Peltonen on Toivo Peltosen vuonna 1945 Hartolassa perustama suksiyritys. Aluksi suksia tehtiin käsin yhdestä puupalikasta ja ne käsiteltiin tervalla, mutta jo 50-luvulla suksia alettiin puristamaan kasaan useista puupaloista. Myös kisamenestystä tuli, sillä kaksi Neuvostoliiton urheilijaa voitti Peltosen suksilla olympiakultaa Sapporon kisoissa 1972 ja Pauli Siitonen voitti Ruotsin Wasaloppetin 1973. 70-luvulla alkoi myös lasikuitusuksien valmistus, joihin Peltonen kehitti terävän kärjen ja kolme-uraisen peräosan, ja Peltosen suksilla voitettiinkin kultaa Lahden maailmanmestaruuskisoissa 1978.

Kehitystyö ja kisamenestys ei ole taantunut sittemmin, päin vastoin. Vuonna 2011 Peltonen siirsi toimintansa uuteen tehtaaseen Heinolassa, joka runsaiden sijoitusten ansiosta on maailman modernein suksitehdas. Peltosen huippulaadukkaat sukset ovat niittäneet mainetta kansainvälisesti ja niihin luottavat monet ulkomaisetkin urheilijat.

Lue lisää

Showing 45 of 235

Tuotemerkit

  1. Peltonen

    ASTRA CL ZERO
    199,00 €
    Maksu erissä alkaen 12,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Laadukas, Suomessa valmistettu suksi harrastehiihtäjälle Zero-pitopohjalla. Zero-pitopohjassa pitoalueelle on tehty polttokarhennus, joka soveltuu kostean kelin sukseksi kilpa- ja aktiivihiihtäjille.

  2. Peltonen

    ASTRA CLASSIC
    179,00 €
    Maksu erissä alkaen 11,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Laadukas, Suomessa valmistettu suksi harrastehiihtäjälle. PRG 3000 -grafiittipohja ja ilmakanavarunko tarjoavat runsaasti hiihtonautintoa kaikissa olosuhteissa.

  3. Peltonen

    ZENITH CLASSIC NIS
    379,00 €
    Maksu erissä alkaen 18,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Klassikkosuksi, jolla on hiihtomaailman yksi parhaista hinta-laatusuhteista! Suksi tarjoaa paljon ominaisuuksia, joita on totuttu näkemään vasta kalliimmissa hintaluokissa.

  4. Peltonen

    ZENITH SKATING NIS
    379,00 €
    Maksu erissä alkaen 18,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Klassikkosuksi, jolla on hiihtomaailman yksi parhaista hinta-laatusuhteista! Suksi tarjoaa paljon ominaisuuksia joita on totuttu näkemään vasta kalliimmissa hintaluokissa.

  5. Peltonen

    METSÄ WAX
    269,00 €
    Maksu erissä alkaen 14,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Peltosen metsäsukset ovat puurunkoiset, voideltavalla grafiittipohjalla varustetut erikoissukset umpihankihiihtoon. Pituudet 210-270 cm. Leveys 7 cm.

  6. Peltonen

    METSÄ STEP
    249,00 €
    Maksu erissä alkaen 13,00 € / kk Klarnalla

    NoColor

    Peltosen metsäsukset ovat puurunkoiset, pitopohjalla varustetut erikoissukset umpihankihiihtoon. Pituudet 210-270 cm. Leveys 7 cm.