Tavaratakki on täydellinen päiväretkivaruste

Tavaratakki on täydellinen päiväretkivaruste

Retkeily vähin varustein ja ilman reppua on ollut suosittua varmaankin aina. Tosin retkeilyksi sitä on kutsuttu vasta viimeiset vuosikymmenet. Metsään on menty reputta ja siellä kuljettu monestakin syystä, ja usein oli tultava toimeen sillä vähällä mitä mukana kulki.

Itse olen usein halunnut tepastella metsässä ilman sen kummempia kantamuksia. Olen kuitenkin aina yrittänyt ottaa mukaan jotain välttämättömiä tarvikkeita. Jos vaikka jokin menisi vikaan, en jäisi ihan pulaan. Joskus muinoin kuskasin vyölaukkua, johon olin kasannut jonkilaiset survival-välineet.

Sotilaat kuljettavat tärkeitä välineitään maastopuvun lukuisissa taskuissa ja taisteluliiveissä, joten hekään eivät tarvitse reppua. Monta kertaa olen retkillä pärjännyt sillä mitä olen taskuihini tunkenut. Taskuja vaan on yleensä ollut liian vähän.

Monissa Fjällrävenin ja myös muiden valmistajien takeissa on useita taskuja, mutta ihastuin kovasti Fjällräven Numbers –sarjan tavaratakkiin. Smock No. 1:ssä on taskuja kokonaista kymmenen kappaletta. Niihin sopii tavaraa enemmänkin. Eihän niitä välttämättä täydy joka kerta kaikkia täyttää, mutta valinnanvaraa on lastata kutakin reissua varten sopiva varustus.

Fjällräven Smock etupuoli

Fjällräven Smockin etupuolella mukana kulkevat varusteet.

Fjällräven Smock takapuoli

Fjällräven Smockin takapuolella mukana kulkevat varusteet.

Smock No. 1 kiinnosti minua kovasti, joten päätin varustella takin ihan esimerkinomaisesti päiväretkeä varten. Miten olisi vaikka patikkaretki Lapin jokirannoilla ja tuntureille, jossa eväät, vaihtovarusteet ja selviytymisvälineet kulkisivat kätevästi taskuissa mukana?

Jokaiselle taskulle on annettava tehtävä

Ensiapu on yksi tärkeimpiä, mihin täytyy varautua. Pienen ensiapupaketin laitoin oikean hihan taskuun. Samassa taskussa niitä pitävät useiden maiden sotilaat, joten paikka oli määritelty valmiiksi.

Ensiapulaukku oikean hihan taskussa

Vasemman hauiksen kohdalla kulkivat otsalamppu ja energiapatukka, tässä tapauksessa Kendal Mint Cake. Patukasta saattoi lohkaista paloja taskun vetoketjua raottamalla ja loput pysyvät kasassa, eivätkä varise taskun pohjalle, kuten isoissa alataskuissa olisi käynyt. Otsalampun saa nopeasti esiin, kun se on sopivasti käsillä.

Otsalamppu ja pientarvikkeet oikean hihan taskussa

Rinnuksilla on kahdet taskut, toiset ylhäältä aukeavat ja läpällä suljettavat sekä niiden alla pystyvetoketjuiset napoleontaskut. Vasemmanpuoleiseen ylätaskuun laitoin Joel Aholan retkeilyoppaan ja sen alle kääntelin kartan. Vetoketjutaskussa se pysyy siistinä ja on tarvittaessa heti luettavissa.  

Oikeanpuoleisesta taskusta löytyy pieni onkilaite. Se oikeastaan on pilkkionki, mutta on niin kätevä paketti, että käy kesällä kepinnokkaan kiinnitettynä mato-ongesta. Samassa taskussa kulkee myös pikiöljypohjainen hyttysmyrkky ja metsäpurkka. Männyn pihkasta tehty purukumi on hyvin vanha Pohjoismaissa käytetty herkku.

Vetoketjutaskussa on vedenkestävästä paperista tehty muistivihko ja tavaratalosta tuttu lyijykynä. Rinnan alle, napinläpeen kiinnitin pienellä karabiinihaalla puukon. Lyhytteräinen puukko on kätevä kun veistellään kiehisiä tai ruokaillaan. Se on vyöpuukkoa helpompi ja turvallisempi ottaa käyttöön, kun sen näkee koko ajan.

Fjällräven Smock No.1 -takin etuylätaskut

Etupuolen ylätasku tyhjänä.

Fjällräven Smock No.1 -takin etuylätaskut täytettyinä

Fjällräven Smock No.1 -takin etuylätaskut täytettyinä

Etupuolen ylätaskut täytettyinä.

Puukon paikka Fjällräven Smock No.1 -takissa

Puukon voi kiinnittää takin etupuolelle takinläpeen, jolloin se on helposti saatavilla.

Oikeaan alataskuun pakkasin kaksi ateriapatukkaa ja vaihtosukat. Sukat ja muut vastaavat on syytä pakata ensin vedenpitävään pussiin, niin ne eivät sateessakaan kastu. Ateriapatukoissa on pieneen kokoonsa nähden paljon energiaa maukkaassa muodossa, jonka voi syödä vaikka kävellessä.

Vasemmassa taskussa on vedenkestävään pussiin pakattuna putkipäähine. Sen toinen pää on lämmintä ja suojaavaa Windstopperia, joten siitä tekee kätevän pipon ja/tai kaulurin. Lopputavara taskussa on sellaista hätävaraa. Avaruuslakana, eli pelastuskäyttöön suunniteltu foliopeite voi pelastaa, jos keli kylmenee tai putoaa hyiseen veteen. Se kiedotaan ympärille, jolloin avaruuslakana heijastaa kehosta haihtuvan lämmön takaisin ja ehkäisee hypotermian.

Avaruuslakanasta voi askarella pienen hätälaavun, käyttää sitä peitteenä tai makuualustana. Siitä voi tehdä myös nyytin tavaroilleen, jota kannetaan pitkän kepin nokassa, kuten kulkurit ennen vanhaan.

Askarteluvälineinä taskussa on pieni rautalankakerä ja pari kieppiä paracord-narua. Niillä tekee perussidoksia leirissä ja missä nyt muualla tarvitsee jotain kiinnittää, sitoa tai rakentaa. Esimerkiksi avaruuslakanasta saadaan laavukatos, kun sen kulmiin laitetaan pienet kivet tai kävyt ja sidotaan ne narulla tai rautalangalla folion läpi. Silloin avaruuslakanan kulmat kestävät virittää puihin tai keppien varaan.

Fjällräven Smock No.1 -takin etualataskut täytettyinä

Sukat ja muut vaihtovaatteet pakataan vedenpitävään pussiin

Buff-huivi vedenpitävässä pussissa

Retkikeittiö kulkee selkäpuolella

Selkäosan taskuissa vasemmassa kulkee litteä alumiininen juomapullo, jonka päällä on teräksinen muki. Kuppi käy veden keittämiseen, koska se kestää hyvin tulta. Samassa taskussa on vielä pitkävartinen titaanilusikka. Pitkällä varrella syö retkiruokapussista kätevästi, ilman että sormet sotkeutuu.

Oikeanpuoleinen tasku on ruokatasku. Nyt siellä on retkiruokaa ja kahvia, jotka molemmat valmistetaan kaatamalla kuuma vesi suoraan pussiin. Suodatettu kahvi kaadetaan kuppiin ja ruoka syödään suoraan pussista. Retkiruuassa on valmiiksi runsaasti energiaa, joten yhdellä pussillisella pärjää hyvin pitkälle.

Fjällräven Smock No.1 -takin takataskut tyhjinä

Takataskut tyhjinä.

Fjällräven Smock No.1 -takin takavasentasku täytettynä

Fjällräven Smock No.1 -takin takaoikeatasku täytettynä

Takataskut täytettyinä.

Näistä jää pakkausroskat, jotka täytyy tietenkin kuljettaa luonnosta pois. Muovipussi tai vastaava kulkee yhdessä taskuista helposti. Sinne sujautellaan kaikki reissussa syntyvät jätteet ja tuodaan kotiroskikseen.   

Näillä jo pärjäisi päiväretkellä, mutta esimerkkivarustukseen kuuluu myös leveä nahkainen varustevyö. Niitäkin on kaikenlaisia, leveitä ja kapeita, nahkaisia ja kankaisia. Militarityylisiä näkee retkeilijöillä paljon, mutta myös saamelaistyyppisiä leveitä ja värikkäitä jotkut etelänkin kulkijat suosivat.

Varustevyön taskussa on legendaarinen spriipalakeitin, Esbit. Sen voisi korvata vaikka taiteltavalla risukeittimellä tai pienellä kaasukeittimellä ja 100 gramman kaasupullolla. Keittimen lisäksi vyölaukkuun sopii tuluspuikko, pala tervasta ja pari pumpulilappua kankaiseen pussiin pakattuna.

Vyössä roikkuu nahkaiset hanskat, puukko ja taittosaha sekä monitoimityökalu omissa koteloissaan. Luonnonkuitukomposiitista valmistettu Kupilka riippuu metallikoukussa, mutta sen tilalla käy luonnollisesti se henkilökohtainen kuksakin.  Vyön alla, selkää vasten, on tyyliin sopiva puuvartinen kirves

Equipment Belt

Fjällräven Equipment Belt -varustevyön laukkuun saa mahtumaan esimerkiksi tulentekovälineet.

Kirves roikkumaan varustevyöhön selkäpuolelle

Varustevöyöhön saa kätevästi kirveen roikkumaan.

Hanskat ja varustevyö

Hanskat on kannattavaa ottaa mukaan myös kesällä. Ne eivät vain suojaa kylmältä, mutta niiden avulla on mukava kohentaa nuotiota ja tehdä pikkuaskareita.

Päiväretkellä mukana kulkevat ruokailuvälineet ja retkiruoat

Päiväretkellä mukana kulkevat ruokailuvälineet.

Tähän hommaan käy moni muukin takki

Ei tavaroiden kuljettamiseen taskuissa välttämättä tarvita Smock No. 1:stä. Kyllä tähän hommaan käy moni muukin, kunhan on omaan käyttöön sopivasti taskuja. Niiden olisi syytä olla tilavia, kunnollisilla käänteillä, eikä ohuita vaatteen myötäisiä lokeroita.

Liian ahtaassa taskussa tavara pullottaa, ja aina myös sisäpuolelle, joten se tuntuu kantajasta sangen ikävältä. Taskun on oltava suljettavissa niin, ettei sieltä putoa mitään, mutta käyttäminen on oltava helppoa. Smock 1:ssä on suuret napit, jotka ovat hihnalla kiinni ja vähän irti kankaasta. Niitä on kätevä availla vaikka hanskat kädessä.

Fjällräven Smock No.1 -takin napit

Tavaran on oltava sopiva taskuun. Pikkutavarat mieluusti yhdessä johonkin pussiin ensin, etteivät ne pyöri taskussa. Mahdollisesti likaavat välineet tietenkin omaan pussiin, kuten vaikka hyttysmyrkky tai esimerkkivarustuksen kahvipussit.

Vaikka puuvillapolyesteri pitää kohtuullisesti vettä, on järkevä suojata tavarat kastumiselta. Nyt esimerkiksi sukat ja putkipäähine on vedenpitävässä säkissä. Vetoketjutaskuihin voi laittaa vetimiin narut tai vastaavat, joista ne on helppo avata käsineet kädessä. Smokissa on tukevat nahkavetimet jo valmiina.

Taskut ja niissä kuskattavat välineet ovat tietenkin hyvin yksilöllisiä ja myös reissukohtaisia. Esimerkkitakin hihassa on rannekompassi, mutta ei kukaan kiellä sujauttamasta GPS-laitetta taskuun. Itse olen kantanut Smokkitakin takataskussa kevyttoppatakkia, jonka aamuviileillä puin päälle, mutta joka päivän edetessä kävi turhan kuumaksi välivaatteeksi. Rumahan se pallukka takapuolen päällä oli, mutta takki kulki taskussa hyvin kivuttomasti. 

Ja kun taskut loppuvat, on tällä hetkellä hyvin trendikästä käyttää olkalaukkua. Metsästäjien olkakassit ja vanhat leipälaukut ovat korvautuneet uusilla malleilla, joita näkee kaupungilla, mutta enenemässä määrin myös metsässä. Siitähän ei sitten ole kovinkaan pitkä matka käyttää reppua

Fjällräven Smock No.1 -takin hihansuu

Fjällräven Smock No.1 -takin huppu

Fjällräven Smock No.1 -takin huppu edestä

Fjällräven Smock No.1 -takin huppu takaa

Teksti ja kuvat: Joppe Ranta

Kommentit