Tikkupulla on tullut tutuksi monille partiosta, osa on voinut löytää tikkupullareseptin ystäviltään ja jotkut ovat ehkä oivaltaneet itse tämän yksinkertaisen valmistustavan.
Tikkupullan salaisuus onkin sen yksinkertaisuus ja helppous. Oikein valmistettuna se on äärimmäisen herkullinen nuotioherkku. Huonosti valmistettu tikkupullataikina ja hätäisesti paistettu pulla voi kuitenkin osoittautua yhdeksi huonoimmista retkiruokakokemuksista. Yksinkertaisen ja helpon asian voi helposti mokata, jos ei käytä hieman aikaa ja vaivaa valmistamiseen.
Tämän reseptin ja ohjeen avulla valmistat aina herkulliset ja onnistuneet tikkupullat nuotiolla tai risukeittimellä.
Lehmänmaidon sijasta voit käyttää myös kasvipohjaista maitoa esim. kauramaitoa tai soijamaitoa. Niillä saa myös muutettua hieman taikinan makua, ja kannattaakin kokeilla eri yhdistelmiä ja löytää itselleen maukkain taikina. Voin sijasta voi käyttää neutraalin makuista öljyä. Öljyn määrä kannattaa laittaa hieman vähemmän kuin voita.
Gluteeniton tikkupulla
Kannattaa myös kokeilla eri jauhoja, esimerkiksi 1/3 tattarijauhoja ja 2/3 vehnäjauhoja. Pelkästään tattarijauhoja käyttämällä saa taikinasta gluteenittoman. Kaupoista saa myös gluteenitonta jauhoa ostettua.
Tämän reseptin 2 dl nestemäärällä saadaan taikinasta n. 12 tikkupullaa. Tikkupullataikinan teko on erittäin helppoa: kaikki ainekset sekaisin ja vatkaten. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina ei tartu sormiin. Jauhojen määrään vaikuttaa ilmankosteus ja jauhojen laatu, joten tarkka jauhojen määrä vaihtelee aina tilanteen mukaan.
Nuotiopaikalla pyöritä taikinasta sormenpaksuisia pötköjä, jotka kieritetään sormenpaksuisen tikun ympärille. Hyvä määrä taikinaa yhteen pullaan on n. kananmunan kokoinen pala. Kieritä taikina tikkuun niin, että kierteet ovat kiinni toisissaan. Näin täytteet eivät pääse putoamaan pullasta. Paista tikkupullia hiilloksen päällä 10-15 cm etäisyydellä 10-15 minuutin ajan. Tikkupulla on valmis, kun se lähtee helposti tikusta irti.
Kun paistunut tikkupulla vedetään pois tikusta, saa tikun jättämään koloon lisättyä hilloa tai kermavaahtoa. Tai molempia.
Jos yrität paistaa liian nopeasti liian kuumassa saat vain pinnalta palaneen ja sisältä raa’an tikkupullan, joten maltti on valttia! Harjoitus tekee mestarin.
Pro tip!
Oman taikinan sijaan voit käyttää myös kaupasta saatavaa tölkkicroissantia taikinana.
Nuotiolla paistamisen sijasta tikkupullan paistaminen onnistuu hyvin myös risukeittimellä. Kunnon pitkäaikaista hiillosta kun ei risukeittimeen saa, tulee paistaessa olla tarkkana ja huolehtia ettei taikinan pinta pääse mustumaan ja palamaan. Vältä ruuhkaisat, suosituimmat nuotiopaikat, ja etsi oma paikka ja nauti luonnon rauhasta.