Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Syysvaellus Sallaan

        Sallan uusi kansallispuisto sijaitsee niin sanotusti keskellä ei mitään; itäkairan kainalossa, unohdetuilla korpimailla. Rakkakiviset tunturit ja laajat suoalueet ovat ominaista ympäristöä tälle erämaiselle ja kiinnostavalle vaelluskohteelle. Tällä vaelluksella lähestymme Sallan uutta kansallispuistoa Hautajärveltä pohjoiseen lähtevältä UKK -reitiltä käsin, ja vaellamme neljän päivän aikana yhteensä 45km ylittäen kaksi tunturia ja ainutlaatuisen Topsakka-aavan soidensuojelualueen. Vaellus sopii myös ensikertalaisille!

        Vaellus alkaa maanantaina 5.9. yhteiskuljetuksella Sallatunturin keskuksesta Hautajärvelle, josta aloitamme vaelluksemme takaisin kohti Sallatunturia. Vaellamme pientä ja vähän kuljettua UKK -reittiä pitkin noin 10km päivässä, yhteensä neljän päivän ajan. Yövymme omin varustein laavujen ja kotien yhteydessä. Vaellusetapit ovat lyhyitä ja pääosin helppokulkuisia. Matkamme varrelle osuu niin tuntureita, laajoja suoalueita kuin vanhoja metsiäkin. Reitin alkuosa on hyvin rauhallista ja erämaista aluetta, jolla ei liiku paljoa muita retkeilijöitä.

        Vaellus sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin retkeilijöille, jotka kaipaavat erämaan rauhaa, ja haluavat päästä tutustumaan itälapin maisemiin. Sallassa on omainlaisensa leima ja tunnelma, jollaista ei löydä muualta! Vaellusetapit eivät ole erityisen raskaita tai pitkiä, ja vaellustahtimme on rauhallinen. Päivät sisältävät paljon taukoja.
        Vaellukselle voi matkustaa julkisilla kulkuvälineillä, esimerkiksi yöjunalla Kemijärvelle, josta opas järjestää tarvittaessa kuljetuksen Sallatunturille. Samoin vaelluksen päätteeksi ehtii Kemijärveltä etelään lähtevään yöjunaan. Sallatunturissa on myös paljon majoituspalveluja, joita voi käyttää ennen ja/tai jälkeen vaelluksen.

        Olemme päivittäin liikkeellä noin 6-8 tuntia, pitäen reilun tunnin mittaisen lounastauon, yhden pidemmän kahvitauon ja useita lyhyempiä kahvittelu- ja evästelytaukoja. Vaellamme varsin maltilliseen tahtiin, noin 2-3 km/h. Maasto on pääosin kumpuilevaa metsäpolkua.

        Osallistuaksesi vaellukselle sinulla tulee olla kohtuullinen peruskunto ja omat varusteet vaellukselle; rinkka, majoite (teltta/riippumatto, makuupussi ja makuualusta), ruuanlaittovälineet, säänmukaiset vaatteet ja tukevat vaelluskengät. Saat oppaalta tarkemman pakkauslistan ja apua, mikäli sinulta puuttuu varusteita tai tarvitset apua niiden vuokraamiseen.
        Osallistujien kesken järjestetään etätapaaminen 1.8.2022, jossa käydään läpi vaelluksella tarvittavat varusteet, vaellukselle valmistautuminen ja tutustutaan vaelluksen reittiin ja maastoihin. Osallistujat saavat kirjalliset ohjeet ja apua vaellukselle valmistautumiseen, varusteiden hankintaan ja ruokien suunnitteluun.
        Osallistujat eivät ole vakuutettuja järjestäjän toimesta, joten tapaturma ja/tai matkavakuutus on hyvä olla olemassa.  

        Vaelluksen oppaana toimii 365 -klubin vaellusopas Silja Vuohensilta, joka tuntee Sallan maastot jo usean vuoden kokemuksesta. Tälle vaellukselle onkin koostettu Siljan lempimaastot Sallasta!
        Siljan apuoppaana kulkee useimmiten jompikumpi hänen koiristaan. Molemmat ovat pieniä, hyväkäytöksisiä ja hiljaisia koiria, jotka ovat jo konkareita opastöissä. Asiakkaiden koiria ei voida ikävä kyllä ottaa mukaan tälle vaellukselle, sillä opas ei voi mennä takuuseen vieraiden koirien sopivuudesta pitkälle ryhmävaellukselle.

        Paikka ja kokoontumispaikka: Sallatunturi/Salla, Sallan poropuisto, Hautajärventie 111, 98900 Salla.
        Aika: 5.9.2022 klo 10 - 8.9.2022 klo 16
        Hinta ja erittely: 390 €, sisältäen ennakkotapaamisen ja -materiaalit, yhteiskuljetuksen Hautajärvelle, opastuksen ennen vaellusta ja sen aikana sekä arvonlisäveron.
        Maksu ja peruutusehdot: Osallistumismaksu erääntyy kaksi viikkoa ennen vaellusta, mutta peruutus on kulutonta mistä syystä tahansa sen jälkeenkin.
        Minimi ja maksimi osallistujamäärä: 4-7
        Viimeinen ilmoittautumispäivä: 4.9.2022
        Lisätietoja voi kysyä oppaalta: silja.vuohensilta@gmail.com

        Tapahtuman tiedot

        Päivämäärä
        05.09.2022
        -
        08.09.2022
        Tapahtuman tyyppi
        Vaellus
        Kellonaika
        10:00  - 16:00 
        Loppuunmyyty
        Suositukset 

        Lisää tapahtumia

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite