Vibram Fivefingersit mukana kesän seikkailuissa

Vibram Fivefingersit mukana kesän seikkailuissa

Keväällä kirjoitin ensitunnelmia Vibram Fivefingerseistä. Nilkan nyrjäyttäminen kiipeilyssä Ahvenanmaalla aiheutti valitettavan tauon Vibrameiden käyttöön kesän alussa, mutta lopulta Vibramit näyttivät kesän aikana kyntensä paitsi työkenkinä, myös Lofoottien kiipeilyreissussa sekä kotimaan melontaretkillä.

Kun sain kesäkuussa jättää nilkasta lastan pois, ja pahin turvotus oli hävinnyt, aloin taas käyttää Vibrameita töissä. Aika pian jalat tottuivatkin niiden jokapäiväiseen käyttöön. Työkenkinä Vibramit ovat mahdottoman mukavat, ja työpäivän aikana jalat saavat sopivasti treeniä, kun tulee oltua jalkojen päällä ja otettua paljon askeleita.

Vaikka olin pitänyt kenkiä töissä pari viikkoa päivittäin, silti eräänä päivänä tekemäni vajaan tunnin kävelylenkki + yhteensä vajaan kilometrin kevyt hölkkääminen tuntuivat jaloissa monta päivää nilkkojen ja pohkeiden väsymyksenä. Varsinaista juoksulenkkiä en ole vielä Vibrameilla juossut. Suunnittelin juoksevani Hämeenlinnassa Vanajaveden rantoja kulkevan rantareitin, mutta nyt taidan vaihtaa tuon tavoitteen nykyisen kotikaupunkini Tampereen Kaupissa kulkevaan Kuntokolmoseen. Katsotaan miten käy.

LOFOOTEILLA


Eggumin kalliolla, joka pysyy kuivana sateesta huolimatta.


Henningsvaerin kylää.

Lofoottien saariryhmä Norjan luoteisrannikolla tarjoaa satoja eripituisia kalliokiipeilyreittejä hyvällä graniitilla ja merinäkymillä. Vibrameita käytin Lofooteilla lähestymiskenkinä, joilla kävellään kiipeilyreitille ja takaisin. Kiipeämisen ajan lähestymiskenkiä kannetaan repussa. Vibrameiden iso plussa lähestymiskenkinä on se, että ne eivät paina repussa juuri mitään, ja ne vievät hyvin vähän tilaa.

Lofooteilla monelle reitille lähestyttiin avokallioita ja kivilouhikoita pitkin, ja Vibrameiden tarjoama hyvä tuntuma alustaan teki kulkemisesta rennompaa ja turvallisempaakin. Mutaisilla alamäkipoluilla Speedini tuntuivat välillä liukkaalta, koska niiden pohja on melko sileä. Speedeillä kuitenkin pärjäsi Lofoottien maastoissa, mutta Treksport tai joku muu maastokäyttöön suunniteltu malli olisi vielä mukavampi tuollaisessa käytössä.


Sallan Treksportit olivat elementissään Lofoottien poluilla ja kallioilla.

Lofoottien pääkaupungin Svolvaerin yläpuolella vihreässä rinteessä törröttää terävä kalliopiikki, joka on nimetty Svolvaergeitaksi eli ”vuoheksi”, koska sen huipulla on kaksi kivitornia aivan kuin vuohen sarvina. Huipulle kiivettiin ensimmäisen kerran vuonna 1910, ja tiettävästi noin 1930 joku sai idean hypätä huipulla tornilta toiselle. Svolvaergeitalle kiivettävät reitit huipentuvat siis jonkin verran päättäväisyyttä vaativaan hyppyyn, mutta jos hyppääminen ei tunnu hyvältä idealta, sitä ei ole pakko tehdä. Muutama vuosi sitten toisesta tornista romahti pala pois siitä kohdasta, johon laskeudutaan, eli nykyään hyppy on hieman entistä haastavampi.

Kiipesimme Svolvaergeitan paljon kehutun 130 metriä pitkän Forsida-reitin, jonka ensinousu on tehty vuonna 1947.

 


Sanna Forsida-reitillä.


Sami hyppää.

Välillä Lofootit ”hellivät” meitä muutaman päivän myrskyllä, jonka voimasta leirintäalueella meni useita heikompilaatuisia telttoja rikki. Fjällrävenin Akka ja Singi -telttamme selviytyivät myrkystä kiitettävästi. Myrsky laantui sopivasti niin, että meillä oli vielä pari päivää jäljellä ja niin meille avautui mahdollisuus yrittää Presten-vuoren Vestpillaren-reittiä. Kyseessä on todellinen Lofoottien klassikkoreitti, jota olin katsellut jo kahdella edellisellä Lofoottien reissulla, mutta silloin sen yrittämiseen ei tullut tilaisuutta. Nyt lähes kymmenen vuotta sitten syntynyt haave toteutui.

Lähdimme reitille vasta iltapäivällä, koska aamu oli ollut sateinen. Myöhäinen lähtö ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä kesällä Lofooteilla riittää valoa. Kiipesimme läpi yöttömän yön ja kävelimme alas vuoren huipulta aamuyön valoisina tunteina.


Presten. Vestpillaren-reitti kulkee isojen kattojen oikealla puolella.


Edellämme kiipesi ruotsalainen köysistö.


Vestpillarenin yhdeksäs köydenpituus.

VIBRAMEILLA VESILLE

Hämeenlinnassa toimii mainio melontaseura Vanajaveden Vesikot. Keskustan tuntumassa sijaitsevassa vajassa ”Vesikkolinnassa” on hyvä valikoima kajakkeja, joita jäsenet voivat käyttää. Melontaharrastuksen aloittaminen on tehty todella helpoksi, ja aloittelijat perehdytetään seuran viikkomelonnoissa melonnan tekniikkaan ja turvallisuusasioihin.

Vibramit osoittautuivat erinomaisiksi melontajalkineiksi. Ensimmäisillä melontakerroillani pidin tavallisia lenkkareita jalassa, jolloin jalat puutuivat, koska en pystynyt kunnolla liikuttelemaan jalkoja kajakin ahtaassa jalkatilassa. Vibrameissa jalat sen sijaan mahtuvat kajakkiin hyvin.

Moni meloo varsinkin kesällä paljain jaloin tai vaihtaa melontatossut jalkaan melonnan ajaksi. Kun menee Vibrameilla melontavajalle, ei tarvitse vaihtaa erikseen tossuja melontaa varten tai ottaa kenkiä pois melonnan ajaksi. Rantautuminenkin on mukavampaa kuin paljain jaloin, kun Vibramit suojaavat jalkapohjia rannan teräviltä kiviltä ja muilta ikäviltä asioilta

Ensi vuonna Vibrameista on tulossa vesiurheiluun suunniteltu malli, joka on päällystetty neopreenilla.


Kommentit