset lyhdyt ja vietämme joutilasta aikaa kukin haluamallamme tavalla lämpimässä kämpässä. Nautimme yhteisen illallisen ja lämmitämme saunan illaksi. Kauniin erämaalammen rannalla olevan rantasaunan terassilla vallitsee syvä hiljaisuus, kun katselemme pimeyteen tai kenties kirkkaalle tähtitaivaalle.

        Sunnuntaina nukumme pitkään emmekä tee kiirettä lähdön kanssa, mutta olemme silti hyvissä ajoin ja hyvin levänneinä valmiina kotimatkalle ja tulevaan arkiviikkoon.

        Tälle matalan kynnyksen viikonlopulle et tarvitse rinkkaa, telttaa tai kalliita varusteita. Kämpästä löytyy kaikille sänky peittoineen ja tyynyineen, ja ruuat kuuluvat viikonlopun hintaan (lauantain aamukahvit, lounas, välipala, päivällinen, iltapala ja sunnuntain aamupala). Autolla pääsee kämpän pihaan, emmekä lähde sieniretkellämme kauas kämpältä. Viikonloppu sopiikin hyvin monenlaisille ihmisille, kunto- tai taitotasosta huolimatta!

        KUKA RETKEN JÄRJESTÄÄ?
        Viikonlopun oppaana toimii luonto-ohjaaja Silja Vuohensilta. Siljalla on yli kymmenen vuoden kokemus vaeltamisesta ja retkeilystä kaikkina vuodenaikoina, ja hän on järjestänyt jo kolmen vuoden ajan suosittuja klubiretkiä monenlaisiin retkeilykohteisiin. Siljan retkillä tärkeintä ei ole kilometrien määrä, vaan niiden sisältö!

        Siljan uskollinen pieni ystävä, jackrusselinterrieri Käpy, on tottunut kulkemaan Siljan matkassa mukana. Käpy on hyväkäytöksinen, tottunut vaeltaja, jonka mukana olosta ei pitäisi olla harmia kellekään, päinvastoin! Käpy on erittäin sosiaalinen ja iloinen tyyppi, jota voi vaikka lainata vetoavuksi ylämäkiin. Kerrothan kuitenkin, jos koiran mukana olo haittaa esimerkiksi allergian takia.

        Paikka ja kokoontumispaikka: Pitkäjärven kämppä, Kivinevantie 477, 34510 Luode
        Aika: 30.10.2021 klo 9 (tai klo 12) - 31.10.2021 klo 12
        Hinta ja mahdollinen erittely: 250e, sis. alv., kämpän puitteet ja ruuat koko viikonlopun ajan.
        Maksu ja peruutusehdot: Osallistumismaksu erääntyy kaksi viikkoa ennen retkeä, mutta osallistumisensa voi perua kuluitta mistä syystä tahansa sen jälkeenkin.
        Minimi ja maksimi osallistujamäärä: 4-9
        Viimeinen ilmoittautumispäivä: 22.10.2021
        Lisätietoja voi kysyä oppaalta: silja.vuohensilta@gmail.com

        MITÄ RETKI MAKSAA JA MITÄ HINTA SISÄLTÄÄ?
        Retken hinta on 250 euroa, ja se sisältää arvonlisäveron, majoituksen, opastetun sieni- ja karpaloretken, lyhtyaskartelun tarpeineen sekä ruuat (lauantain lounas, kahvit, illallinen, iltapala, sekä sunnuntain aamupala).

        Peruutusehdot: Varauksen yhteydessä maksettava 50 euron varausmaksu on sitova ja varmistaa paikkasi retkelle. 200 euron osallistumismaksu erääntyy maksettavaksi kaksi viikkoa ennen retkeä. Sen jälkeen tehdystä peruutuksesta ei makseta rahoja takaisin, vaan korvausta voi hakea vain omasta matkavakuutuksestaan.

        MITÄ TARVITSEN, JOTTA VOIN OSALLISTUA RETKELLE?
        Tarvitset tälle viikonlopulle mukaan vain kumisaappaat, otsalampun, lämmintä vaatetta sekä petivaatteet ja pyyhkeen.

        Osallistuaksesi retkelle sinun tulee olla myös 365 -klubin jäsen. Mikäli et ole vielä jäsen, ei hätää! Liittyminen on ilmaista ja saat sen hoidettua tästä »

        Sinulla olisi hyvä olla voimassa oleva matkavakuutus. Matkavakuutus korvaa mm. sairastumisen vuoksi peruuntuneen osallistumisen retkelle ja pienet haaverit reissun päällä.

        ENTÄ JOS...?
        Entä jos en saa ketään kaveria mukaan? Jos et saa ketään kaveriasi lähtemään mukaasi, älä huoli! Viikonloppu on täynnä yhteistä tekemistä ja sen aikana on tarkoitus tutustua muihin ja viettää aikaa ryhmänä.

        Entä jos pelkään pimeää? Hämärän aika on lokakuun lopussa melko pitkä, ja kämpällä ei ole sähkövaloja. Valaistus on lyhtyjenkin avulla melko hämärä. Toisaalta tällä viikonlopulla pimeässä ei tarvitse olla yksin ja vertaistukea löytyy varmasti. Tämä voi olla hyvä paikka lähteä voittamaan itsensä, mikäli pimeän pelko on ollut aiemmin ongelmana myöhäissyksyn retkillä.

        Entä jos minulla ei ole omaa autoa? Kimppakyytejä voidaan sopia ryhmäläisten kesken, autottomuuden ei pitäisi olla ongelma!

        Entä jos retki meni jo täyteen tai ilmoittautumisaika meni umpeen? Kannattaa aina ottaa yhteyttä oppaaseen, sillä toisinaan retkille voi olla viime hetken peruutusten vuoksi paikkoja jäljellä. Jos retki on täynnä, kannattaa siltikin ilmoittautua varasijalle: saat silloin heti tiedon, jos joku peruu.

        Mikäli sinulla on mitä tahansa muuta kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä oppaaseen: silja.vuohensilta@gmail.com

        TERVETULOA MUKAAN!
        • Hämärän hyssy kämppäviikonloppu Seitsemisen kansallispuistossa

        Tapahtuman tiedot

        Päivämäärä
        30.10.2021
        -
        31.10.2021
        Tapahtuman tyyppi
        Vaellus
        Loppuunmyyty
        Suositukset 

        Lisää tapahtumia

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite