2500 kilometrin alkumetrit

2500 kilometrin alkumetrit

Aloin suunnittelemaan pientä Euroopan pyöräreissua viime kesän jälkeen, tehtyäni automatkan kauniissa Tanskassa. Ajatus jäi kytemään päähäni, mutta sai tuulta alleen vasta kaamosmasennuksesta. Halusin lähteä budjettireissuun ja edetä omin voimin, mutta rullalaudalla polkeminen olisi liian raskasta ja kävely taas minulle liian hidasta. Päätin siis valita kulkuvälineekseni pyörän. Unelmissani siinti myös kunnon reissufiilistelyvideon kuvaaminen. Suunnitelmien kehittyessä syksyn mittaa, myös retkeni pituus alkoi kasvaa. Pikku lenkistä Tanskassa tulikin yhtäkkiä 2600 kilometrin rykäisy Kööpenhaminasta Barcelonaan. Halusin haastaa itseni kunnolla, ja reissufiilistelyvideon sijaan taltioida matkani dokumentin muotoon. Hain, ja sain matkalleni varustesponsorit Partioaitan sekä Pelagon, joiden avulla reissu mahdollistui.

En ole koskaan pyöräillyt 50 kilometriä pidempää matkaa, joten tämä kesä tulee kirjaimellisesti olemaan elämäni suurin haaste. Tiedän, että kroppani tulee alussa järkyttymään pahasti rasistuksesta, jolle sen altistan. Erityisellä mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä, kun tunnen muutoksen tapahtuvan kehossani; sen kun jalat jaksavatkin painaa jyrkän mäen helposti ylös, tai kun 20 kilometrin matka hujahtaa hetkessä ohi.

Viimeiset pari kuukautta olen puskenut duuneja, juossut kokouksesta toiseen, sovitellut pyöriä, sukkia, kuoritakkeja, lukkopoljinkenkiä ja merinovillakerrastoja. Luulin olevani ajoissa liikenteessä, mutta yhtäkkiä lähtö lähestyi rymisten. Olin kerännyt tarvikkeita kasaan kuukauden ajan, mutta viimeisten varusteiden hankkiminen jäi silti viime tinkaan, ja olen lähes varma jotain unohtuneen.

Alla video vaate- ja varustehankintareissustani Partioaitan Itiksen myymälässä. Suurkiitos asiantuntevalle myyjälle Janille, joka on itsekin lähdössä pitkälle pyörämatkalle.


Mukaani matkalle lähti:

Pyörä ja huolto:
-Pelago Bicycles Saimaa -pyörä
-Brooks Saddle Cambium -satula
-Pelago Commuter -etu- ja takatarakka
-Brooks Suffolk Rear Panniers & Norfolk Front Panniers -pyörälaukut
-Ortlieb Ultimate 5 M Classic -tankolaukku
-Kryptonite Messenger & 410 Cable -lukot
-varasisäkumeja
-rengasrautoja
-varavaijereita
-pumppu
-paikkarasia
-Leatherman Wingman -monitoimityökalu
-Pelago multitool

Vaatteet:
-Sukat x4
-Alushousut x4
-Urheilurintaliivit x2
-Supernatural merinovilla t-paita x3
-Supernatural poolopitkähihainen
-Supernatural huppari ja lökärit
-Tierra Correspondent Convertible takki ja housut
-Marmot minimalist takki ja housut
-Buff kauluri
-Fleece hanskat
-pyöräilyshortsit
-farkkushortsit
-Scott lukkopoljinkengät
-Vansin oldschoolit
-Vansin kalastajahattu
-Pelagon pyöräilylippis
-Kypärä

Leiriytyminen:
-Fjällraven Abisko Lite 1 -teltta
-Exped Symat 5 -makuualusta
-Solumuovipatja
-Warmpeace Viking 300 -makuupussi
-Frilufts Silk Mummy Liner -lakana
-Exped Airpillow -tyyny
-Ticket To The Moon -riipumatto
-Friluftin mikrokuitupyyhe

Ruokailu
-Primus Express Stove -retkikeitin
-Primus 1. L kattila
-kokoontaittuvat astiat & spork

Elektroniikka:
-iPhone 6
-Panasonic GH4
-3 akkua
-3 muistikorttia
-Rode Stereo Mic
-Rode Lavalier + -nappimikki
-1 TB ulkoinen kovo
-Asus Transformer Book T100HA -tablettitietokone
-laturit, johdot
-Brunton Revolt 9000XL -varavirtalähde

Muuta:
-EA-laukku
-Hygienialaukku
-Frilufts waterproof bags
-Petzl tikka+ -otsalamppu
-Pelagon ja ToniTonin juomapullot

Pitkä pyöräretki vaatii kunnon varusteet

Pitkä pyöräretki vaatii kunnon vaatteet ja varusteet

Matkustan ensin lautalla Turusta Tukholmaan ja otan seuraavana päivänä junan Kööpenhaminaan. Köpiksestä lähden pyöräilemään Hampuria kohti muutaman päivän kuluessa. Reittini jatkuu Saksan läpi alas Ranskaa kohden, josta saatan poiketa reitiltä käymään Brysselissä. Sen jälkeen suuntaan Ranskan ja Saksan rajaa sivuten alas Geneveen. Genevestä laskeudun Lyonin kautta Montpellieriin, jonka jälkeen loppumatka Barcelonaan taittuu Välimeren rannikkoa polkien. Barcelonassa tsekkaan tilin katteen ja mahdollisesti lennän kotiin, tai jatkan matkaa vielä Valenciaan.

Pyörätie on auki Eurooppaan

Tästä kaikki alkaa. Edessä 2500 kilometriä eurooppalaista pyörätietä.


Pahin jännitys on nyt lauennut, sillä istun Viking Linen kahvilassa ja katson kuinka laivamatkustajat valssaavat livemusiikin tahtiin yhdeksältä aamulla. Pyöräni on pakaaseineen autokannella köytettynä sähkökaappiin, ja minä aion kohta kävellä laivan buffettiin aikaiselle lounaalle. Matka on vihdoin alkanut.

Kommentit