Kun tiedät, mihin vuodenaikoihin retkeilet, voit alkaa miettiä kuinka lämpimän makuupussin tarvitset. Joskus sopivaa kompromissia ei löydy, joten moni on päätynyt ostamaan kaksi makuupussia, ohuen makuupussin kesä- ja sisäkäyttöön ja kolmen vuodenajan makuupussin kylmien vuodenaikojen retkille. Talviretkeillessä kesäpussia ja kolmen vuodenajan makuupussia voi käyttää päällekäin, kun olet valinnut laadukkaista hengittävistä materiaaleista valmistetut makuupussit.
Makuupussin lämmön lisäksi sinun pitää päättää haluatko kuitupussin vai untuvamakuupussin ja kuinka painavaa ja suurta makuupussia olet halukas kantamaan. Lisäksi on olemassa naisille omia mallejaan.
Huomioi myös, että taivasalla tai laavussa nukkuessa tuuli voi tehdä kelistä kylmemmän tuntuisen, jolloin on hyvä varustautua hieman paksummalla makuupussilla.
Pelkkä sopivan lämmin makuupussi ei kuitenkaan takaa hyviä yöunia. Hyvin eristävä makuualusta on yhtä tärkeä etenkin Suomessa, koska maa hohkaa kylmää suurimman osan vuotta, vaikka ilman lämpötila olisikin jo mukavissa lukemissa.
Sopivan lämpimän makuupussin valitsemisessa auttaa EN 13537 -standardi, joka antaa viitteellisen tiedon, missä lämpötilassa makuupussissa on mukava nukkua, mikä on sen käytön suositeltu alin lämpötila ja kuinka kylmässä sitä voi käyttää selviytymiseen.
EN 13537 –standardissa keskivertomiehen oletetaan olevan 173 cm pitkä ja painavan 73 kg. Naisen taas oletetaan olevan 160 cm pitkä ja painavan 60 kg. Molempien iäksi on oletettu 25 vuotta. Ihmiset kokevat kylmyyden eri tavalla, sovella siksi standardia omiin tarpeisiisi. Kylmyyden tunteeseen nukkuessa vaikuttavat muunmuassa ikäsi, sukupuoli, väsymystilasi ja fyysinen kunto, ravinnon saanti sekä makuualusta.
EN 13537 –standardin ilmoittamat rajalämpötilat edellyttävät makuupussin oikeaa käyttöä (esim. makuupussin huppu kiristettynä), asianmukaista makuualustaa sekä puhtaan ja kuivan aluskerraston käyttöä nukuttaessa. Hyvin eristävän makuualustan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, etenkään Suomessa, jossa maa on suurimman osan vuodesta viileä.
Kuitupusseissa eristeenä on synteettinen kuitutäyte. Kuitutäyte ei ole suhteessa painoonsa yhtä eristävää kuin untuvatäyte, eikä kuitupussi pakkaudu yhtä pieneen tilaan kuin vastaavan lämpöinen untuvapussi. Kuitupussi toimii kuitenkin kosteissa oloissa untuvamakuupussia paremmin, sillä kastuessaan kuitu menettää eristyskykyä vähemmän kuin untuva. Kuitupussin saa myös kuivatettua nopeammin. Kuitumakuupussi on samanlämpöiseen untuvamakuupussiin verrattuna usein edullisempi valinta. Osa hintaerosta johtuu raaka-aineista, mutta suurin osa hintaerosta johtuu makuupussien valmistustapojen erilaisuudesta. Kuitupussit saadaan nopeammin valmistettua, kun kuitutäytteen saa kerralla koko matkalle kiinni kankaaseen. Untuvapussissa tarvitaan useita käsityövaiheita, kun yksittäisiin onkaloihin puhalletaan untuvia.
Untuva on niin erinomainen luonnontuote, ettei sitä ei ole täydellisesti vieläkään pystytty keinokuiduilla korvaamaan. Untuvapusseissa on täytteenä hanhen- tai ankanuntuvaa. Untuva on painoonsa nähden eristävämpää kuin kuitu. Untuvapussin saa pakattua pienempään kokoon kuin vastaavanlämpöisen kuitupussin. Untuva kuitenkin eristää hyvin ainoastaan kuivana. Suurin ero kuitu- ja untuvatäytteen välillä on, että kastuttuaan untuvapussin kuivatus kestää huomattavasti kauemmin. Untuvan eristävyys ilmoitetaan fill power -lukuna. Mitä suurempi arvo, sitä paremmin se eristää. Lue tarkemmin fill power -arvosta »
Partioaitan myymät untuvapussit on valmistettu eettisesti. Valikoimaamme kuuluu monien valmistajien untuvatuotteita. Toimittajamme ovat vakuuttaneet meille kirjallisesti, että lintuja kohdellaan eettisesti hyväksyttävällä tavalla eläinsuojelulakeja noudattaen. Partioaitassa myytävien untuvatuotteiden untuva tulee elintarviketuotannon sivutuotteena. Lue lisää Partioaitan kestävästä kehityksestä ja untuvasta ».
Makuupusseissa ilmoitetaan kuinka pitkä ihminen pussiin mahtuu. Joissakin malleissa on myös vaihtoehtoiset leveydet. Kun makuupussi on käyttäjälleen sopiva, keho ei joudu lämmittämään liian suurta tilavuutta ilmaa makuupussin sisällä. Sopivan kokoisen makuupussin valitseminen onkin tärkeää etenkin kylmällä ilmalla nukuttaessa. Pidemmästä tai leveämmästä makuupussista on etua kesällä tai muuten lämpöisissä olosuhteissa nukuttaessa - lisätila antaa nukkumiseen mukavuutta.
>Makuupussilla on omaan paukkauspussiinsa pakattuna ulkomitat. Ota ulkomitat huomioon, kun mietit makuupussin käyttöä: mihin pakkaat ja missä kannat makuupussia. Mieti rinkkasi tilavuutta ja onko siinä alatasku, johon makuupussin voi mahdollisesti pakata. Melojan kannattaa ottaa huomioon kajakkinsa luukkujen koko. Tosin isonkin makuupussin saa mahtumaan kajakin pienestä kansiluukusta, kun sujauttaa sen ensin tyhjän kuivapussin sisään ja pakkaa makuupussin suoraan pussiin kajakin sisälle.Naisten makuupussit ovat muotoilultaan keskimäärin paremmin naisille sopivia. Niissä on enemmän täytettä lantion ja alaselän kohdalla verrattuna vastaavaan miesten malliin. Makuupussi kannattaa kuitenkin valita sen mukaan mikä itselle sopii parhaiten. Joillekin naisille miesten makuupussi voi olla muodoltaan ja lämpötilaltaan parempi, ja taas joillekin miehille naisten makuupussi voisi olla parempi vaihtoehto kuin yksikään miesten malli.
Kuten vanha sanonta kuuluu: Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä arvaamattomammaksi keli muuttuu ja keskellä kesääkin voi olla viileitä öitä. Mitä erämaisempaan maastoon mennään, sitä tärkeämmäksi turvallisuustekijäksi nousee lämmin makuupussi. Perinteistä vaellusta ja telttaretkeilyä ajatellen kesämakuupussit, eli kahden vuodenajan makuupussit, ovat Suomen olosuhteisiin verrattain kevyitä ja ohkaisia. Kolmen vuodenajan makuupussit ovatkin usein varmempi valinta ja monikäyttöisempiä.
Paljon riippuu myös, nukutko yön avonaisessa laavussa, teltassa vai sisätiloissa. Ulkona laavulla nukkuessa pienikin tuulenvire vie mukanaan lämpöä makuupussin pinnalta ja on suositeltavaa käyttää hieman lämpimämpää kolmen vuodenajan makuupussia. Teltassa olet tuulensuojassa ja lämpötila nousee korkeammaksi kuin ulkolämpötila. Teltassa nukkuessasi pärjäät hieman ohuemmallakin pussilla. Sisätiloissa, esimerkiksi varaustuvissa nukkuessa, selviät kesämakuupussilla.
Mitä ohuemman makuupussin ostat, sitä tärkeämmäksi tekijäksi nousee hyvin eristävä makuualusta ja makuupussin sisälakana sekä merinokerrasto yöpukuna. Hyvät villasukat kannattaa olla mukana myös kesällä nukuttaessa!
Kesämakuupussit ovat erinomaisia matkustaessa, koska ne pakkautuvat pieneen tilaan ja niissä voi nukkua myös lämpöisissä sisätiloissa. Ne ovat myös hyvä lisä kolmen vuodenajan makuupussin kanssa, jolloin sinulla on käytössäsi sopiva makuupussi tai makuupussiyhdistelmä ympäri vuoden.
Osa meistä on viluisia ja kaipaamme enemmän eristävää kerrosta kuin toiset. Jotkut pärjäävät ohuella peitolla tai makuupussilla hyvin viileässäkin. Näissä kannattaa tehdä huomioita siitä, mitä yleensä eri keleillä pukee ylleen. Jos kesäiltana pitää kääriytyä lämpimään takkiin, niin todennäköisesti makuupussinkin pitää olla astetta paria tukevampi.
Lämpimään mukavaan yöpymiseen vaikuttaa myös moni muu asia, kuten reissun rankkuus, matkan aikana tuleva stressi, ravinnonsaanti ja tietenkin se aiemmin mainittu makuualusta.
Makuupussin hankkijan kannattaa myös uhrata useampi ajatus majoitteeseen ja matkakohteeseen. Jos ollaan tuulisella paikalla ja teltta ei tarjoa riittävää suojaa, on makuupussin oltava eristävämpi tai tuulenpitävällä kankaalla varustettu. Lämmitettävän autiotuvan lavitsalla pärjää hyvinkin ohuella makuupussilla. Kannattaa kuitenkin aina varautua siihen, että aiottu majoitusmuoto ei toteudukaan. Jos vaikka kämppä on täysi ja joutuu etsimään leposijan taivasalta.
Harva hankkii itselleen makuupussin joka tilanteeseen, joten pussin valinta vaatii itselle sopivan kompromissin määrittelemisen. Aktiivisemmat harrastajat suosivat kahden makuupussin taktiikkaa, jossa toinen on hyvin pieni kesäpussi ja toinen kolmen vuodenajan käyttöön tarkoitettu. Ne käyvät monenlaiseen käyttöön erikseen, mutta talvireissulla ne voi laittaa sisäkkäin. Näin saadaan kohtuullisesti toimiva ja hyvin lämmin pakkaspussi. Kahden pussin käyttö sisäkkäin vaatii tosin laadukkaita pusseja, sillä huonot kankaat ja täytteet heikentävät hengittävyyttä. Kun kaksi liian tiivistä pussia laitetaan päällekkäin, ei kehosta haihtuva kosteus poistu kunnolla, vaan jää säkkiin. Pian kosteus syrjäyttää eristävän ilman ja nukkujan keho viilenee.
Etenkin taivasalla yövyttäessä kahden pussin taktiikka on hyvä vaihtoehto. Sisempi pussi kannattaa olla untuvapussi ja päällimmäinen kuitupussi. Kuitu kestää paremmin kosteutta ja sen saa kuivaksi nopeammin. Päällä oleva kuitupussi ottaa vastaan kaiken kasteveden ja kondenssiveden pitäen sisemmän untuvapussin kuivana. Aamulla molemmat makuupussit on syytä tuulettaa ja kuivattaa. Sisempi untuvapussi on myös kostea yöllä kehosta haihtuvasta kosteudesta. Mukaan kannattaa ottaa hyvin imevä rätti, jolla saa aamulla pyyhittyä enimmät kastevedet kankaan pinnalta.
Suosituimmat tuotemerkit