Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Terhi Pölkki

        Terhi Pölkki lanseerasi omaa nimeään kantavan kenkämerkin syksyllä 2011. Terhi on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Soinista, mutta asuu ja työskentelee tällä hetkellä Helsingissä. Terhi Pölkin kengät tunnetaan laadukkaasta käsityöstä ja ajattomasta suunnittelusta. Terhille oli alusta asti selvää, että hän haluaa suunnitella kengät ympäristöä ja ihmisiä kunnioittaen.  Inspiraation lähteenä toimii Suomen luonto ja Terhin omat juuret.

        ”Minun tapani rentoutua ja hakea inspiraatiota on lähteä luontoon. Tykkään vaeltaa metsissä yhdessä koirani kanssa ja tutkia luonnon muuttuvia värejä ja muotoja.”

        Kengissä Terhiä kiehtoo erityisesti käytännön ja luovuuden yhdistäminen. Meille onkin tärkeää tarjota kenkiä, jotka ovat samaan aikaan käytännöllisiä ja mukavia, mutta myös hyvännäköisiä. Tästä lähtökohdasta syntyi ajatus myös Anton -kumisaappaaseen. Syksyt ja talvet ovat muuttuneet myös Suomessa entistä leudoimmiksi ja sateisemmiksi, minkä takia halusimme suunnitella nilkkurit, jolla pärjää syksyn sateissa.

        Anton on kevyt kumisaapas, joka soveltuu yhtä lailla metsäretkille kuin kaupunkikäyttöön. Kumisaapas on valmistettu 100% luonnonkumista Slovakiassa, Euroopassa.

        Lue lisää
        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite