Koe ikivanhaa maastoa, joka koostuu arktisesta tundrasta, louhikoista, kosteikoista ja rehevistä laaksoista. Tässä karun kauniissa ympäristössä vaellamme kuuden päivän ajan. Maaston muodot sekä alueen vaihtelevat sääolosuhteet tekevät vaelluksesta sopivan vaativan ja samalla ikimuistoisen luontokokemuksen. Onnekas vaeltaja voi havaita jälkiä alueen ujosta asukkaasta, naalista.
Vaelluksen ohjaajana toimii 365-klubin klubiopas sekä kokenut vaellusopas Mika Mannonen. Tämä vaellus on ainutlaatuinen tilaisuus sukeltaa arktisen luonnon lumoihin ja nauttia raikkaasta pohjoisen ilmasta. Elokuinen ajankohta on valittu huolellisesti, sillä silloin päivänvaloa riittää pitkälle iltaan, sateet ovat harvinaisempia ja reitillä kulkee vain harvoja muita vaeltajia. Päivät on suunniteltu niin, että ehtii nauttia luonnon rauhasta ja palautua vaelluksen aikana. Reitti on pääosin helppokulkuinen, mutta matkan varrella on myös jyrkkiä osuuksia sekä vesistön ylityksiä. Liikumme maastossa säilyttäen joustavuuden ja mukautamme reitin olosuhteiden ja ryhmän tarpeiden mukaan.
Suosittelemme, että käytät itsellesi tutuksi tulleita retkeilyvarusteita, sillä ne tekevät vaelluksesta miellyttävämmän ja turvallisemman. Mikäli jokin varuste jää kuitenkin puuttumaan, opas auttaa mielellään vuokraus- tai hankinta-asioissa. Kannattaa myös tutustua Partioaitan vuokrauspalveluun. Lisäksi saat tukea varusteiden ja ruokien valintaan omasta WhatsApp-ryhmästämme, joka on avoinna vain ilmoittautuneille. Suosimme kevyttä varustusta. Käymme yhdessä vaelluksen sisällön ja aikataulun tarkasti läpi ennen vaellusta.
Vaelluksen ohjelmaOsallistujille on 9.7.2025 klo 18 tunnin mittainen etäinfo. Osallistujille on myös hyvissä ajoin oma WhatsApp-ryhmä, jossa opas on paikalla ja voidaan sopia mm. kimppakyydeistä.
Tapaamme maanantaina 11.8.2025. klo 10 Utsjoella, josta omatoiminen siirrytään Varangin kansallispuistoon. Ajoaika noin kaksi tuntia. Pakkaamme yhdessä rinkat ja lähdemme kohti ensimmäistä leiripaikkaa. Ensimmäisenä päivänä vaellamme noin 5 — 10 km.
- Tiistai 12.8.2025. Toisena päivänä vaellamme noin 10 km.
- Keskiviikko 13.8.2025. Kolmantena päivänä vaellamme noin 10 km.
- Torstai 14.8.2025. Neljäntenä päivänä vaellamme noin 10 km.
- Perjantai 15.8.2025. Viidentenä päivänä vaellamme noin 10 km.
- Lauantai 16.8.2025. Kuudentena päivänä vaellamme noin 10 km. Pyrimme olemaan takaisin lähtöpisteellä viimeistään klo 16.
- Pidämme oikeuden muuttaa vaelluksen ohjelmaa mikäli se koetaan välttämättömäksi.
Hinta 480 € / osallistuja. Hinta sisältää alv 14 % ja 25,5 %. Hintaan sisältyvät ohjaus etukäteen (pdf-ohje sekä WhatsApp-ryhmä) sekä ohjaus maastossa. Hinta ei sisällä matkoja tai majoitusta. Sitova toimisto- ja materiaalimaksu 100 € veloitetaan, kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt. Varausmaksua ei palauteta, mikäli osallistuja peruu osallistumisen.
Kenelle vaellus sopii ja mitä varusteita tarvitsen?Tämä vaellus sopii henkilöille, joilla on jo ennestään retkeily- ja vaelluskokemusta. Olet jo tottunut kantamaan rinkkaa ja kulkemaan pitkiä vaelluspäiviä, etkä vierasta teltassa olemista. Olet kiinnostunut tundran luonnosta.
Tarvitset säähän sopivat vaatteet ja jalkineet. Lisäksi tarvitset teltan, rinkan, makuupussin ja -alustan sekä retkikeittimen. Tällä vaelluksella tulee olla riittävän kestävä teltta. Jokainen ottaa myös omat ruuat. Saat oppaalta ohjeet tarvittavien varusteiden pakkaamiseen, hankkimiseen tai vuokraamiseen.
Miten matkustan ja majoitun?Matkat ja majoitukset ennen vaellusta ja sen jälkeen hoidetaan itse. Varangin kansallispuistoon pääsee helpoiten autolla. Jos sinulla on ei ole autoa, autamme selvittämään kimppakyytien mahdollisuutta. Ennen ja jälkeen vaellusta suosittelemme välttämään pitkää siirtymää. Vaelluksella yövymme omissa teltoissa.
OpasesittelyOppaana toimii
Mika Mannonen, joka on hyvin kokenut vaellusopas höystettynä retkeilykouluttajan humoristisella sekä pedantilla ohjaamisella. Mikalle tärkeimpiä asioita retkellä ovat rauhallisuus, turvallisuus, luonnon kokeminen sekä rentous - luontoon ei lähdetä stressaamaan.
InfoKokoontumispaikka: Utsjoentie 1, 99980 Utsjoki
Kokoontumisaika: 11.8.2025 klo 10.00 ja paluu Utsjoelle 16.8.2025 klo 18.00
Osallistujamäärä: 4-10 hlö (ei alaikäisiä ilman huoltajaa / ei koiraa mukaan)
Viimeinen ilmoittautumisajankohta: 8.7.2025
Maksu- ja peruutusehdot: Toimisto- ja materiaalimaksu 100 € erääntyy viikko ilmoittautumisen jälkeen tai kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt. Maksun loppuosa 380 € erääntyy kun vaellus on päättynyt. Vaelluksen voi perua 30 päivää ennen sen alkua. Varausmaksua ei palauteta.
Kysy apua mieltäsi askarruttaviin asioihin: mika@villiluonto.fi, 050 4412 125
Vastaava järjestäjä: Villi Luonto / Campfire Company Oy, y-tunnus 3480352-2