Garmin on maailman johtava navigointituotteiden suunnittelija ja valmistaja, jolla on yli 11 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Garmin valmistaa teknisesti ja toiminnallisesti edistyneitä navigointilaitteita autoiluun, ilmailuun, veneilyyn ulkoiluun ja urheiluun.

Keskeisenä ajatuksena Garminilla on alusta lähtien ollut tuotteiden monipuolisuus ja silti helppokäyttöisyys. Tässä käyttäjäystävällinen käyttöliittymä yhdistettynä kehittyneeseen teknologiaan näyttelee tärkeää osaa ja Garmin onkin onnistunut näiden yhdistämisessä erinomaisesti. Garminin tuotteet tunnetaan helppokäyttöisyydestään ja monipuolisuudestaan sekä kestävyydestään. Garminin tunnetuimpia tuotteita ovat navigaattorit ja erilaiset rantessa käytettävät laitteet kuten aktiivisuusrannekkeet ja älykellot kuten Garmin Forerunner -mallisto.

Garminin lyhyt historia

Garmin perustettiin vuonna 1989 Kansasissa Yhdysvalloissa. Perustajina toimivat Gary Burrell ja Min H. Kao, joiden etunimistä myös yritys sai nimensä. Garminin ensimmäinen asiakas oli Yhdysvaltain armeija. Muutamassa vuodessa Garminista kehittyi liikevaihdoltaan yli 100 miljoonan dollarin yritys. Kasvu on jatkunut niistä päivistä asti ja vuonna 2000 Garmin listautui pörssiin. Nykyään yrityksen liikevaihto on liki 3 mrd dollaria.

Garmin tunnetaan myös ympäristön eteen tekemästään työstä ja ympäristönsuojelusta. Lue suomeksi Garminin ympäristövastuusta.

Lue lisää

Showing 45 of 235

Tuotemerkit

  1. Garmin

    VIVOFIT 2
    149,00 €
    Maksu erissä alkaen 10,00 € / kk Klarnalla

    BLACK

    Lähde liikkeelle vívofit 2 -rannekkeen kanssa! Se on ainoa aktiivisuusranneke, jonka paristo riittää vuodeksi ja jossa on taustavalaistu näyttö. Lisäksi se kehottaa liikkumispalkilla ja äänimerkillä liikkumaan, kun olet ollut paikallasi vähintään tunnin.

  2. Garmin

    TOPO FINLAND V4 PRO
    199,95 €
    Maksu erissä alkaen 12,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Tutustu Suomen luontoon käyttämällä tätä uutta topografista karttaa, jonka mittakaava on 1:10 000–1:5 000. Kohdepisteitä voi hakea suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

  3. Garmin

    TOPO FINLAND V4 LIGHT
    69,95 €
    Maksu erissä alkaen 9,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Valmistaudu seuraavaan ulkoilmaseikkailuusi Suomessa. Kartta sisältää runsaasti ominaisuuksia esimerkiksi metsästystä, pyöräilyä sekä matka- ja maastopyöräilyä varten.

  4. Garmin

    TOPO FINLAND V3 LIGHT - SOUTH
    39,00 €
    Maksu erissä alkaen 9,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Sisältää Suomen Maanmittauslaitoksen yksityiskohtaiset digitaaliset topografiset kartat, joiden mittakaava on 1:5 000 - 1:10 000.

  5. Garmin

    TOPO FINLAND V3 LIGHT - NORTH
    39,00 €
    Maksu erissä alkaen 9,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Sisältää Suomen Maanmittauslaitoksen yksityiskohtaiset digitaaliset topografiset kartat, joiden mittakaava on 1:5 000 - 1:10 000.

  6. Garmin

    OREGON 700
    449,00 €
    Maksu erissä alkaen 20,00 € / kk Klarnalla
    Lue lisää

    NoColor

    Erittäin herkkä GPS- ja GLONASS-kaksoissatelliittivastaanotto takaa haastavissakin ympäristöissä paremman suorituskyvyn kuin pelkkä GPS. Sisäänrakennettu Wi-Fi.

  7. Garmin

    OREGON 600
    399,00 €
    Maksu erissä alkaen 18,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Uusi kestävä ja vesitiivis GPS Oregon -sarja – enemmän ominaisuuksia, enemmän tehoa ja kaikkien aikojen kirkkain auringossa luettava kosketusnäyttö Garmin-laitteessa.

  8. Garmin

    MONTANA 680
    629,00 €
    Maksu erissä alkaen 26,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Kaksisuuntainen 4" värikosketusnäyttö, jota voi käyttää myös käsineet kädessä, 8 megapikselin digikamera ja yhden vuoden BirdsEye Satellite Imagery -tilaus.

  9. Garmin

    MONTANA 610
    579,00 €
    Maksu erissä alkaen 24,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Kaksisuuntainen 4" värikosketusnäyttö, jota voi käyttää myös käsineet kädessä. Käyttäjä tietää aina, mihin on menossa, koska laite näyttää reittijäljen karttapohjalla. Laitteen mukana tulee yhden vuoden BirdsEye Satellite Imagery -tilaus.

  10. Garmin

    MONTANA 600
    499,00 €
    Maksu erissä alkaen 21,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Suuri ja kestävä GPS-ulkoilulaite 4-tuumaisella kaksisuuntaisella sekä käsinekäyttöön sopivalla kosketusnäyttöllä.

  11. Garmin

    INREACH EXPLORER+
    549,00 €
    Maksu erissä alkaen 23,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Kädessä pidettävä satelliittiviestintälaite ja GPS-navigaattori, jossa täysi maailmanlaajuinen Iridium-satelliittikattavuus.

  12. Garmin

    GPSMAP 64ST
    329,00 €
    Maksu erissä alkaen 16,00 € / kk Klarnalla
    Lue lisää

    NoColor

    Kestävä ja erittäin monipuolinen laite, jossa yhdistyvät GPS, GLONASS, langaton yhteys sekä helposti auringonpaisteessakin luettava 2,6 tuuman värinäyttö!

  13. Garmin

    GPSMAP 64S
    309,00 €
    Maksu erissä alkaen 15,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Kestävä ja erittäin monipuolinen laite, jossa yhdistyvät GPS, GLONASS, langaton yhteys sekä helposti auringonpaisteessakin luettava 2,6 tuuman värinäyttö.

  14. Garmin

    GPSMAP 64
    319,00 €
    Maksu erissä alkaen 16,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Kestävä käsinavigaattori, joka auttaa sinua pitämään suunnan.

  15. Garmin

    FORERUNNER 310XT HRM
    399,00 €
    Maksu erissä alkaen 18,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Multisport urheiluun suunniteltu GPS-urheilukello, jossa on 20 tunnin akunkesto, ja laite on uintivesitiivis, mikä tekee siitä korvaamattoman harjoitustyökalun.

  16. Garmin

    FORERUNNER 210 HR
    279,00 €
    Maksu erissä alkaen 14,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Vesitiivis ranne-GPS liikuntalajeiihin sykemittarilla.

« Edellinen
    Sivu
    1 / 2
  1. 1
  2. 2