Levänneenä ja kylläisenä tekee aina parempia päätöksiä. Jos huomaat eksyneesi tai olet epävarma sijainnistasi, niin ensimmäisenä rauhoitu, syö ja juo kunnolla ja varmista, että olet mahdollisimman hyvävointinen. Mikäli on pimeää tai huono ilma, laita leiri pystyyn ja nuku hyvät yöunet ennen kuin yrität päästä takaisin kartalle. Levänneenä ja kylläisenä tekee aina parempia päätöksiä.
Autiotupien vieraskirjat ovat pelastushenkilöstölle tärkeitä tiedonlähteitä siitä, missä sinä olet viimeksi varmuudella ollut. Muista siis kirjoittaa omalla nimelläsi ja merkitse päivämäärä. Vaikka pysähtyisit vain kahville etkä jää tupaan yöksi.
Hyvien tapojen lisäksi on tärkeää jutella mahdollisten vastaantulijoiden kanssa ja kertoa heille mistä olet tullut ja mihin menossa, jotta he voivat auttaa pelastushenkilöstöä etsinnöissä. Muista myös aina kertoa jollekin henkilölle ennen reissua reittisi mahdollisimman tarkasti ja päivämäärä jolloin oletat saapuvasi määränpäähän. Näin hän voi hälyttää apua tarvittaessa.
Aamun valjettua saattaa usein valjeta sekin, että mistä suunnasta tai mitä reittiä on kyseiseen paikkaan päätynyt. Ole kuitenkin täysin varma oikeasta reitistä ja suunnasta ennen kuin lähdet sitä seuraamaan.
Tässä vaiheessa saa ”huijata”, eli jos reppusi pohjalla on gps–laite tai puhelimesi toimii, niin katso sijaintisi, vaikka haluaisitkin suunnistaa perinteisin menetelmin. Mikäli tämä ei onnistu, niin ei hätää on paljon muutakin mitä voit tehdä.
Jos löydät maastosta parikin selkeästi tunnistettavaa kiintopistettä, jotka löydät myös kartalta, voit suuntimien avulla paikantaa itsesi. Tämä vaatii usein avoimen maaston ja korkean sijainnin. Suuntima tarkoittaa suuntaa johonkin kiintopisteeseen. Kompassin avulla "siirretään" kiintopisteen kompassisuunta (asteluku) maastosta kartalle. Eli päinvastoin kuin suunnan ottamisessa, jolloin kartalta "siirretään" suunta maastoon. Peilikompassilla saisi tarkemmin suuntiman, mutta se onnistuu myös tavallisella kompassilla.
Lähde kohti turvasuuntaa. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos olet sellaisen määritellyt ennen reissuun lähtöä.
Mikäli hukassa olo johtuu kompassin tai muun suuntimen puutteesta, niin voit käyttää luonnonmerkkejä apuna ilmansuuntien määrityksessä (ks. Suunnistus luonnonmerkeillä). Tätä toimii vain, jos sinulla on kartta tai muuten tiedät suunnan minne lähteä.
Eksyessä ihminen usein kulkee ympyrää. Yritä välttää tätä katsomalla kiintopiste suoraa edestä ja kulje sitä kohti. Vilkuile myös taakse ja varmista sieltä toisesta kiintopisteestä, että kuljet suoraan. Suoraan kulkiessa usein törmää tiehen, jokeen tai johonkin muuhun asiaan mitä seuraamalla pääsee takaisin ihmisten ilmoille.
Jää aloillesi ja odota pelastusta. Näin säästät energiaa ja voit tehdä paikan, jossa olet mahdollisimman näkyvä. Toimi näin vain, jos tiedät että sinua aletaan kaivata reissusta takaisin ja näin ollen etsimään.
Huomioi, että kompassin neula on magneettinen, eli toinen kompassi, puhelin tai jokin muu magneettinen asia vieressä muuttaa neulan suuntaa. Pidä siis huoli, että kompassin lähellä ei ole mitään magneettista. Muista myös tehdä erannonkorjaus.